Koululaisia koulumatkalla Helsingissä. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

”Kiusataan, eikä puututa” – vanhemmat vaativat kouluilta tekoja

Barometrissä koululaisten vanhemmat kaipaavat digirauhaa ja parempaa vuorovaikutusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vanhempien barometri – perusopetus 2024–2025 -kyselyn tulokset nostavat esiin peruskoulun arjen kipupisteet. Barometrin mukaan oppimisen tuki ei aina tavoita lapsia riittävän ajoissa, ryhmäkoot koetaan suuriksi ja digitaalisten laitteiden käyttö jakaa vanhempien mielipiteitä.

Verkkokyselyyn vastasi yli 11 000 peruskouluikäisen lapsen vanhempaa. Kysely kartoitti vanhempien näkemyksiä lapsensa koulunkäynnistä, hyvinvoinnista sekä kodin ja koulun yhteistyöstä.

Huoli tuen riittävyydestä ja koulun turvallisuudesta

Vanhempien vastauksissa nousee esiin huoli siitä, ettei koulu kykene aina tarjoamaan oikea-aikaista ja riittävää tukea oppilaille. Vastaajista 23 prosenttia vanhemmista kertoi lapsensa saavan tehostettua tai erityistä tukea, mutta heistä vain 55 prosenttia piti tuen määrää riittävänä.

– Vanhempien huoli tuen riittävyydestä tulee ottaa vakavasti. Samoin kokemukset pitkistä odotusajoista tuen saamiseksi sekä epäselvyyksistä tuen sisältöjä koskien. Vanhempainliitto seuraa tarkasti, miten oppimisen tuen uudistus ja toteutus kunnissa vastaa vanhempien esille nostamiin kipukohtiin, sanoo Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Saija Ohtonen-Jones tiedotteessa.

Vanhemmat kokevat samanlaista huolta kiusaamisesta ja väkivallasta. Moni kokee, ettei tilanteisiin puututa riittävän ajoissa eikä toimenpiteitä seurata tarpeeksi järjestelmällisesti. Erityisesti nousee esiin kokemus siitä, että kodin ja koulun välinen yhteistyö ei ole riittävää tai riittävän ajankohtaista.

– Lapsilla on oikeus turvalliseen kouluympäristöön. Monille vanhemmille tämä on suurin yksittäinen huoli. Vanhemmat kaipaavat koululta aktiivista yhteydenpitoa ja yhteistyötä ratkaisujen rakentamisessa jo ennaltaehkäisevästi, Ohtonen-Jones painottaa.

Vaikka osa vastaajista kertoi kohdanneensa epäasiallista kohtelua koulun aikuisilta, suurin osa vanhemmista ei ollut havainnut tällaista. Silti vanhemmat peräänkuuluttavat enemmän avoimuutta, kuuntelemista ja arvostavaa kohtaamista arjessa.

Koulun koneet kotiin – kuka kantaa vastuun?

Vanhemmat peräävät sääntöjä älypuhelinten käyttöön. Erityisesti yläkoululaisten vanhemmat toivoivat rajoituksia. Vastaajista 76 prosenttia kertoi, että oppilaat saavat käyttää omia laitteitaan opetuksessa.

Tähän huoleen on osaltaan vastattu myös uudella perusopetuslain muutoksella, sillä 1. elokuuta alkaen oppilaiden mobiililaitteiden käyttö oppitunneilla on sallittua vain opettajan luvalla, ja koulujen täytyy sisällyttää järjestyssääntöihin määräykset laitteiden säilytyksestä ja käytöstä koulupäivän aikana.

Vanhemmat kertovat lisäksi, että koulun laitteita tuodaan kotiin ilman yhteisiä sääntöjä tai ohjeistusta. Tämä siirtää valvontavastuun vanhemmille, joilla ei aina ole tietoa siitä, mihin laitteita käytetään.

– Vanhemmat ovat huolissaan lasten ruutuajan määrästä. Tiedämme, että monet vanhemmat kokevat haastavana rajoittaa lastensa omien digitaalisten laitteiden käyttöä. Kun tähän lisätään koulun tietokoneiden kotiin tuominen, tilanne muuttuu entistä hankalammaksi, sanoo Förbundet Hem och Skola i Finlandin toiminnanjohtaja Micaela Romantschuk.

Yhteistyötä, ei pelkkiä Wilma-merkintöjä

Vanhemmat kokevat koulun viestinnän usein yksisuuntaiseksi. Keskustelulle ei löydy aikaa tai tilaa. Viestit typistyvät helposti Wilma-merkintöihin, jotka eivät korvaa aitoa vuorovaikutusta.

Vanhempainiltoihin toivotaan enemmän keskustelua, ajankohtaisia teemoja ja mahdollisuutta tavata muita vanhempia. Vanhemmat haluavat tulla kuulluiksi ja olla mukana rakentamassa turvallista ja yhteisöllistä kouluympäristöä.

– Kodin ja koulun yhteistyö ei saa olla pelkkää tiedottamista. Vanhemmat toivovat yhteisöllisyyttä, vuoropuhelua ja konkreettisia neuvoja siihen, miten he voivat tukea lapsensa koulunkäyntiä, muistuttaa Romantschuk.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)