Blogi arkistot

Todellinen ongelma on aivojämähtäminen

Piia-Noora Kauppi 14.07.2024 | 08:00

Vielä jokin aika sitten oli muodikasta olla huolestunut aivovuodosta eli siitä, että vastavalmistuneet korkeasti koulutetut ja osaavat yksilöt karkaavat Suomesta ulkomaille parempien työmahdollisuuksien, korkeampien palkkojen tai vaikkapa paremman elämänlaadun vuoksi.

Aivovuoto ilmiönä varmasti sinänsä edelleen on olemassa. Viimeistään pandemia-aika suuntasi kuitenkin huolemme käänteiseen ilmiöön, jota tässä kutsun aivojämähtämiseksi. Kyse on siitä, etteivät suomalaiset nuoret aikuiset enää lähde kokeilemaan siipiään suureen maailmaan. Edes tilapäisesti.

Vaikka kanssakäyminen ajasta ja paikasta riippumatta on entistä helpompaa, moni empii seikkailuja ulkomailla. Vaihto-oppilasvuosi on haaveissa aiempaa harvemmalla lukioikäisellä, yliopistosta halutaan valmistua nopeasti ja tukijärjestelmä siihen ehkä vähän patistaakin. Jollakulla syynä on parisuhde, jota ei haluta fyysisellä etäisyydellä vaarantaa. Toisella taas ylipäätään ei ole kiinnostusta muihin kulttuureihin ja kieliin sen vertaa, että ajatus ulkomailla oleskelusta kiehtoisi.

Helsingin yliopiston vararehtori Hanna Snellman kirjoitti Yliopisto-lehdessä (1/2024) hyvän pääkirjoituksen tästä teemasta. Kirjoituksessaan hän kertoi oman kokemuksensa siitä, että lukion vaihto-oppilasvuosi muutti hänen osaltaan ”elämän suunnan ja maailmankuvan”. Snellman pitää huolestuttavana sitä, että Helsingin yliopistoon on jo vuosia tullut enemmän vaihto-opiskelijoita kuin yliopistosta on maailmalle lähtenyt. Eikä kyse ole ainoastaan pandemiasuluista. Opiskelijavaihtojen määrä lähti laskuun jo ennen koronaa. Vuonna 2022 vaihtoon lähtijöitä oli vain 609 verrattuna vuosien 2010–2016 keskiarvoon 1 207.

Vaihto-opiskelu on romahtanut yleisemminkin. Syinä suosion laskulle ovat ainakin opiskelijajärjestöjen mukaan taloudelliset kustannukset, paineet nopeaan valmistumiseen ja vaihdon vaikea sisällyttäminen tutkintoon. Myös yliopistojen tukitoimien riittävyyttä epäillään. Ilmiö toistuu muuallakin. Esimerkiksi ulkomailla tehtyjen työharjoittelujen määrät ovat lähteneet toipumaan koronanotkahduksesta, mutta ollaan vielä kaukana viime vuosikymmenen alun luvuista.

EU:n Erasmus+ -ohjelman kautta opiskelijavaihdoissa sentään on palattu vuonna 2022 lähes koronaa edeltävälle tasolle. On ilahduttavaa, että edes osa nuorista nauttii Euroopan unionin parhaasta annista eli vapaasta liikkuvuudesta ilman rajamuodollisuuksia tai työ- ja oleskelulupia, EU-roamingista eli verkkoyhteyksistä kotimaisin hinnoin sekä raha-asioiden hoidon helppoudesta euroalueella. On myös upeaa, että EU:ssa on kesästä 2018 alkaen annettu noin 50 000 eurooppalaiselle 18-vuotiaalle ilmainen interrail-lipun EU-alueelle DiscoverEU -hankkeen puitteissa. Nämä ohjelmat ovat tärkeitä yksilöiden itsensä lisäksi myös koko maanosalle.

Matkailu todella avartaa. Ja sitä tekee erityisesti pitkäkestoisempi ulkomailla oleskelu opiskelun, työnteon ja vaikkapa rakkauden tähden. Päiväkotilapsillekin tehdään kielikylpyjä, miksei aikuisia kannustettaisi aivokylpyihin.

Kulttuurisen ymmärryksen lisäksi usein tarttuu mukaan myös aimo annos ideoita, innovaatioita ja ihmissuhteita. Ehkäpä perusteeton pelko erilaisuutta kohtaan myös hälvenee ja aito suvaitsevaisuus kasvaa. Samalla katoaa ylenmääräinen sinisilmäisyys. Maailma ja me ihmiset voimme välillä näyttää myös varjoisampia puoliamme.

Etäältä suomalainen yhteiskunta saattaa näyttäytyä eri valossa kuin kotimaan kamaralta. Hyvässä ja pahassa. Usein elämänkokemus Suomen ulkopuolelta auttaa laittamaan asioita perspektiiviin ja näkemään kaiken hyvän, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa paljon edelleen on. Toisaalta epäkohdat, joita emme niiden ilmiselvyydestä huolimatta kotimaassa havaitse, pistävät silmään. Ei muu maa ole aina mustikka. Kun ajatellaan vaikkapa julkisia palveluja, joskus asiat on oikeasti järjestetty muualla paremmin kuin meillä.

Onko siis syytä olla huolissaan?

Hyvä, ettei aivovuodosta enää puhuta paljoa. Ja miksi puhuttaisiinkaan. Ongelmalliseksihan tilanne muuttuu vasta, jos ihmiset pysyvästi poistuvat jäävät muille maille eivätkä enää viisveisaa maamme tulevaisuudesta. Sillä kyllä maailmallakin voi Suomen etuja edistää ja moni ulkomaille jäänyt näin todella tekeekin.

Meidän suomalaisten on tehtävä parhaamme, että Suomi säilyy maana, jonne halutaan palata. Ja jonne ehkä myös jokunen uusikin suomalainen kokee haluavansa tulla elämäänsä rakentamaan. Aivotuontia tarvitaan.

Sitä paitsi varmaa on se, ettei katajaisen kansamme jämähtämisestä ole etua kenellekään. Yhteiskunnat kasvavat, kehittyvät ja kukoistavat ainoastaan inhimillisen vuorovaikutuksen kautta.

Itäraja ei vuoda ensimmäistä kertaa

Olli Nurmi 29.06.2024 | 08:00

Suomessa käsiteltävänä oleva rajaturvallisuuslaki – tai näkökulmasta riippuen käännytyslaki – herättää suuria tunteita. Vastaavanlaisten haasteiden äärellä on painiskeltu aiemminkin.

Kontrolli itärajalla petti vuoden 1990 aikana, kun silloinen Neuvostoliitto oli ajautunut pahenevaan sisäiseen sekasortoon. Venäjän puolella rajaa ei enää yllättäen vaadittu aiempaan tapaan matkustusasiakirjoja rajan ylittämiseksi Suomeen.

Muuttoliikkeiden logiikka oli tuolloin sama kuin nykyään: Jos jostain ”avautuu” reitti länsimaihin, se houkuttelee nopeasti eri syistä saapuvia siirtolaisia ja pakolaisia, jotka anovat turvapaikkaa.

Liikkeellä oli aluksi yksittäisiä hakijoita, lopulta yli sata yhdellä kertaa. Vuoden 1990 lopussa Suomeen oli saapunut yhteensä 2 743 turvapaikanhakijaa. Luku pysyi suurin piirtein samassa mittaluokassa seuraavien vuosien aikana. Merkittävä osa tulijoista oli somaleja, jotka pakenivat kotimaassaan syttynyttä sisällissotaa.

Lukumäärät eivät tunnu päätä huimaavilta, mutta ilmiö oli Suomessa uusi. Poliittinen keskustelu kävi kierroksilla.

Presidentti Mauno Koivisto edusti kovaa linjaa. Hän korosti, että hallituksen oli pidettävä ohjat tiukasti käsissään.

”Minusta sellaiset henkilöt, joita ei vainottu siinä maassa, josta he saapuivat, olisi palautettava heti rajalta”, Koivisto kirjoitti myöhemmin muistelmissaan.

Presidentin pelkona oli, että hallitsematon muuttoliike nostaisi Suomessa muukalaisvihaa. ”Kyllä näille vesille ilmaantuu kalamiehiä”, Koivisto sanaili pelkäämästään ääriliikkeiden noususta.

Suomi ei kyennyt reagoimaan tilanteeseen presidentin toivomalla tavalla. Harri Holkerin (kok.) luotsaama hallitus katsoi, ettei laki mahdollistanut käännytyksiä rajalta. Ulkomaalaislakia muutettiin kyllä tiukemmaksi, mutta lopulta oltiin sen varassa, että potentiaalisia turvapaikanhakijoita estettäisiin saapumasta Suomen rajalle. Tilanne on tämän osalta nykyäänkin sama.

Presidentti Koiviston kantojen takana olivat myös suuremmat huolet. Neuvostoliittoa oli aiemmin pelätty Suomessa sen voiman takia, mutta asetelma kääntyi päälaelleen, kun huolta herättikin itänaapurin heikkous. Viranomaiset Suomessa varautuivat jopa 250 000 ihmisen väestöryntäykseen, mikäli elintarvikehuolto rajan takana olisi luhistunut täysin. Rajavartiolaitos varautui tehostamaan valvontaa.

