Ruotsalainen partioalus seurasi meriliikennettä Itämerellä osana Naton valvontatehtävää helmikuussa. AFP / LEHTIKUVA / JOHAN NILSSON

Venäjän mestarikurssi: Näin hyökkäät Nato-maahan ampumatta laukaustakaan

Mihail Hodorkovskin mukaan Eurooppa on alkanut vastata operaatioihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäläinen ex-oligarkki ja oppositiovaikuttaja Mihail Hodorkovski kysyy retorisen kysymyksen: kuinka hyökkäät Nato-maahan ampumasta laukaustakaan? Hän toteaa, että viimeisen parin vuoden ajan Venäjä on pitänyt tästä ”mestarikurssia” Itämerellä.

– Kreml on hyödyntänyt varjolaivoja, ankkuriraahausta ja vakoilulennokkeja.

Mutta nyt länsi on alkanut taistella takaisin, Hodorkovski jatkaa X-ketjussaan.

Hän muistuttaa, että kampanja alkoi Suomen ja Viron välisen Balticconnector-kaasuputken rikosta lokakuussa 2023. Kiinalaisalus Venäjä-kytköksin eli Newnew Polarbear raahasi ankkuriaan meren pohjassa.

Vuotta myöhemmin sama tapahtui taas. Lokakuussa 2024 kiinalainen Yi Peng 3 vaurioitti kahta muuta merenalaista kaapelia samalla ankkurinraahauksen menetelmällä. Eurooppalaiset tiedustelulähteet epäilivät, että Venäjän tiedustelupalvelut olisivat lahjoneet aluksen miehistöä.

Tällä kertaa alus pysäytetiin. Mutta viranomaisten oli odotettava kuukausi Kiinan lupaa astua laivaan. Tarkastus oli lyhyt ja alus sai jatkaa matkaansa ilman seurauksia. Toimet oli helppo kieltää ja niistä oli vaikea syyttää.

Eskalaatio tapahtui joulupäivänä 2024 kun Venäjän varjolaivastoon kuuluva Eagle S sai nirhattua jopa viittä kaapelia yhdellä kerralla. Narratiivi onnettomuuksista ei ollut enää uskottava.

– Tuona iltana lännen kärsivällisyys loppui. Rohkeassa yöllisessä ratsiassa Suomen erikoisjoukot laskeutuivat helikoptereista Eagle S:lle kansainvälisillä vesillä ja pakottivat sen suomalaiseen satamaan. Ensimmäistä kertaa miehistö oli pidätettynä, Hodorkovski kuvailee.

Kapteeni ja kaksi miehistön jäsentä olivat epäiltyinä tuhotyöstä Suomessa, kun Nato käynnisti virallisesti Baltic Sentry -operaation tammikuussa 2025. Sotalaivat ja valvontalentokoneet alkoivat seurata Itämerta 24/7.

– Kaapelinkatkaisutapaukset loppuivat välittömästi, Hodorkovski toteaa.

Selkkaukset jatkuivat kuitenkin toisella tavalla.

– Etulinjan valtiot Viron johdolla alkoivat kohdistaa toimia Venäjän varjolaivastoon, tankkereihin jotka kuljettavat pakotteiden alaista öljyä laittomasti. Huhtikuun 11. päivä virolaispartiot pakottivat säiliöalus Kiwalan vesilleen ja ottivat sen haltuun.

Vähän myöhemmin Viro yritti pysäyttää toisen tankkerin, Jaguarin. Tällä kertaa Venäjä väläytti omia korttejaan. SU-35-hävittäjä nousi suojelemaan tankkeria ja kohtasi virolaisen sota-aluksen, mikä Hodorkovskin mukaan oli ensimmäinen kerta, jolloin Venäjä paljasti suoran yhteyden armeijan ja varjolaivaston välillä.

Venäjä myös kosti nopeasti: se pysäytti Green Admire -tankkerin, joka oli juuri lähtenyt virolaissatamasta ja kulki ennalta sovittua reittiä Venäjän vesillä. Alus vapautettiin Hodorkovskin mukaan myöhemmin toukokuussa.

– Vaikkakin laivojen väliset yhteenotot ovat nyttemmin rauhoittuneet, on ilmaantunut uusi, salakavalampi uhka: vakoiludroonit.

Hodorkovskin mukaan on kymmeniä tapauksia, joissa dronet ovat lentäneet kriittisen infrastruktuurin, kuten kemikaalitehtaiden tai sotilastukikohtien yllä, eikä ilmiötä ole saatu kitkettyä.

Poimintoja videosisällöistämme

– Tiedustelulähteet uskovat, että nämä droonit laukaistaan ​​Venäjään kytkeytyvistä olevista aluksista Itämerellä. Niiden tarkoitus on kaksitahoinen: kartoittaa länsimaiden puolustuksen haavoittuvuuksia ja psykologisesti osoittaa Naton valmistautumattomuus todelliseen yhteenottoon, sanoo Hodorkovski, joka pohjaa ketjunsa rahoittamansa venäläisen oppositiomedia Dossier Centerin selvitykseen.

Kyse on 2000-luvun hybridisodankäynnin todellisuudesta, hän toteaa. Sitä ei käydä perinteisellä taistelukentällä, vaan kansainvälisen oikeuden harmaalla alueella, jossa kaupallisia aluksia käytetään aseina ja uskottavaa kiistämismahdollisuutta kilpenä.

– Julkisesti monet eurooppalaiset virkamiehet edelleen vähättelevät tapauksia. Kulissien takana he kuitenkin osallistuvat vähitellen kiristyvään eskalaatioon, johon liittyy erikoisjoukkoja, hävittäjälentokoneita ja täysimittainen Naton sotilasoperaatio, Hodorkovski sanoo.

– Venäjä kohtelee Itämerta taistelukenttänä ja käyttää infrastruktuuria, energian virtoja ja tarkoituksellista epämääräisyyttä aseinaan. Euroopan on toimittava varoen vastatessaan tähän turvallisuusuhkaan.

LUE MYÖS:
Ruotsi kiristää tarkastuksia Itämerellä – isku Venäjän varjolaivastolle

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)