Verkkouutiset

Ahtaaja Pasi Boehm (vas) ja pääluottamusmies Jape Lovén Vuosaaren sataman liepeillä Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Lakkoileva ahtaaja: Kansa ei ole valinnut hallitusta

Pääluottamusmiehen mielestä puhe äänestäjien antamasta mandaatista on epärehellistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n pääluottamusmies, ahtaaja Jape Lovénin mukaan hallitus on tehnyt leikkauksillaan ”ideologisen hyökkäyksen” heikommin toimeentulevaa kansanosaa vastaan.

– Etenkin työttömiä ja tukien varassa eläviä kohtaan. Tämä on minusta lähes rikollista, lakossa oleva ahtaaja kertoo SAK:n sivuilla julkaistussa uutisessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Lovén kiistää sen, että hallituksella olisi äänestäjien antama mandaatti leikkauksille ja työelämäuudistuksille.

– Kansa ei ole valinnut hallitusta. Kansa on valinnut eduskunnan, joka on sopinut keskenään hallituksesta. Ja ministerit hallituspuolueet ovat päättäneet itse. Suunnitelmat nyt ajettavista leikkauksista poikkeavat hyvinkin vahvasti siitä, mitä he vaalien aikaan äänestäjille puhuivat. Väittäisin sellaista lausuntoa epärehelliseksi, jossa hallituksen sanotaan olevan demokraattisesti valittu ja noudattavan kansan tahtoa, hän toteaa.

SAK:n liitot aloittivat maanantaina kaksi viikkoa kestävät poliittiset lakot, joilla vastustetaan maan hallitusta ja sen ajamia uudistuksia ja leikkauksia.

– Valitettavasti lakkoja tarvitaan. Mutta ne eivät koskaan ole tarkoitus, vaan tapa yrittää avata neuvottelutilanne. Lakot ovat työntekijöiden viimeinen konsti, Lovén sanoo.

– Nyt yritämme vaikuttaa elinkeinoelämään, joka ei ole halunnut neuvotella asioista, ja hallitukseen, joka puhuu vaan euroista. Hallitus on aiheuttanut ennennäkemättömät poliittiset lakot, ei tällaisiin ole minun elinaikanani koskaan ennen ollut tarvetta. On ollut asioita, joista on oltu eri mieltä, mutta neuvotteluissa ne asiat silloinkin ratkottiin.

LUE MYÖS:
SAK:n puheenjohtaja: Heikennykset eivät olleet äänestäjien tiedossa
Arto Satonen: Jokainen työtaistelu syventää talouskriisiä
Pääluottamusmies rinnasti Petteri Orpon Vladimir Putiniin – ”Paksua ja uskomatonta”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)