Uhkakuvat eivät toteutuneet ja myös kolmansien maiden kansalaisten turvapaikan hakeminen itärajalla tyrehtyi 1990-luvun alun mittaan, kun olot Venäjällä muuttuivat vakaammiksi.

***

Seuraavan kerran, kun itärajan yli alkoi saapua turvapaikanhakijoita suuremmissa määrin vuodenvaihteessa 2015–2016, tilanne oli toisenlainen. Kyse oli tarkoituksellisesta valtiollisesta painostamisesta, jota voi kutsua muuttoliikkeen välineellistämiseksi ja/tai hybridivaikuttamiseksi. Peruskaava on yksinkertainen: Venäjä luo aktiivisesti ongelman, joka sillä on kyky ratkaista.

Krimin miehityksen ja itäisessä Ukrainassa käynnistämänsä sodan vanavedessä Venäjä näpäytti pakoterintamaan mukaan lähtenyttä Suomea sallimalla Lapissa kolmansien maiden kansalaisten pääsyn Suomen rajalle ilman matkustusasiakirjoja. Ensin polkupyörillä ja sitten ruosteisilla ladoilla rajan ylitti lyhyessä ajassa yli 1 700 turvapaikanhakijaa. Tilanne ratkesi kahdenvälisten neuvotteluiden jälkeen.

Jälkiviisaudella voi kysyä, olisiko ollut parempi yrittää selvitä tilanteesta omilla toimenpiteillä, sillä kuten nyt tiedämme, sama painostus toistui kesällä ja syksyllä 2023. Suomi reagoi aiempaan verrattuna ennennäkemättömän voimakkaasti sulkemalla loppuvuodesta rajanylityspaikat. Sulku saavutti halutun vaikutuksen, kun itärajan yli ei enää pyritty tulemaan.

Venäjä koettelee kyynisellä painostuksellaan tietoisesti myös oikeusvaltion rajoja. Asiaan suhtautumisessa kannattaa soveltaa yhtä presidentti Koiviston mietelauseista: ”Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan.”

Turvapaikan hakemista säätelevät kansainväliset sopimukset kaipaisivat päivittämistä, mutta tätä pidetään aiheellisesti vaikeana toteuttaa heikentämättä ihmisoikeuksia. Joka tapauksessa oikeusvaltiollakin pitää olla tarvittaessa käytettävissään keinoja suojautua vihamieliseltä painostukselta.

Kukaan ei voi syyttää Suomea ainakaan vastuun välttelystä, sillä Suomi tarjoaa tällä hetkellä kansainvälistä suojelua noin 44 000 ukrainalaiselle, jotka ovat paenneet Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa.

Puoluekokoukset voivat olla kansanvallan ydintä

Olavi Ala-Nissilä 20.06.2024 | 07:00

Näinä aikoina on tärkeää puolustaa kansanvaltaa kaikkialla. Sitä tehdään erityisesti myös puoluekokouksissa

Osallistuin juuri vapaan maailman suurimpaan puoluekokoukseen – keskustan puoluekokoukseen. Samaan aikaan oli kaksi muuta merkittävää kokousta, kokoomuksen ja RKP:n kokoukset. Kokouksissa valittiin puoluejohto ja linjattiin ohjelmakysymyksiä. Kaikista kokouksista sai hyvän kuvan.

Valinnoissa kansanvalta toimii. Valintuiksi tulevat ne, joita kenttä kannattaa. Aloitteita käsitellään paljon ja linjaakin vedetään.

Joskus puoluekokous voi ratkaista muissa puolue-elimissä konkeloon jääneen asian eteenpäin. Esimerkiksi näin tapahtui MTV:n uutisille keskustan puoluekokouksessa.

Parhaimmillaan kokous on myös ihmisten kohtaamista ja osallistumista sekä yhteisöllisyyttä.

Autoritäärisissä maissa puoluekokous on muuta kuin kansanvaltaa. Pahimmillaan se on yhden puolueen tai jopa yhden ihmisen diktatuurin tukemista. Ja usein autoritarismi merkitsee puoluekokousten loppumista vallan. Diktatuurimaissa väkivaltakoneisto vielä on estämässä kansanvallan toteutumista. Venäjällä kansanvallan tilanne on nyt huono.

Suomessa vaikuttamisen kentällä toimivat myös vahvat etujärjestöt ja isot kasvavat viestintätoimistot. Niillä on oma tärkeä roolinsa mutta ne eivät saa korvata tai syrjäyttää isoilla resursseillaan kansanvaltaista puoluetoimintaa.

Somedemokratia ei myöskään ole toimivaa kansanvaltaa.

Suomalainen kansanvaltainen järjestelmä on hyvä. Puolustetaan sitä osallistumalla siihen.

Eurovaalitulos ansaitsee jatkopuintia

Maria Löfgren 18.06.2024 | 07:00

Euroopan parlamentin vaalien tuloksena Suomesta lähtee Brysselin päätöksentekijöiksi 15 kokenutta ja ansioitunutta poliitikkoa. Suomi saa varmasti myös erittäin pätevän komissaarin.

Ikävänä puolena eurovaaleissa oli sen sijaan laimea äänestysinto. Kun äänestysprosentti nousi keskimäärin EU-maissa, Suomessa se laski hivenen. Ottaen huomioon vahvat vaaliehdokkaat ja geopoliittinen tilanne, tämä on jopa hämmästyttävää. Kannattaisi puida kunnolla, miksi niin moni jätti äänestämättä.

Ilahduttavana puolena vaalituloksessa on, että siinä saattaa olla aineksia oikeusvaltion vankentamiselle. Hankalimmissa ongelmamaissa Unkarissa ja Puolassa EU:ta arvoyhteisönä rökittäneet puolueet säilyivät edelleen kookkaina, mutta kärsivät silti rökäletappion. Molemmissa maissa on nyt lisäksi vahva eurooppalaisiin arvoihin uskova poliittinen liike ja vastavoima.

Kun vielä EU:n oikeusvaltiomenettelyjä on saatu tehostettua rahoitusruuvilla katkaisten varojen jako ongelmamaihin, tuloksia pitäisi alkaa syntyä. Työtä oikeusvaltion puolesta on silti jatkettava sekä Suomessa että Euroopassa. Toivottavasti suomalaismepit tekevät vahvaa työtä tässäkin asiassa.

Joissain maissa eurovaalien ympärillä loiskui kärjekäs kansallismielisyys, ja tämä saattaa vaikeuttaa talouden uudistamista. Italian ex-pääministeri Enrico Letta luovutti EU-maiden johtajille huhtikuussa sisämarkkinaraportin, ja lähiaikoina Euroopan keskuspankin ex-pääjohtaja Mario Draghi antaa vastaavan selvityksen kilpailukyvystä. Molempien raporttien suositusten läpivienti edellyttää melkoista määrää uusia EU-päätöksiä ja integraation syventämistä.

Kitka kansallismielisyyden kanssa on näin välitön ja esimerkiksi EU:n parhaillaan neuvottelemat uudet kauppasopimukset ovat maalilinjalla. Toivottavasti ainakin selvä enemmistö uuden Euroopan parlamentin jäsenistöstä näkee, että yhteinen eurooppalainen etu on usein sama kuin oman maan asioiden edistäminen.

Lettan ja Draghin kaikki esitykset eivät toki ole automaattisesti toimivia, mutta niiden perusajatus kestävän kasvun ja tuottavuuden voimistamisesta tulee kipeään tarpeeseen yhtä lailla Suomessa kuin muuallakin tässä maanosassa.

Samanlaista kaukokatseisuutta tarvitaan uudessa europarlamentissa vihreän siirtymän edistämiseksi. Akava Worksin Oxford Economicsilta tilaama selvitys, jonka julkaisimme vastikään, kertoo selvää kieltä siitä, että siirtymästä on saavutettavissa mittavat taloushyödyt ympäristöhyötyjen lisäksi. Sekä ansioihimme että vuosien mittaan kertyvään bruttokansantuotteeseen tulevat lisäykset olisivat huomattavia ja ne helpottaisivat julkisen taloutemme tervehdyttämistä.

Siirtymässä pakittaminen ja tavoitteista tinkiminen kävisivät meille aivan kirjaimellisesti kalliiksi. Seuraava komissio antaa virallisen esityksen EU:n päästövähennystavoitteista vuodelle 2040 tieteen suositellessa tasoksi 90 prosenttia. Toivottavasti uudet mepit seuraavat Suomen hallituksen linjaa 90 prosentin tavoitetason tukemisessa.

Tuore raporttimme toteaa, että hyödyt vihreästä siirtymästä eivät tule Suomelle mitenkään itsestään. Yksi edellytyksistä on, että tutkimukseen ja koulutukseen panostetaan riittävästi, ja uusi teknologia ja osaavat työntekijät ovat siirtymässä avainasemassa. Komissio tekee ensi vuonna esityksen EU:n monivuotisesta budjetista. EU:n rahanjakoa tulisi kytkeä oikeusvaltion lisäksi maiden talousuudistuksiin sekä digitaalisen ja vihreän siirtymän edistämiseen.

