Nordean verkko- ja mobiilipankissa ilmeni torstaina häiriö, jonka vuoksi pörssitoimeksiantojen tekeminen ei onnistunut.
Nordean viestinnän mukaan häiriöt johtuivat järjestelmäpäivityksestä. Myös omistusten näkymisessä saattoi esiintyä katkoksia verkkopankin Säästöt ja sijoitukset -sivulla.
Verkkouutisten tietojen mukaan joillakin asiakkailla myös tilien näkymisessä oli ongelmia. Nordean viestintä ei ollut tietoinen tällaisesta häiriöstä.
Verkkosivustojen vikailmoituksia keräävän Downdetector-sivuston mukaan häiriö alkoi aamulla kello kahdeksan jälkeen. Häiriöilmoituksia tehtiin eniten aamupäivän aikana, minkä jälkeen ne kääntyivät laskuun.
Nordealla on ollut verkkopankissaan viime vuosina toistuvia ongelmia. Verkkouutiset on kertonut asiasta aiemmin tässä jutussa.
Artikkelia päivitetty 3.7.2025 kello 12.09 ja 15.21.





