Yhdysvaltojen kongressin Venäjä-kriitikot yrittävät jälleen edistää Venäjä-pakotteiden etenemistä, uutisoi Politico. Pakotteet nauttivat laajaa kannatusta yli puoluerajojen, mutta eivät ole toistaiseksi saaneet presidentti Donald Trumpin yksiselitteistä tukea. Trump ilmoitti lauantaina olevansa valmis pakotteisiin, mikäli kaikki Nato-maat sitoutuvat niihin sekä lopettavat öljyntuonnin Venäjältä. Trump suositteli samalla Nato-maita myös asettamaan Kiinalle korkeat tullit.
Useat asiantuntijat ovat luonnehtineet Trumpin ehtoja epärealistisiksi. Kansainvälisen politiikan asiantuntija Ian Bremmer kirjoitti lauantaina viestipalvelu X:ssä Trumpin tiedostavan tämän, mutta vaatimusten olevan hänelle keino sysätä vastuu Ukrainan rauhanprosessin epäonnistumisesta muille maille.
Nyt ryhmä yhdysvaltalaisia senaattoreita haluaa sitoa pakotteet kongressin käsittelyyn kohta tulevaan liittovaltion tilapäiseen rahoitusratkaisuun (continuing resolution). Kyseessä on Politicon mukaan mahdollisesti ainoa keino edistää pakotteita ilman Valkoisen talon tukea. Suunnitelman arkkitehteja ovat Etelä-Carolinan senaattori Lindsey Graham ja pennsylvanialainen kongressiedustaja Brian Fitzpatrick. Graham tunnetaan pitkäaikaisena Vladimir Putinin Venäjän kriitikkona, Fitzpatrick taas kuuluu republikaanipuolueen maltilliseen siipeen.
Graham on keskustellut asiasta senaatin enemmistöjohtajan John Thunen kanssa, joka on suhtautunut ideaan myönteisesti. Thune ei aikaisemmin ole halunnut edetä pakotteiden suhteen ilman Trumpin tukea. Graham kertoo Politicolle toivovansa saavansa Trumpin siunauksen hankkeelle, mikäli Euroopan valtiot tiukentavat Kiina-linjaansa. Graham on keskustellut asiasta EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin ja joidenkin eurooppalaisten johtajien kanssa.
– Jos haluatte pitää Trumpin jatkossa puolellanne, teidän on oltava hänen kanssaan samoilla linjoilla Kiinan ja Intian suhteen, Graham tiivistää sanomansa eurooppalaisille.
Trump asetti elokuussa Intialle korkeat lisätullit maan jatkettua Trumpin kehotuksesta huolimatta venäläisen öljyn ostamista.
shifts away from president trump’s us-only deadlines, allows him to shift blame to other countries for not being able to end the war.
he knows there’s no chance rest of nato or g7 agrees to these terms. pic.twitter.com/1wBzI3MhRd
— ian bremmer (@ianbremmer) September 13, 2025