Uudet edustajamme tulevat paljon vartijoiksi. Toivotan heille onnea ja menestystä tärkeässä työssä!

Työntekijän osaaminen on parasta muutosturvaa

Antti Palola 12.06.2024 | 07:00

Suomi ei pärjää ilman koulutettuja ja osaavia ihmisiä. Osaaminen on kaiken perusta, oli kyse sitten globalisaation luomista kansainvälistymispaineista tai kilpailukyvystämme – puhumattakaan nopeasti etenevän teknologisen murroksen hallitsemisesta.

Osaamisesta on huolehdittava, jotta kansakuntana pärjäämme, kehitymme ja uudistumme. Osaamisesta on huolehdittava siksikin, että säilymme ketteränä toimijana suurten valtioiden ja maanosien pelikentillä.

Olin viime vuoden loppupuolella Pohjoismaisen ministerineuvoston järjestämässä seminaarissa, jonka aiheena oli vihreä siirtymä ja osaaminen. Kukin pohjoismaa esitteli suunnitelmiaan oikeudenmukaisen vihreän siirtymän toteuttamiseksi. Kaikkien johtava teema oli jatkuvaan oppimiseen ja ihmisten osaamiseen panostaminen.

Entä mitä tekee Suomen hallitus, kun muut pohjoismaat panostavat aiempaa enemmän osaamisen vahvistamiseen?

Jatkuvaan oppimiseen kohdistuvat leikkaukset nousevat tällä hallituskaudella yli 300 miljoonaan euroon. Leikkauslista on vaikuttava: aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi lakkautetaan. Vapaan sivistystyön rahoitusta leikataan ja opiskelijamaksuja korotetaan vastaavasti, mikä suomeksi tarkoittaa, että jos haluat opiskella, maksat lisää. Avoimen korkeakouluopiskelun opiskelijamaksuja korotetaan, ja korkeakoulujen valtionrahoitusta leikataan vastaavasti.

Tämän päälle kevään kehysriihessä päätettiin, että ammatillisesta koulutuksesta leikataan niin, että se osuu aiemman tutkinnon suorittaneisiin aikuisiin. Työttömyysturvan aktiiviajan korotus poistuu ja se vaikuttaa heihin, jotka osallistuvat työvoimakoulutuksiin tai opiskelevat omaehtoisesti työttömyysetuuden turvin.

Opiskelijoitakaan ei jätetä rauhaan. Opintotuen indeksi jäädytetään, ja maksuton oppimateriaali rajoitetaan toisella asteella sen vuoden loppuun, kun tulet täysi-ikäiseksi. Lisäksi opiskelijat siirretään yleisen asumistuen piiristä opintotuen asumislisälle.

Miten Suomi voi näillä päätöksillä säilyä osaavana kansana? Ennestään eri maiden välistä vertailua tekevä Pisa-tutkimus osoittaa suomalaisen osaamistason olevan laskussa. Eivätkö poliittiset päättäjät ja ennen kaikkea maan hallitus ymmärrä, että kun osaamisesta leikataan, leikataan samalla tulevaisuudesta?

Pula osaavista työntekijöistä Suomessa on jo nyt totta ja tilanne näyttää jatkossa entistäkin huonommalta. Tämä johtuu väestömme ikärakenteesta ja odotettavissa olevasta nykyistäkin alhaisemmasta syntyvyydestä. Yksi ratkaisu on kansainvälinen rekrytointi ja työperäinen maahanmuutto. Se näyttää kuitenkin olevan ainakin osittaisessa vastatuulessa nykyhallituksen aikana.

Katseet onkin käännettävä omaan maahamme. Osaavan työvoiman saatavuus edellyttää, että työntekijöillä on joustavia mahdollisuuksia kouluttautua uuteen ammattiin, nostaa koulutus- ja osaamistasoa tai muutoin vahvistaa omaa ammattitaitoaan työurien aikana. Valitettavasti maan hallituksen ajama ja eduskunnan äskettäin hyväksymä aikuiskoulutustuen lakkauttaminen antaa työntekijöille selvän, mutta täysin virheellisen viestin siitä, että kouluttautuminen työuran aikana ei kannata.

Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen heikentää merkittävästi työntekijöiden taloudellisia mahdollisia kouluttautua työuran aikana, nostaa koulutustasoa, laajentaa osaamistaan ja siten parantaa omaa työmarkkinakelpoisuuttaan. Tuen lakkauttaminen ei myöskään edistä tavoitetta lisätä matalasti koulutettujen, usein pienipalkkaisissa ammateissa työskentelevien osallistumista jatkuvaan oppimiseen.

Nyt lopetettava aikuiskoulutustuki on rahoitettu lähes täysin työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävillä työttömyysvakuutusmaksuilla sen jälkeen, kun valtio luopui tuen perusosan rahoittamisesta vuonna 2017. Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen siirtää jatkossa vastuun opiskelun aikaisen toimeentulon rahoituksesta yksilöille. Työntekijöillä on oltava yhdenvertaiset mahdollisuudet uuden osaamisen hankkimiseen ja ammatinvaihtoon sosioekonomiseen asemaan ja varallisuuteen katsomatta myös aikuisiällä. Nyt tämä ei toteudu, sillä jatkossa kouluttautuvat ne, joilla on siihen varaa.

Meillä ei ole varaa jättää yhtään halukasta työelämässä olevaa kouluttautumisen ja osaamistason vahvistamisen ulkopuolelle. Olisi suotavaa, että hallituskin ymmärtäisi, että osaaminen on työntekijän parasta muutosturvaa työelämän muutoksissa.

Ilmastonmuutoksen haaste ei katoa minnekään

Sirpa Pietikäinen 11.06.2024 | 07:00

Sekä Suomessa että Euroopan laajuisesti laitaoikeisto nappasi sunnuntai-illan eurovaaleissa pienemmän vaalivoiton kuin ennen vaaleja ennustettiin. Tulos antaa hyvän pohjan samanlaiselle yhteistyölle keskiryhmien välillä kuin mitä olemme kuluneella vaalikaudella nähneet.

Isoissa jäsenmaissa laitaoikeisto jyräsi ennennäkemättömällä tavalla – esimerkiksi Ranskassa äärioikeisto otti murskavoiton ja sai presidentti Emmanuel Macronin julistamaan maassa ennenaikaiset parlamenttivaalit. Saksassa äärioikeisto voitti myös isosti. Tällä voi olla isoja vaikutuksia myös Euroopan parlamenttiin.

Maltillisten ryhmien yhteistyön täytyy kuitenkin jatkua, sillä edessä on tulevalla vaalikaudella isoja haasteita: maanosan turvallisuus, Ukrainan tukeminen, talouden tasapainottaminen ja tietenkin ilmastonmuutos, joka ei ole katoamassa yhtään minnekään.

Seuraavalla vaalikaudella turvallisuutta on tarkasteltava kokonaisuutena. Turvallisuus on paljon muutakin kuin puolustuspolitiikkaa. Se on laajaa ja yhteistä sosiaalista liimaa, jossa julkiset järjestelmät ja kansalaisyhteiskunta toimivat yhdessä, hallitsevat ja estävät konflikteja ja rakentavat yhteistä luottamusta, jonka avulla pärjäämme rankastikin muuttuvassa maailmassa.

Turvallisuus täytyy siksi nähdä laajana ilmiönä, joka koostuu monista eri osista. Se liittyy oikeastaan kaikkeen – niin talous-, terveys-, digi-, ilmasto-, ympäristö- kuin sosiaalipolitiikkaankin.

Talousturvallisuus on rahan viisasta käyttöä. Silloin, kun rahasta on pulaa, se on käytettävä kohteisiin, jotka edistävät kestävää taloutta ja sen kasvua. Siksi esimerkiksi tuet fossiilisille polttoaineille tulee lopettaa – niihin panostaminen heikentää kokonaisturvallisuuttamme ja hukkaa rahojamme. Rahat tulee ohjata uusiin, menestyviin teollisuudenaloihin.

Ruoantuotantoon tarvitsemme riittävää omavaraisuutta. Esimerkiksi lannoitteidensaanti kolmansista maista voisi kriisissä täysin tyrehtyä – siksi luomuviljelyn osuutta täytyy kasvattaa, jotta olisimme aidosti omavaraisempia.

Ilmastonmuutos etenee kiihtyvällä vauhdilla ja luonnon monimuotoisuus heikkenee – se on tieteellinen tosiasia, joka ei kiistämällä muutu. Ilmastonmuutos vaikuttaa negatiivisesti monen elinkeinon elinvoimaisuuteen ja ihmisten terveyteen. Se johtaa myös esimerkiksi ilmastopakolaisuuteen, joka voimistaa pakolaisvirtoja ja levottomuutta yhteiskunnissa.

Jos emme onnistu vastaamaan ilmastonmuutokseen tarvittavalla tavalla, sen aiheuttamat kustannukset voivat olla monikymmenkertaiset esimerkiksi koronaviruksen aiheuttamiin kuluihin verrattuna. Silmät on nyt avattava.

