Brittilehti Financial Timesin selvityksen mukaan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n puolesta toimiva vakoiluverkosto Serniya on salakuljettanut arkaluontoista tekniikkaa pääosin EU-alueelta Venäjälle maan hyökättyä Ukrainaan viime vuoden helmikuussa.
Verkoston tarkoituksena on ollut hankkia kaikkea mikrosiruista ampumatarvikkeisiin. FT:n mukaan esimerkiksi Saksasta ja Suomesta on hankittu maahan työstökoneita.
Salakuljetusta on pystytty jatkamaan, vaikka Yhdysvaltain johtama ryhmä sai vihiä verkostosta viime vuoden puolella. Maan oikeusministeriö syyttää verkostoa hankintojen tekemisestä FSB:n tieteellisen ja teknologisen tiedustelun osastolle.
Myös Kremlin ulkomaantiedustelupalvelu SVR, valtio-omisteinen puolustuskonserni Rostec, maan puolustusministeriö sekä ydinenergiayhtiö Rosatom listataan asiakkaiksi.
Yhdysvallat on nostanut syytteen viittä verkostoon liittyvää Venäjän kansalaista vastaan toiminnasta, jonka tarkoituksena on hankkia sotilaallista ja kaksikäyttöistä teknologiaa Venäjälle. USA:n mukaan osa salakuljetustoimista on liittynyt teknologiaan, joita voisi käyttää hypersonisten aseiden kehittämiseen.
Pääosassa salakuljetusverkoston hallinnoijan johtama yritys
FT:n selvityksen perusteella Serniya-verkostoa hallinnoiva Aleksei Zibyrov toimii myös elektroniikkaa EU-alueelta ostaneen yrityksen johdossa. Yhdysvallat on sanonut, että hän osallistuu joukkotuhoaseiden levittämiseen Venäjän tiedustelupalvelun johdolla.
Zibyrovin hallinnoima Trading House Treydtuls on rekisteröity samaan osoitteeseen kuin Serniya-verkostoon kuuluva Robin Trade. Yritys ei ole pakotteiden alaisena, vaikka se on käynyt kauppaa FSB:n kanssa jo ennen sotaa.
Yritys siirsi huhtikuuhun 2022 mennessä 12,2 miljoonan dollarin arvosta tuotteita Venäjälle. Tämän jälkeen se on vienyt Saksasta Venäjälle 553 0000 dollarin arvosta työstökoneita ja Singaporesta 253 000 dollarin arvosta piirilevyjä.
Suomesta yritys on ostanut 3 700 dollarin arvosta hioma- ja leikkuukiekkoja. Nämä tuotteet eivät ole Euroopan Unionin pakotteiden alaisia.
– Jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan maan toimintatapana oli salakuljettaa tavaroita ja yrittää löytää ihmisiä, jotka ovat valmiita viemään näitä tavaroita rajan yli. Turvallisuuspalvelumme ovat seuranneet tätä viimeisten 10-15 vuoden ajan. Toiminta on voimistumassa, Viron pakotteista vastaava ministeri Erki Kodar sanoo FT:lle.





