Jos länsimaat ovat tosissaan suurvaltakonfliktien mahdollisuudesta, tulisi niiden harkita vakavasti, miten ne ovat valmistautuneet kulutussotaan, arvioi amerikkalainen sotilasasiantuntija Alex Vershinin.
Everstiluutnantti (evp.) Vershinin on palvellut muun muassa Koreassa, Irakissa, Afganistanissa ja Nato-tehtävissä sekä toiminut tutkijana ja päällikkönä Yhdysvaltain armeijan tulevaisuuden sodankäyntiä ja uusien teknologioiden käyttöä mallintavalla osastolla.
Hän viittaa arvostetun Royal United Services Instituten (RUSI) julkaisemassa analyysissään Ukrainan rintaman kokemuksiin.
Kulutussodat vaativat asiantuntijan mukaan omaa sodankäynnin taitoaan. Siinä keskiössä ovat joukot. Liikkuvassa sodankäynnissä keskitytään taas alueeseen. Vershinin muistuttaa kulutussodan pohjautuvan massiiviseen teolliseen kapasiteettiin ja maantieteelliseen syvyyteen, joilla tappioita voidaan kattaa ja ottaa vastaan sekä teknologisiin olosuhteisiin, jotka estävät maajoukkojen suuret ja nopeat liikkeet.
Lista on tuttu Ukrainan sodan seuraajille. Lennokkien ja tykistön laajamittainen yhteiskäyttö ja vain vähän luonnon esteitä sisältävät taistelutantereet ovat pakottaneet niin ukrainalaiset kuin venäläisetkin paikoin joukkoja jauhavaan asemasotaan ja verrattain pienillä jalkaväen yksiköillä tehtäviin iskuihin. Suuret moottoroidut hyökkäykset ovat kilpistyneet puolin ja toisin isoihin menetyksiin vihollisen pitkän kantaman aseiden ja lennokkien hampaissa. Sota on myös jatkunut jo nyt pidempään kuin moni asiantuntija osasi alkuun arvella. Mies- ja kalustotappiot ovat niin ikään olleet järisyttäviä.
– Kulutussodissa sotilasoperaatioita määrittävät taktisten ja operatiivisten liikkeiden sijasta valtion kyky korvata tappioita ja muodostaa uusia joukkoja. Todennäköisemmin voittaa se osapuoli, joka hyväksyy sodan kuluttavan luonteen ja keskittyy vihollisjoukkojen tuhoamiseen alueiden valtaamisen sijasta, Alex Vershinin toteaa.
Hän sanoo suoraan, ettei länsi ole valmis tällaiseen sotaan. Asiantuntijan mukaan kulutusstrategiaa ei istu länsimaiseen sotilaalliseen ajatteluun. Historiallisesti lännen ajattelussa on suosittu lyhyitä ammattiarmeijoiden välisiä konflikteja.
Tämä näkyy sotapeleissäkin.
Alex Vershinin nostaa esimerkiksi CSIS-ajatushautomon julkaiseman laajan simulaation Kiinan kuvitteellisesta hyökkäyksestä Taiwaniin. Verkkouutiset kertoi siitä aiemmin tässä jutussa. Skenaarioissa taistelut kestivät vain kuukauden. Sodan pitkittymisen vaihtoehtoa ei käsitelty lainkaan. Tämän Vershinin sanoo heijastelevan yleistä läntistä ajattelua.
– Kulutussotia pidetään poikkeuksina, jonain sellaisena, mitä pitää välttää kaikin keinoin ja yleensä johtajien kyvyttömyyden seurauksina.
Asiantuntijan mukaan lähes tasaväkisten valtioiden välisistä sodista tulee kuitenkin todennäköisesti aina luonteeltaan kuluttavia, koska molemmilla sodan osapuolilla on riittävästi resursseja alkuvaiheen tappioiden kattamiseen.
– Sota voitetaan konfliktin pitkittyessä taloudella eikä joukoilla. Todennäköisemmin voittavat valtiot, jotka tajuavat tämän ja taistelevat tällaista sotaa kulutusstrategialla, jonka tavoitteena on saada vihollisen resurssit loppumaan ja säästää samalla omansa.
Alex Vershinin mukaan nopein tapa hävitä kulutussota on keskittyä joukkojen liikkeisiin ja kuluttaa tärkeitä resursseja lyhyen tähtäimen alueellisiin tavoitteisiin.