Kuten näissäkin vaaleissa nähtiin myös Suomen vaalituloksessa, eurooppalaiset yhteiskunnat polarisoituvat ja ihmisryhmät etääntyvät toisistaan. Samalla tavalla kuin ihmiset etääntyvät toisistaan, myös monenkeskinen yhteistyö maailman valtioiden välillä rakoilee, vaikka tarvitsisimme sitä aiempaa enemmän. Tämä suuntaus on korjattava, ennen kuin on liian myöhäistä.

Maailmanpoliittinen tilanne, uhkaava rajanaapurimme, sota Euroopan kamaralla, Yhdysvaltain ennustamattomuus kumppanina ja kiihtyvä ympäristökriisi edellyttävät vahvaa ja laajaa turvallisuusajattelua, yhdessä. Nämä kriisit ovat ratkaistavissa vain niin, että luotettavat ja vakaat keskiryhmät Euroopan parlamentissa jatkavat yhteistyötään.

Katse kilpailukykyyn Suomessa ja EU:ssa

Anssi Kujala 06.06.2024 | 07:00

Viikonloppuna äänestetään EU:n suunnasta. Europarlamenttivaalit ovatkin Suomelle monin tavoin tärkeät.

Minulle EU:n kovan ytimen perusajatukset tavaroiden, palvelujen, pääomien ja työvoiman vapaasta liikkumisesta ovat tärkeitä. Ne ovat etuja pienelle pohjoiselle maallemme. Jos emme olisi osana länsimaista yhteisöä, olisi NATO-jäsenyyskin voinut jäädä viime vuonna saamatta.

Suomalaisten kannatus EU-jäsenyydelle on nykyään onneksi vahvaa. Muistan hyvin, kuinka kampanjoin vuonna 1994 EU:n puolesta neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä. Niistä ajoista tulee kohta 30 vuotta. Äänestys herätti kotiseudullani Etelä-Pohjanmaalla voimakkaita tunteita. Taisin saada Seinäjoen torin kulmilla turpaankin EU-myönteisistä puheistani.

Itärajan sulkeuduttua Suomen geopoliittinen asema on muuttunut. Olemme saarimainen maa – ja myös logistisilta kustannuksilta yhä enemmän takamatkalla muuhun Eurooppaan verrattuna. Toisaalta Suomen liityttyä NATOn jäseneksi meille tulee uusia vaatimuksia ja mahdollisuuksia esimerkiksi väylien ylläpitämiseen.

Suhtaudun EU:iin siis erittäin positiivisesti. Nyt päättyvällä kaudella sääntelyä on kuitenkin ajoittain tuputettu liikaa. Komission esitykset ovat usein sellaisia, että ne eivät huomioi Suomen erityispiirteitä. Vaarana on, että se nämä esitykset alkavat rapauttamaan maamme ja koko maanosan kilpailukykyä. Kompromissejakin pitää toki aina tehdä, mutta kilpailukykymme turvaamiseen tarvitaan vahvaa EU-vaikuttamista. Ensi kaudella sääntelyä pitää pystyä myös purkamaan.

Vaikka olisi kuinka EU-myönteinen, ei jokaiseen EU:sta tulevaan esitykseen tarvitse suhtautua myönteisesti. Se ei ole EU-vastaisuutta. Sehän olisi sama, jos täällä kotimaassa kertoisi vastakkaisen mielipiteensä johonkin lainsäädäntöhankkeeseen ja olisi heti Suomi-vastainen. Pidän tympeänä näin mustavalkoista kyllä-ei-politiikkaa.

Valtioneuvoston alkuvuoden periaatepäätös EU-ennakkovaikuttamisesta onkin erittäin hyvä alku. Hallitus nostaa Suomen kansallisen edun edistämisen ja puolustamisen Euroopan unionissa jokaisen ministeriön keskeiseksi prioriteetiksi. Hallitus myös lisää aktiivisuuttaan Euroopan neuvostossa samanmielisten jäsenvaltioiden yhteistyön vahvistamiseksi.

En ala väittämään, etteikö näin olisi ollut, mutta sen kirjaaminen vahvistaa ajatusta siitä, että sääntelyssä huomio on vahvemmin Suomen kilpailukyvyssä. EU:ssa pitää tunnistaa maamme erityispiirteet entistä vahvemmin.

Suomen kilpailukyvyn turvaamiseksi tarvitaan samanaikaisesti jatkuvaa vuoropuhelua Suomen ja Brysselin välillä, selkeiden kansallisten intressien mukaista tavoitteenasettelua ja ennakointia esille tulevista teemoista.

Unionia on edelleen kehitettävä siten, että sen myönteiset tekijät Suomelle korostuvat ja vahva kannatus säilyy. Siksi tämän viikon EU-vaalit ovat Suomelle tärkeät.

Kaikkien kokoomuslaisten kokoomus

Sari Multala 04.06.2024 | 07:00

Kokoomuksen puoluekokous järjestetään Tampereella 14.–16.6.2024. Puoluekokoukset ovat puolueaktiivien suurtapahtuma ja puoluedemokratian sykkivä sydän. Olen puoluekokouksesta innoissani: on aika käydä keskusteluja, kohdata ja tehdä myös henkilövalintoja.

Päätin asettua ehdolle kokoomuksen varapuheenjohtajaksi. Kokoomus on Suomen paras puolue ja aatteellinen kotini. Haluan olla mukana kehittämässä siitä entistäkin parempaa. Olisi suuri kunnia saada tehdä työtä osana kansanliikkeemme yli 100-vuotista historiaa.

Olen kiertänyt kokoomuspiirejä eri puolilla Suomea, tavannut satoja ihmisiä ja käynyt valtavasti hyviä, innostavia keskusteluita. Tämän perusteella olen tullut entistäkin varmemmaksi siitä, että meillä on puolueessa valtavasti osaamista ja ajatuksia yhteiskunnan kehittämiseksi.

Puolueisiin liitytään, koska tunnetaan yhteenkuuluvuutta tiettyyn arvoyhteisöön ja halutaan vaikuttaa asioihin yhteiskunnassa. Mielestäni nämä asiat on pidettävä kaiken puoluetoiminnan ytimessä. Tarvitsemme edelleen kehittämistyötä siinä, miten kaikki nämä ajatukset ja ihmiset saadaan mukaan politiikan tekoon.

Yhteenkuuluvuus syntyy ihmisten kohtaamisesta ja ajatustenvaihdosta. Aatteellinen kehittyminen ja kokoomuslaisen ajattelun vahvistaminen taas vaativat osallistavaa aate- ja ohjelmatyötä. Haluan, että tästä puolueesta löytyy ajattelun, toiminnan ja vaikuttamisen paikkoja jokaiselle halukkaalle.

Kentältä kuuluu myös huolta, jonka otan kansanedustajana ja ministerinä vakavasti. Havaintoni perusteella ihmisiä huolettavat erityisesti hyvinvointiyhteiskunnan kantokyky ja palveluiden toimivuus, turvallisuusasiat sekä talouden heikko tilanne. Nämä ovat totisia huolia ja allekirjoitan niistä jokaisen. Siksi nyt tarvitaan entistä enemmän visiota siitä, millainen yhteiskunta Suomi on tulevaisuudessa ja millaisia ratkaisuja se vaatii. Tarvitaan myös toivoa – se auttaa läpi myös haastavampien aikojen.

Kokoomus on sivistyksen ja vastuunkannon puolue. Olemme juuri oikea joukkue hoitamaan Suomen asioita erityisen vaikeina aikoina, kuten nyt. Erityistaitomme on pitää päät kylminä ja sydämet lämpiminä. On erittäin tärkeää, että säilytämme erinomaisen toimintakykymme ja kannamme vastuuta koko Suomen pärjäämisestä nyt ja tulevaisuudessa.

Koen, että minulla olisi tälle puolueelle paljon annettavaa. Haluan, että kokoomus on voittava joukkue myös jatkossa.

Tiivistän kampanjateemani kolmeen T-kirjaimeen:

Taitoon, tunteeseen ja tulevaisuuteen.

Taito:
Olen aina pelannut joukkueelle ja tuen aina omia. Aiemmat tehtäväni huippu-urheilusta kaupunkipolitiikkaan ja eduskuntatyöstä valtioneuvoston jäsenyyteen ovat valmistaneet minua toimimaan puoluejohdossa. Sellaiset tiimit, joissa on aitoa moninaisuutta, pärjäävät tutkitusti parhaiten.

Tunne:
Olemme sivistykseen uskova tulevaisuuspuolue, turvallisuuden ja vastuullisuuden takaajia. Isänmaan asioita hoitaessamme pidämme päät kylminä ja sydämet lämpiminä. Tärkeintä on tunne siitä, että kokoomukseen ja kokoomuslaisin voi luottaa.

