Verkkouutiset

Patria 6x6. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Puolustusvoimille hankintaan panssaroituja 6×6-vaunuja

Miehistönkuljetusvaunuja ostetaan Patrialta noin 60 miljoonalla eurolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on valtuuttanut Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen käynnistämään raskaiden panssaroitujen 6×6-miehistönkuljetusajoneuvojen sarjahankinnan Patrialta.

Maavoimille hankittavia ajoneuvoja on tarkoitus käyttää kriisinhallintatehtävissä.

Hankintaan kuuluu sen ensimmäisessä vaiheessa yksi esisarjan ajoneuvo ja 20 ajoneuvoon kiinnitettävää etäohjattua asejärjestelmää. Hankintaan liittyy lisähankintavaraus 18:n uuden ajoneuvon hankinnasta ja ajoneuvojen varustelusta, huollosta, varaosista ja koulutuksista.

Raskaan miehistönkuljetusajoneuvon etäohjatun asejärjestelmän tuotekehitykseen on osallistunut myös Ruotsi, jonka kanssa pyritään samanaikaisuuteen asejärjestelmien hankinnassa.

– Uudet ajoneuvot ovat nykyaikaisia ja helppokäyttöisiä ja tuovat joukoille sekä suojaa että tulivoimaa ja parantavat näin kriisinhallintajoukkojemme toimintakykyä, ministeri Häkkänen toteaa puolustusministeriön tiedotteessa.

Hankinta tehdään osana kansainvälistä Suomen johtamaa CAVS-hanketta, jossa ovat mukana myös Latvia, Ruotsi ja Saksa. Maat kehittävät hankkeessa Patrian kanssa Patrian 6×6 -panssariajoneuvoalustalle yhteistä vaatimusten mukaista pyöräpanssariajoneuvojärjestelmää, joka sisältää useita ajoneuvoversioita mukaan lukien nyt hankittavat raskaat miehistönkuljetusajoneuvot.

– CAVS-hankkeen myötä muun muassa Ruotsi on jo tilannut huomattavan määrän kyseistä vaunua ja kyseinen vaunutyyppi tullee käyttöön vielä useille liittolaisille. Tämä parantaa niin Suomen kuin liittolaisten sotilaallista huoltovarmuutta. Samalla tuemme kotimaista työllisyyttä ja osaamista, Häkkänen korostaa.

Patria 6×6 on Pasi-kuljetuspanssariajoneuvon seuraaja.

Hankinnan arvonlisäverollinen kokonaisarvo lisähankintavaraus mukaan lukien on noin 60 miljoonaa euroa ja työllistävä vaikutus kotimaassa lisähankintavaraus mukaan lukien on noin 56 henkilötyövuotta.

Ajoneuvojen ja etäohjattujen asejärjestelmien toimitukset alkavat 2026.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)