Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi ilmaisi taannoin vakavan huolensa apulaisoikeuskanslerin toimintaa koskevasta arvostelusta. Kuusiniemen mukaan oikeuskansleri on instituutio, osa oikeusvaltiollista rakennetta.
Hänen mukaansa vaatimus siitä, että olisi irtisanottava lainvalvoja, joka ei miellytä poliittisia päätöksentekijöitä tai oletettua kansalaismielipidettä, on äärimmäisen vaarallinen. Kyse tuolloin oli Suomen itärajan sulkemisesta.
Kuusiniemen ajatteluun on helppo yhtyä. Kokonaan toinen kysymys on, että jotkut kansainväliset sopimukset, joiden osana myös Suomi on, eivät kaikilta osin vastaa nykyhetken tarpeisiin. Tilanteessa, jossa Venäjä tuo rajoillemme henkilöitä, jotka väittävät tulleensa pitkän matkan lastenpyörillä, jossa on vielä apupyörät, ei ole enää kyse turvapaikkapolitiikasta, vaan hybridisodankäynnistä. Näitä tilanteita varten pitäisi sopimuksissa olla omat pykälät.
Lakien pitää aina olla sopusoinnussa perustuslain kanssa. Tutkinnasta vastaa eduskunnan perustuslakivaliokunta. Työ on hyvin vastuullista, koska valiokunnan jäsenet eivät saa sotkea puoluepolitiikkaa, eikä hallitus-oppositio-asetelmaa, lausuntoihinsa. Työnsä tueksi valiokunta kuulee asiantuntijoita, pääsääntöisesti korkeasti oppineita valtiosääntöjuristeja.
Myös valiokunnan asiantuntijoilla on suuri vastuu. Suomen kokoisessa maassa kuultavia on lukumääräisesti vähän, ja jos, he asettuvat samalle kannalle, valiokunta ei juuri koskaan poikkea heidän näkemyksistään, varsinkin, jos tulkinta on myös aikaisemmin ollut samankaltainen.
Asiantuntijoiden vahva rooli ei ole ongelma laeissa, jossa kysymyksenasettelu on puhtaasti juridinen. Mutta mitä enemmän lähestymme sellaisia perusoikeuskysymyksiä, joissa on kyse siitä, onko joku tuen taso riittävä. Ovatko perustuslakiasiantuntijat oikealla tavalla koulutettuja, ja onko heillä oikeanlainen elämänkokemus, vastata tuon kaltaisiin kysymyksiin?
Juristilta edellytetään myös monissa muissa tehtävissä vastaavanlaista harjaantumista. Esimerkiksi hallinto-oikeudessa tehdään päätöksiä vaikkapa siitä, saako suunnitteilla oleva sellutehdas ympäristöluvan.
Toivottavasti henkilöt, joita kuullaan asiantuntijoina, ymmärtävät, että ihmisen arvot ja maailmankatsomus välittyvät myös lähes kaikkiin heidän lausuntoihinsa. Siksi on kovin vaarallista, jos pieni asiantuntijakaarti koostuu liian paljon samalla tavalla ajattelevista ihmisistä. Tällainen tilanne saattaa omalta osaltaan vaarantaa jopa demokratiaa, varsinkin, jos joukolla on suuri halu vaikuttaa.
Poliitikkojen on ymmärrettävä, että oikeusvaltiossa on elementtejä, joiden arvostelu ilman kunnon argumentteja, vaarantaa koko järjestelmän, mutta myös asiantuntijoiden on tajuttava, että heidän roolinsa ei ole harrastaa työssään politikointia.