Tulevaisuus:
Menestyvä puolue pitää huolta siitä, että järjestökone toimii ja että ihmiset tulevat kuulluksi. Suomea ja suomalaisia varten tätä työtä tehdään. Haluan, että kokoomuksesta löytyy vaikuttamisen ja osallistumisen paikkoja jokaiselle halukkaalle. Näin olemme voittava joukkue myös tulevaisuudessa.

Näillä terveisillä haen luottamusta kesäkuun puoluekokouksessa. Odotan innolla kohtaamisia ja keskusteluita kanssanne.

EU tarvitsee uusia työkaluja oikeusvaltion puolustamiseen

Henna Virkkunen 03.06.2024 | 10:22

Venäjän hyökkäyssota on tuonut Euroopan unionin laajentumisen ajeltua nopeammin pöydälle. Ukrainan, Moldovan ja muiden hakijamaiden tietä kohti Euroopan unionin arvoja ja toimintatapoja on tuettava. Jäsenyys vaatii kaikilta hakijamailta todella merkittäviä uudistuksia, mutta myös Euroopan unionin on uudistuttava, jotta laajentuminen olisi mahdollista.

Kuten Unkarin esimerkki osoittaa, Euroopan unionille on saatava vahvemmat työkalut puuttua jäsenmaiden oikeusvaltiorikkomuksiin. EU-jäseneksi voi päästä vain maa, joka täyttää tiukasti määrätyt poliittiset, taloudelliset ja hallinnolliset kriteerit. On oltava vakaat instituutiot, jotka takaavat demokratian, oikeusvaltion, ihmisoikeudet sekä vähemmistöjen kunnioittamisen ja suojelun. On oltava toimiva markkinatalous ja kyky selviytyä markkinavoimista ja kilpailupaineista. Ja on oltava hallinnolliset ja institutionaaliset valmiudet panna täytäntöön EU:n säännöstö ja kyky täyttää EU:n jäsenyydestä johtuvat velvoitteet.

Sen sijaan huonommin on varauduttu siihen tilanteeseen, jos EU-jäseneksi päästyään maa alkaakin liukua pois demokraattisista arvoista. Euroopan unionilla ei ole sääntöjä jäsenyydestä erottamiseksi, ja äänioikeudenkin voi nykysäännöillä poistaa määräajaksi vain, jos kaikki muut jäsenmaat ovat yksimielisiä. Tässäkin pitäisi lisätä määräenemmistöpäätöksentekoa.

Kokonaan uudet työkalut vaatisivat Euroopan unionin perussopimuksen muutoksia. Se on hidas tie. Tällä kaudella otettiin jo merkittävä ja historiallinen askel oikeaan suuntaan, kun oikeusvaltioperiaate sidottiin osaksi EU-rahoitusta. Tässä kokoomusmeppi Petri Sarvamaa teki neuvottelijana merkittävän työn.

Unkarilta on nyt jäädytettynä 16,7 miljardia euroa EU-rahoitusta, 6,3 miljardia EU-rahoitusohjelmista ja 10,4 miljardia koronaelvytyspaketista. Oikeusvaltiomekanismi siis toimii, ja myös juridisesti se on kestänyt Unkarin riitautukset EU-tuomioistuimessa. Vielä vahvempia ja myös ennakollisempia välineitä kuitenkin tarvitaan. EU-rahoitus on selkeästi kytkettävä oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamiseen, varojen väärinkäytön vastaisiin toimiin ja korruption torjuntaan.

Keinoja on useita. Ensinnäkin nykyistä oikeusvaltiomekanismia tulisi hyödyntää aktiivisemmin, ei vasta viimesijaisena keinona. Samalla mekanismin soveltamisala on laajennettava kattamaan nykyistä laajemmin oikeusvaltioperiaatteen ja EU-varojen käytön kannalta ongelmalliset tilanteet, kuten rahanpesu ja tietyt korruption muodot. Samoin aivan kaikki EU-rahoitus tulisi saattaa mekanismin piiriin.

Tärkeintä olisi vahvistaa rahoituksen ehdollisuutta. Niiden maiden kohdalla, joissa oikeusvaltioperiaate on vaarantunut, yhä useampia EU-rahoitusohjelmia tulisi sitoa uudistusten toteuttamiseen ennakollisesti. Varat liikkuisivat vasta, kun uudistuksia on tehty. Näin oikeusvaltiomekanismilla voitaisiin puolustaa vahvemmin eurooppalaisia arvoja, nyt ja tulevaisuudessa.

Muutosta on lähdettävä edistämään nyt, kun komissio valmistelee parhaillaan Euroopan unionille uutta rahoituskehystä. Puolan vallanvaihdoksen myötä myös jäsenmaiden piirissä muutoksille on nyt vahva tuki.

Hallituksen kevättodistukseen kasipuoli metsätalouden edistämisessä

Karoliina Niemi 02.06.2024 | 15:00

Petteri Orpon hallituksen ohjelma on ollut Suomen poliittisen päätöksenteon ohjenuorana nyt vajaan vuoden ajan. Julkinen keskustelu on keskittynyt soteen ja työmarkkinoihin hiilinieluja ja metsien suojelua unohtamatta. Teknisistä hiilinieluistakin on puhuttu, eli hiilidioksidin talteenotosta sellutehtaan piipun päästä. Aika vähän on puhuttu siitä, mitä hallitusohjelmassa kirjataan metsätalouden merkityksestä hyvinvoinnin luojana ja sen edistämisestä.

Hallitusohjelman mukaan uusiutuvaan, kotimaiseen raaka-aineeseen perustuvaa teollisuutta tarvitaan, kun siirrytään kohti puhtaampaa yhteiskuntaa. Kannattavan metsätalouden mahdollistamat ja maailmalla kysytyt bio- ja kiertotalousratkaisut tuovat hyvinvointia Suomeen.

Tarvitsemme sekä uusia että perinteisiä, lyhyt- ja pitkäikäisiä puupohjaisia tuotteita. Uusien tuotteiden lisäksi olemassa olevista tuotteista tehdään ominaisuuksiltaan parempia ja valmistusprosesseja optimoidaan. Erilaisia tuotteita tarvitaan meidän jokaisen arjessa joka päivä, ja samalla useat niistä korvaavat uusiutumattomista raaka-aineista valmistettuja tuotteita.

Venäjän Ukrainaan kohdistaman karmean hyökkäyssodan seurauksena puun tuonti Venäjältä loppui. Pääosa Venäjän puusta on korvattu suomalaisilta metsänomistajilta ostetulla puulla, ja tällä hetkellä metsäteollisuuden hankkiman puun kotimaisuusaste on noin 95 prosenttia. Globaalit markkinat eivät viime vuonna kukoistaneet. Siitä huolimatta kantorahatuloja maksettiin Suomessa 3,1 miljardia euroa, josta 2,6 miljardia euroa yksityismetsänomistajille. Se loi taloudellista turvaa ja hyvinvointia moneen kotiin ympäri Suomen.

Kotimaisen puuraaka-aineen häiriöttömän saatavuuden taustalla ovat terveet, hyvin kasvavat metsät. Elinvoiman ja hyvän kasvun takana on puolestaan aktiivinen ja oikeaan aikaan toteutettu metsänhoito, johon hallitusohjelma kannustaa. Meillä on kuitenkin viimeisimmän valtakunnan metsien inventoinnin mukaan taimikonhoitotöitä rästissä noin 620 000 hehtaaria ja ensiharvennuksia 800 000 hehtaaria. Se on luokattoman paljon maassa, jossa metsänhoidon merkitys ja viimeisimmät niksit tiedetään tarkasti. Valtion rahoitustakin on ollut tarjolla taimikoiden ja nuorten metsien hoitoon, mutta niin sitä vain on useina vuosina jäänyt rutkasti käyttämättä. Onkin aivan ymmärrettävää, että hallitus leikkaa rahoitusta osana julkisen talouden tasapainotusta.

Suomessa metsien kasvu on kääntynyt pitkän nousukauden jälkeen hienoiseen laskuun. Siksi on tärkeää, että Luonnonvarakeskuksessa on nyt käynnissä niin sanottu MEKA2.0 -hanke, jonka yhtenä tavoitteena on selvittää mahdollisuuksia lisätä metsien kasvua. Hanke päättyy kuluvan vuoden syyskuussa, minkä jälkeen toimia tulee viedä ripeästi käytäntöön. Onhan hallitusohjelmassa selkeä kirjaus metsänhoitorästien hoito ja -lannoituskampanjoista.

Hallitusohjelmassa luvataan myös tarkastella kuolinpesiä koskevaa lainsäädäntöä, kuten pakollista selvennyslainhuutoa ja muita toimia metsien käytön edistämiseksi. Selvittämättömiä kuolinpesiä on tällä hetkellä noin 25 000. Samaan aikaan yksityismetsänomistajien ikäjakauma jatkaa kallistumistaan kohti 60–80 ikävuotta. Sukupolvenvaihdosten aika olisi ilmeinen, mutta kuolinpesien määrä sen kuin jatkaa kasvuaan. Tutkimusten mukaan kuolinpesät ovat muita metsänomistajaryhmiä passiivisempia, mikä johtuu usein siitä, että metsiä koskevat toimenpiteet edellyttävät kaikkien pesän osakkaiden yhteistä päätöstä. Sähköisen osakasrekisterin perustaminen ja selvennyslainhuudosta säätäminen tulisi olla nyt hallituksen prioriteettilistalla, ei säästölistalla.