Riskinä on seuraavan sodan häviö
Alex Vershininin mukaan lännessä olisi ymmärrettävä, ettei tulevaisuuden mahdollista kulutussotaa voiteta pelkillä korkean teknologian asejärjestelmillä. Niiden valmistus on kallista ja hidasta. Tällaisten aseiden käyttö vaatii myös runsaasti koulutusta. Kaikki tämä nielee aikaa ja resursseja, jotka molemmat ovat kortilla kulutussodassa.
Massan luominen on asiantuntijan mukaan vaikeaa korkean teknologian länsitalouksille. Niissä on pyritty tehokkuuteen ja matalan tuottavuuden teollisuutta on siirretty ulkomaille. Globaalit logistiikkaketjut myös tuppaavat hajoamaan suuressa sodassa ja komponenttien saantia ei enää voida taata.
Alex Vershininin mielestä länsimaiden olisikin harkittava vakavasti suoranaisen liikakapasiteetin varmistamista sotateollisuudessa jo rauhan aikana. Riskinä on asiantuntijan mukaan jopa tulevaisuuden sodan häviö.
Vershinin katsoo toisen länsimaiden vaaranpaikan piilevän niiden sotilasdoktriinissa. Useimpien Nato-maiden puolustus rakentuu ammattiarmeijoille, joiden selkärangan muodostavat kokeneet ja kattavasti koulutetut aliupseerit. Kulutussodassa tyypillisen läntisen taistelutavan vaatimia osaavia aliupseereita ei asiantuntijan mukaan yksinkertaisesti ehditä kouluttaa lisää tarpeeksi nopeasti.
– Ajatus siitä, että siviilille voidaan antaa kolmen kuukauden kurssitus ja kersantin natsat ja odottaa hänen sitten suoriutuvan samaan tapaan kuin seitsemän vuotta palvellut veteraani, vie katastrofiin.
Alex Vershininin mukaan niin sanotun Nato-doktriinin mukaiseen sodankäyntiin kykenevien johtajien kouluttaminen vaatii väkisin aikaa, jota kulutussodassa ei ole.
Esimerkiksi Venäjän yhä käytännössä soveltamassa Neuvostoliiton peruja olevassa doktriinissa ei pystytä tuottamaan samaan tapaan itsenäiseen päätöksentekoon ja luovaan johtamiseen kykeneviä johtajia kuin lännessä. Neuvosto-oppi takaa kuitenkin valtavan massan edes jonkinlaisen peruskoulutuksen saaneita reservejä, joita voidaan kutsua sodassa aseisiin.
Asiantuntija huomauttaa historian osoittavan, että etulinjan taistelukokemus parantaa lopulta myös vähemmän koulutettujen joukkojen laatua. Näin kävi esimerkiksi Puna-armeijan aliupseeristolle toisessa maailmansodassa.
– Mallien tärkein ero on, että Nato-doktriini ei toimi ilman kovan osaamisen omaavia aliupseereita. Neuvostodoktriini taas hyötyy kokeneista aliupseereista, mutta ei edellytä heitä.
Kaikkein tehokkaimpana Alex Vershinin pitää mallien yhdistelmää. Siinä valtiolla olisi keskikokoinen ammattiarmeija ja suuri massa reserviläisiä, joita voitaisiin kutsua palvelukseen tarpeen vaatiessa.
”Toiveajattelua”
Sotilasasiantuntija arvostelee länsimaita liian kevyestä suhtautumisesta tulevaisuuden mahdollisiin sotiin. Alex Vershininin mukaan konflikteja tupataan ajattelemaan lyhyinä ja selkeinä. Todellisuudessa jopa keskikastin valtioilla on hänen mukaansa maantieteelliset, väestölliset ja teolliset kyvyt käydä todellista kulutussotaa.
Kuvitelma siitä, että mikään maailman suurista valtioista olisi valmis perääntymään heti kärsittyään sodan alussa tappioita, on hänen mukaansa silkkaa toiveajattelua.
– Mikä tahansa suurvaltojen välinen konflikti nähtäisiin eliittien parissa eksistentiaalisena ja sitä käytäisiin kaikilla valtion resursseilla. Sodasta tulisi luonteeltaan kuluttava ja se suosisi sitä valtiota, jonka talous, sotilasdoktriini ja asevoimien rakenne sopisivat paremmin konfliktin luonteeseen.
Alex Vershininin mukaan länsimaissa olisi unohdettava kuukauden mittaisia taisteluita mallintavat sotapelit ja arvioitava toden teolla uudelleen koko yhteiskunnan kykyä käydä pitkittynyttä sotaa.