Hallitus lupaa myös panostaa EU:ssa ennakkovaikuttamiseen, jotta metsänomistajien asemaa, metsä- ja sahateollisuuden puun saatavuutta ja Suomen kustannuskilpailukykyä ei heikennetä. EU-vaikuttamisessa toimeen onkin tartuttu vahvalla otteella. Huhtikuussa Suomen, Ruotsin, Itävallan ja Slovenian johdolla laadittuun julkilausumaan kestävän biotalouden sisällyttämisestä tulevan EU-komission työohjelman ytimeen allekirjoitti lopulta 16 jäsenvaltiota. EU:n kilpailukyky ja kriittisten riippuvuuksien vähentäminen ovat vahvoja ajureita ilmastonmuutoksen hillinnän rinnalla. Suomen kannattaa ottaa nyt kuskin paikka, jotta kirjaukset kantavat myös EU:n tulevissa lainsäädäntöhankkeissa.

Hallitusohjelman sanoin: Metsäalan kilpailukykyisestä ja metsänomistajille kannustavasta toimintaympäristöstä pidetään huolta. Nyt ollaan päästy kasipuoleen, ainekset kiitettävään ovat olemassa.

Opposition hoitotakuukritiikki antaa laiskan vaikutelman

Ville Väyrynen 02.06.2024 | 09:00

”Hallituksen päätös leikata perusterveydenhuollosta ja pidentää perusterveydenhuollon hoitotakuuta kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen on erittäin typerä toimi, mutta se on myös erittäin kallis toimi. Se tulee heikentämään kansalaisten hoitoon pääsyä, se tulee pidentämään hoitojonoja, ja se tulee lisäämään kalliin erikoissairaanhoidon kysyntää…Haluan kysyä pääministeri (Petteri) Orpolta, oletteko te itse valmis odottamaan lääkäriin pääsyä kolme kuukautta, mitä te nyt odotatte suomalaisilta?”

Näin kysyi edellisen hallituksen sosiaali- ja terveysministeri, kansanedustaja Hanna Sarkkinen (vas.) torstain kyselytunnilla. Siis hallituksen, joka meni kautensa läpi tyytyen juuri tuohon kolmen kuukauden hoitotakuuseen, johon nyt palataan. Silloin Sarkkinen ei pitänyt sitä typeränä tai kalliina. Vasemmistohallitus ohjelmoikin mukavuudenhaluisesti hoitotakuun kiristymisen vasta seuraavan hallituksen huoleksi, uhraamatta ajatustakaan sen toteuttamiselle. Nyt energiaa tuntuu riittävän täydellisen itsekritiikittömään heittelyyn viikosta toiseen.

Vasemmisto pitää hoitotakuun menestyksen merkkinä sitä, että ihmiset pääsevät hoidon piiriin entistä enemmän hoitotakuun määrittämissä rajoissa. Mitä tiukemmaksi hoitoon pääsyn normit asetetaan, sitä enemmän hyvinvointialueet joutuvat kuitenkin keskittymään ainoastaan tuon tavoitteen saavuttamiseen. Siihen kyllä päästään, mutta tällöin pitkäjänteinen suunnittelu, kehitystyö ja työhyvinvointia tukeva henkilöstöpolitiikka joudutaan jättämään taka-alalle. Toiminta palvelee tuolloin pääasiassa nopeaa läpimenoaikaa, ei tavoitetta vaikuttavasta terveydenhuollosta. Seurauksena ovat kiire, pakkotahtisuus ja lisääntyvä vuokralääkärien tarve. Tarkoituksenmukaisempaa on höllentää hoitoon pääsyn nopeusnormeja ja pyrkiä oikea-aikaiseen hoitoon sekä mahdollisimman tehokkaaseen käytettävissä olevien resurssien hyödyntämiseen. Tämä pätee niin henkilöstöön kuin taloudellisiin voimavaroihin.

Toinen käsittämätön vasemmisto-opposition päähänpinttymä hoitotakuun suhteen tulee myös esille tuosta alun sitaatista. Heidän luottamuksensa hyvinvointialueiden ja terveydenhuollon ammattilaisten eettiseen selkärankaan tuntuu olevan hatara. Opposition suussa kun kolmen kuukauden hoitoon pääsyn maksimista on tullut minimi. Ikään kuin potilaita pidettäisiin kolme kuukautta odottamassa hoitoa vain, koska se on laillista. Tilastot eivät tue tätä ajatusta. THL:n taulukoista näkee, että esimerkiksi maaliskuussa -21, eli kauan ennen hoitotakuun kiristystä perusterveydenhuoltoon pääsi kahden viikon sisällä yli 70 prosenttia potilaista vaikka hoitotakuu oli kolme kuukautta. Yli kuukauden odottaneiden määrä ei ole viiden vuoden seurannan aikana noussut 20 prosenttiin kertaakaan.

Terveydenhuollon ammattilaiset siis ymmärtävät potilaan parhaan ilman hoitotakuutakin. Jonot toki kannattaa pitää kohtuullisina, jotta kiireiset tapaukset saadaan aina hoidettua ja toiminnan suunnittelu on helpompaa sekä toiminta itsessään pitkäjänteisempää. Hoitotakuun kiristäminen nopeutti hoitoon pääsyä hieman, muttei merkittävästi. Tiukka normitus kuitenkin toi mukanaan pakkotahtisuuden. Tällä on merkitystä etenkin suuren kuormituksen hetkinä, jolloin puskurikapasiteetista olisi hyötyä.

Hoitotakuun höllentämisestä kysyttiin myös hyvinvointialueilta ja suurin osa vastanneista oli hallituksen esityksen kannalla. Kolme kuukautta ei silti ole tavoitetaso. Se kuitenkin antaa tarvittaessa liikkumavaraa, jonka sallimissa rajoissa hyvinvointialueet voivat organisoida toimintaansa tavalla, joka palvelee esimerkiksi oman henkilöstön jaksamista ja työhyvinvointia. Samaan työkaluun ilmeisimmin myös edellinen hallitus tykästyi, koska heillä ei hoitotakuun kiristäminen ollut omalla työlistalla. Hoidon ei tarvitse aina olla nopeaa, mutta sen tulee olla oikea-aikaista niin, että käytettävissä olevat voimavarat hyödynnetään mahdollisimman vaikuttavasti. Tähän nykyhallitus pyrkii. Pykälät eivät hoida potilaita, mutta motivoituneet ammattilaiset hoitavat. Heille tulee antaa sitä varten resurssit sekä työrauha, ei itseisarvoisia kahlitsevia normeja.

Euroopan rauhanosinko on loppu

Olli Nurmi 31.05.2024 | 07:00

Ranskan kansallispäivänä 14. heinäkuuta Pariisin Champs-Elyséen valtakadulla pidetään perinteisesti näyttävä sotilasparaati. Mukana on vahva lataus eurooppalaisuutta. Kaduilla liehuvat Ranskan trikolorien vierellä Euroopan unionin tähtiliput.

Ranskalaisessa poliittisessa ajattelussa ei tehdä suurta eroa kansallisen ja eurooppalaisen välillä. Unioni on suurvaltana itsensä näkevälle Ranska yksi luonteva väline kansallisten intressiensä edistämiseksi.

Kaikista Euroopan maista juuri Ranska on ollut johdonmukaisimmin ja äänekkäimmin vaatimassa Euroopalle itsenäisempää asemaa maailmassa. Avainsana on strateginen autonomia; kyky muista riippumattomaan toimintaan laaja-alaisesti taloudesta puolustuspolitiikkaan.

Vasta Venäjän hyökkäyssota ja Kiovassa soivat ilmahälytyssireenit 24. helmikuuta 2022 herättivät eurooppalaiset päättäjät lopullisesti kylmään todellisuuteen puolustuksen välttämättömyydestä.

Eurooppa sai sitä ennen nauttia vuosikymmeniä niin sanotusta rauhanosingosta, kun miekat taottiin auroiksi. Kylmän sodan jälkeen sotilaallisten uhkakuvien oletettiin väistyneen, mahdollisesti pysyvästi. Tämä osoittautui vanhan mantereen lähihistorian pahimmaksi strategiseksi virhearvioksi, sillä Eurooppa on ollut toistuvasti kykenemätön tuottamaan kovaa turvallisuutta edes välittömässä naapurustossaan. Tämä on nähty niin Jugoslavian hajoamissodissa, Syyriassa kuin Ukrainassa.

Euroopan strategisessa autonomiassa on sotilaallisen toimintakyvyn osalta kysymys ennen muuta transatlanttisen suhteen määrittämisestä sekä siitä, mikä on työnjako Euroopan unionin ja Naton välillä.

Ranska näkisi mielellään Yhdysvalloilla pienemmän roolin Euroopassa ja sen myötä itsellään aseman selkeänä johtovaltiona. Leimasihan presidentti Emmanuel Macron Naton aivokuolleeksi vuonna 2019, kun hän ravisteli eurooppalaisia pohtimaan presidentti Donald Trumpin Yhdysvaltojen sitoutumista Euroopan turvallisuuteen.

Haaste on, että Ranskalla – tai muilla Euroopan suuremmilla valtioilla – ei ole tarpeellista sotilaallista voimaa tuottaa turvallisuutta tavalla, johon Yhdysvallat kykenee. Lisäksi Ranskan intressit ovat usein Afrikassa, vanhoissa siirtomaissa, eivät idässä. Tämän voi todentaa jo siitä, että näkyvistä eleistä huolimatta, Ranskan sotilaallinen tuki Ukrainalle on ollut vaatimatonta. Saksa on sen sijaan ollut Euroopassa Ukrainan suurin taloudellinen tukija, mutta saanut osakseen kohtuuttomaltakin tuntuvaa kritiikkiä.

Ja silti Ranska on täysin oikeassa vaatiessaan itsenäisempää toimintakykyä Euroopalle.

Lyhyellä aikavälillä yksi totuudenhetki tulee vastaan jo kuluvan vuoden marraskuussa Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa. Kysymys siitä, kuinka vankasti Yhdysvallat haluaa sitoutua Euroopan turvallisuuteen, on jälleen avoin. Mikä on Euroopan kyky kantaa yksin vastuu Ukrainan tukemisesta, jos Yhdysvallat alkaa kääntyä sisäänpäin? Tähän kysymykseen olisi oltava uskottava vastaus valmiina jo ennen vaalituloksen julistamista.

Toinen haaste on, että myös Yhdysvaltojen voima maailmassa on suhteellista; vakava sotilaallinen kriisi tai konflikti Tyynenmeren alueella Kiinan kanssa pakottaisi Yhdysvallat irtautumaan Euroopasta, ainakin väliaikaisesti. Tällöinkin vastuu kovan turvallisuuden tuottamisesta jäisi eurooppalaisille.

Suomen kaltaisten pienten maiden olisi tärkeää pyrkiä varmistamaan, että Yhdysvallat pysyy sitoutuneena Euroopan turvallisuuteen. Samanaikaisesti on rakennettava kykyä toimia myös ilman oletusta Yhdysvaltojen tuesta.

Voimavarat ovat niukat, eikä päällekkäisiin rakenteisiin ole varaa. Euroopan unionissa voidaan ja pitää tehdä paljon. Avainasemassa on puolustusteollisuuden kehittäminen, mutta myös vihreä siirtymä, jolla vähennetään oleellisesti riippuvuutta poliittisesti epävakaista öljyn ja maakaasun tuottajamaista.

Kovan turvallisuuden osalta luontevin vastaus on eurooppalaisempi Nato. Se kuitenkin tietää Euroopalle oleellisesti aiempaa suurempia kustannuksia puolustuksen järjestämisestä. Tälle on vaikea nähdä vaihtoehtoa. Euroopan rauhanosingon ajat ovat ohi nähtävissä olevan tulevaisuuden ajaksi.

Katse pois pallosta

Aleksi Jäntti 29.05.2024 | 07:00

Joukkuepallopelien harrastelijana minua toisinaan ärsyttää hokema, jossa kehotetaan pitämään katse pallossa. Esimerkiksi jääkiekossa katse on pidettävä kiekon sijaan visusti ylhäällä nähdäkseen, miten vastustaja on sijoittunut ja missä joukkuekaverit liikkuvat. Pitämällä katseen kentällä voi välttää myös yllättävät taklaukset, eikä tule niin sanotusti pystyyn ajelluksi.

Viimeistään Nato-jäsenyyden myötä Suomi siirtyi ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan sekä puolustuspolitiikassaan joukkuelajien pariin. Meidän on lopetettava pallon tuijottelu ja keskityttävä koko kentän peliin.

Sanonnan mukaan jokainen puuttuu siihen mihin pystyy. Venäjän toimet lähialueillamme ovat tuon sanonnan perusidean käytännön sovelluksia. Venäjä tekee sen, mihin pystyy. Entisen suurvallan sotilaallinen voima on sidottu Ukrainaan, mutta itse luotu paine leikkiä edelleen suurvaltaa saa sen huseeraamaan muuallakin.

Kaasuputkien ja tietoliikennekaapeleiden katkominen Suomenlahden pohjassa, välineellistetyn maahantulon organisointi Suomen itärajalle ja aluevesirajojen yksipuolisella muuttamisella spekulointi Itämeren alueella ovat sen tapaisia operaatioita, joihin Venäjä tällä suunnalla pystyy.

Pelkästään Saksan talous on lähes kaksi kertaa Venäjän talouden kokoinen ja Euroopan unionin yli kuusi kertaa Venäjää suurempi. EU:n ja USA:n yhteenlaskettu bruttokansantuote on lähes 20-kertainen Venäjän bruttokansantuotteeseen verrattuna. USA:n ja Naton eurooppalaisten jäsenmaiden sekä Ukrainan yhteenlasketut puolustusbudjetit ovat yli 12-kertaiset Venäjän puolustusbudjettiin nähden.

Venäjästä ei ole lännen todelliseksi haastajaksi ja se tietää sen. Globaalille lännelle Venäjä ei ole se välitunneilla pienempiään kiusaavaa iso poika. Venäjä on se apulaispormestari, joka piirtää hätäisen tägin metron oveen tai graffitin kallioleikkaukseen. Se tietää rikkovansa sääntöjä, mutta Ukrainan ulkopuolella kaikki on tehtävä mahdollisimman salaa ja viatonta näytellen. Kiusa se on pienikin kiusa, kun kokee olevansa väärinymmärretty ja janoaa sekä ymmärrystä että hyväksyntää.

Teot voisi kuitata huvittuneella tuhahduksella, mutta niihin on suhtauduttava vakavasti, kuten kaikkiin laittomuuksiin. Hermoilematta ja harkintaa osoittaen, kuten Suomen valtiojohto ja viranomaiset ovat tehneet.

Emme ole enää yksin, vaan osa Naton ja EU:n muodostamia järeitä liittokuntia. Niiden etulinjan valtio ja monessa hyvä esimerkki muille. Velvollisuutemme on hoitaa oma ruutumme viileän ammattimaisesti. Tukea tulee, kun sitä tarvitaan.

Seuraava koetinkivemme on rajaturvallisuuslain hyväksyminen eduskunnassa. Edes Vladimir Putinin etu ei ole, että kutsunta- ja liikekannallepanoikäiset venäläiset pääsevät Suomeen helposti maaston kautta vaeltaen. Silti rajalain on oltava sellainen, että se tarjoaa viranomaisille riittävät oikeudelliset valtuudet estää välineellistetty maahantulo eri tilanteissa, vaikka sitten voimakeinoin.

Laki on valmisteltava huolella. Eduskuntaan ei kuitenkaan kannata tuoda edes parlamentaarisen käsittelyn jälkeen sellaista lakia, jolle nauretaan Moskovassa.

Pidetään katse kentällä, eikä rynnätä suin päin jokaiseen palloon. Hoidetaan oma roolimme kunnialla koko joukkueen hyväksi.

Ajaudummeko kohti palkkavaaleja?

Katarina Murto 28.05.2024 | 11:00

Työmarkkinatalven yksi suuria kiistoja on ollut lakisääteisen vientimallin valmistelu. Hallitusohjelman tavoitteeseen on alusta lähtien sisältynyt paljon ongelmia, joita ei kyetä lainsäädännöllä ratkaisemaan: Miten ja mitkä alat määrittelevät palkankorotuskaton ja yleisen linjan? Miten huomioidaan avoimesti vientialojen kustannusvaikutteiset tekstimuutokset? Millä edellytyksillä poikkeuksia voidaan tehdä? Miten erilaiset sopimuskaudet otetaan huomioon? Miten virkavastuulla toimiva valtakunnansovittelija tulkitsee lakia?

Lainsäädäntöuudistuksen taustalla on kunta-alan ratkaisu vuodelta 2022. Sen seurauksena nyt valmistellaan työriitalakiin muutoksia, joilla sidotaan valtakunnansovittelijan kädet lailla yleiseen linjaan. Hallitus on useaan otteeseen todennut, että lakitie ei ole hyvä vaihtoehto. Hallituksenkin mielestä paras ratkaisu olisi, että työmarkkinaosapuolet neuvottelisivat keskenään työmarkkinamallista, joka huomioisi myös julkisen sektorin ja naisvaltaiset alat, jotta nämä alat eivät jää palkkakuoppaan. Neuvotteluihin työmarkkinamallista on ollut ja on valmiutta kaikilla muilla paitsi SAK:laisilla liitoilla.

Lakisääteinen vientimalli on hankalasti lakiin säädettävä. On selvää, että sitä koskevat säännökset voisivat olla vain yleisluontoisia, jotta ne eivät olisi kansainvälisten sopimusten vastaisia. Olennainen kysymys on kuitenkin lain perustelut, joiden perusteella lainsäädäntöä sovelletaan ja tulkitaan. Valtakunnansovittelija joutuu tulkitsemaan lakia virkavastuulla, mikä todennäköisesti aiheuttaisi merkittäviä tulkintakiistoja neuvotteluosapuolten välille. Valtakunnansovittelija joutuisi myös virkavastuulla avaamaan yleisen linjan perusteita, sen määräytymistä ja kustannusvaikutusten laskentaa.

Palkankorotuskaton kahlitseminen lailla jäykistäisi työmarkkinoita ja rajoittaisi sopimusvapautta. Sopimusneuvotteluissa pitää kyetä tarkastelemaan vastuullisesti paitsi yleistä tilannetta myös ala- ja sektorikohtaisia tarpeita. Se ei tarkoita haitallista palkankorotuskierteen tavoittelua tai sen toteutumista.

Palkankorotuskaton säätäminen lakiin pahentaisi työvoimapulaa erityisesti yhteiskunnan kriittisillä aloilla, kuten opetusalalla, mikäli palkkojen jälkeenjääneisyyttä ei päästäisi myöhemminkään korjaamaan missään vaiheessa.

Keskitettyjen palkkaratkaisujen jälkeisessä ajassa palkoista ja työehdoista neuvotteleminen on liittojen ja neuvottelujärjestöjen keskeisin tehtävä. OAJ on hallitusohjelman julkistamisesta lähtien vastustanut lakisääteistä vientimallia ja esittänyt, että neuvottelut keskeisten liittojen ja neuvottelujärjestöjen kanssa käynnistettäisiin viipymättä. Me haluamme, että palkoista ja työmarkkinamallista neuvotellaan ja sovitaan työ- ja virkaehtosopimusosapuolten kesken, eikä maan hallitus tai eduskunta ohjaa palkkaneuvotteluja lailla yli sopimusosapuolien.

Lakisääteinen vientimalli toisi väistämättä palkat ja palkankorotukset vaalikeskusteluihin. Haluavatko poliittiset päättäjät todella ottaa kantaa jokaisen vaalin yhteydessä oikeudenmukaiseen palkkatasoon ja palkkakehitykseen eri aloilla?

Esimerkiksi luokanopettajan vähimmäispalkka on yksityisellä opetusalalla 2 773 euroa ja kunta-alalla 1.6. lukien 2 925 euroa. Korkea osaaminen ja koulutus ovat kansainvälisen kilpailukykymme tärkeimpiä turvaajia sekä Suomen menestymisen edellytys. Opettajapula on jo nyt paikoitellen kova. Meidän on huolehdittava alan houkuttelevuudesta ja kelpoisten opettajien pysymisestä alalla kilpailukykyisillä palkkaratkaisuilla. Haluavatko poliittiset päättäjät jättää opettajat pysyvästi palkkakuoppaan silläkin uhalla, ettei jatkossa olisi riittävästi kelpoisia opettajia kouluttamaan osaajia kaikille yhteiskunnan aloille?

Hallitus voisi lakisääteisen vientimallin sijaan tukea neuvottelu- ja sopimusjärjestelmän toimivuutta ja työmarkkinoiden vakautta perustamalla esimerkiksi valtakunnansovittelijan toimiston yhteyteen puolueettoman elimen, joka tuottaisi taloustietoa neuvottelujen tueksi ja lisäisi yhteistä ymmärrystä ja tukisi ratkaisujen löytymistä osapuolten kesken.

Vuosi hallitusohjelman julkistamisen jälkeen emme edelleenkään ole päässeet neuvottelupöytään työmarkkinamallista. OAJ ja Tehy ovat puheenjohtajiensa voimin työministerin pyynnöstä pyrkineet yhdessä edistämään neuvottelupöytään pääsyä työmarkkinamallista. Neuvottelutie ei ole valitettavasti vieläkään auennut, vaikka kolmikantaisen työryhmän työ päättyi toukokuun lopussa.

Tässä jumiutuneessa tilanteessa hallitukselta olisi viisas ratkaisu perääntyä edes tässä yhdessä työelämätavoitteessaan, sillä lakitie ei tuo toivottua ratkaisua. Päinvastoin toteutuessaan se lisäisi ongelmia ja johtaisi väistämättä kohti palkkavaaleja, mikä ei ole miltään osin toivottavaa eikä kenenkään etu.

Miksi kohtaanto-ongelmaa ei saada ratkaistua?

Heljä Misukka 28.05.2024 | 07:00

Melkeinpä turhauttavaa on ollut seurata keskustelua kohtaanto-ongelmasta ainakin kymmenen, ellei jo 20 vuotta. Kyse on viheliäisestä ongelmasta, jossa työpaikat eivät kohtaa osaavaa tekijää ja päinvastoin. Tämä rajoittaa yritysten kasvua ja nakertaa kansantaloutta sekä aiheuttaa inhimillisesti katsoen paljon murhetta. Jokaisella hallituksella on ollut aikuiskoulutuksen tai jatkuvan oppimisen uudistus, mutta ongelma jatkuu ja vaikeutuu. Nykyhallitus pitää monia keinoja tehottomina ja tarjoaa tilalle lähinnä leikkauksia.

Yli kolmannes Helsingin seudun kauppakamarin kyselyyn hiljattain vastanneista koki pulaa tai jopa paljon pulaa osaavasta työvoimasta. Eniten pulaa on ammattikorkeakoulu- ja toisen asteen ammatillisen tutkinnon suorittaneista. Hakijoiden puutteellinen ammattitaito nostettiin esiin suurimpana syynä (72 %). Sen nostaminen tulee aina vain hankalammaksi, kun aikuiskoulutustuki lakkautetaan ja ammatillisen koulutuksen sadan miljoonan euron leikkaukset kohdistetaan juuri aikuisväestön koulutukseen. Lisäksi vapaasta sivistystyöstä on leikattu roimasti.

Kun syntyvyys on ennätyksellisen alhaalla, maahanmuuton kasvusta odotetaan pelastajaa. Ne kunnat, jotka osaavat hyödyntää maahanmuuttajissa piilevän potentiaalin, ovat tulevaisuuden menestyskuntia. Esimerkiksi Vantaan uusyrityskeskuksen asiakkaista yli puolet on maahanmuuttajia.

Mutta maahanmuuttajien kotiuttaminen ja työllistyminen ei toki tapahdu ponnisteluitta. Yhtenä mahdollisuutena voidaan nähdä TE-palvelujen siirto kuntiin ensi vuoden alusta. Maahanmuuttajat ovat moninainen joukko, sillä erot koulutustasossa, kielitaidossa, työkokemuksessa ja monissa muissa valmiuksissa ovat valtavat. Niinpä tarvitaan paljon erilaisia instrumentteja, toimia ja tukea. Tarvitaan myös vahvaa rekrytointiohjelmaa kansainvälisten osaajien houkuttelemiseksi.

Jos katse käännetään ylipäänsä varttuneempaan väestöön, niin haasteita riittää sielläkin. Työkyvyttömyyseläkkeelle jää joka vuosi melkein 20 000 ihmistä ja heistä suuri osa mielenterveydellistä syistä. Toisena isona syynä on tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Nämäkin ihmiset kyettäisiin ainakin osin pitämään pidempään työelämässä, jos työnantajat tarjoaisivat joustoja, jotka taipuisivat erilaisiin elämäntilanteisiin. Tarvitaan enemmän liikuntaa, hyvää työilmapiiriä ja avointa keskustelua työpaikoille.

Tapaan jatkuvasti työelämässä olevia eläkeläisiä, jotka edelleen opettavat, konsultoivat, sijaistavat ja tekevät kausiluontoisesti työtä omien voimiensa ja intonsa mukaan. Heitäkin voisi olla enemmän, sillä eläkkeelle jäädään monesti erittäin hyväkuntoisina. Pitkän työuran kertynyttä osaamista voi hyödyntää osa-aikaisesti tai projektiluonteisesti, eikä se edellytä jatkuvaa käytettävissä olemista. Työssäkäynti eläkkeellä on taloudellisestikin ihan kannattavaa.

Ikuisuusaihe on myös kannustinloukut, jotka tekevät työn vastaanottamisesta taloudellisesti kannattamatonta. Veronmaksajien Teemu Lehtinen on muistellut tehneensä aiheeseen liittyen laskelmia jo 1990-luvun alkupuolella. Tähän haasteeseen Petteri Orpon (kok.) hallitus on tarttunut tarmolla, vaikkakaan keinot eivät kaikkia miellytä. Työttömyysturvan heikentäminen kannustaa työhön ja uudistukset toteutunevat suunnitellusti, sen sijaan kotihoidon tuen poistaminen ei tällä hallituspohjalla etene. Ennustan, että kannustinloukkujen purkaminen jatkuu vielä hamaan tulevaisuuteen.

Ollessani töissä vuosituhannen vaihteessa kokoomuksen eduskuntaryhmässä, ryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowiczin lempilause oli ”työnteon pitää aina olla kannattavampaa kuin joutenolon”. Tuo kelpaisi vaalilauseeksi vielä nytkin, neljännesvuosisataa myöhemmin. Valitettavasti.

Verkkouutiset

Blogi