Peruskoululaisten heikentynyt osaaminen on näkynyt Pisa-tuloksissa, mutta sama trendi näkyy myös lukioissa ja korkeakouluissa, kertoo Yliopisto-lehti. Matematiikkaa lukiossa opettava Teresa Heino sanoo, että monilla opiskelijoilla on haasteita perusasioissa, jotka on käyty jo ala-asteella.
Yliopistonlehtori Mika Koskenoja Helsingin yliopistosta arvioi, että matematiikan oppimisen heikentymiseen on useita syitä, muun muassa se, että keskittymisen sijaan tunnilla näplätään puhelimia.
Koskenojan mukaan lapsen oppimiselle avainasemassa on kodin antama tuki. Nykyisin kotitausta erottelee oppimista selvästi myös Suomessa, toisin kuin aiemmin.
– Perheillä on taloudellisesti tiukempaa, mutta mielestäni ei ole rahakysymys, miten kotona suhtaudutaan koulunkäyntiin, Koskenoja toteaa lehdelle.
Koskenoja, Teresa Heino ja Helsingin yliopiston matematiikan apulaisprofessori Anne-Maria Ernvall-Hytönen ovat yhtä mieltä siitä, että ainakin yksi syy oppimistulosten laskuun on matematiikan opetuksen massiivisessa digitalisoitumisessa.
Kynä ja paperi auttaisivat hahmottamisessa. Teresa Heinon mukaan monet opiskelijat eivät pysty jäsentämään matematiikkaa koneella samalla tavalla kuin jos he kirjoittaisivat käsin.
– Ylioppilaskokeiden pohjalta koen, että sellaisten juttujen osaaminen, joiden tekeminen olisi helpointa hahmottaa kynällä ja paperilla, on heikentynyt, Ernvall-Hytönen kertoo.
Hän sanoo näkevänsä työssään konkreettisesti myös sen, että asioiden ymmärtämisen on korvannut ulkoa opettelu, vaikka se ei toimi matematiikan kohdalla.
– Tämä on yksi syy siihen, miksi matematiikan osaaminen on laskussa.
Mika Koskenojan mukaan jopa yliopistolle tulevilla on paljon ongelmia ihan peruslaskutoimituksissa.
– Jos pitää vaikka laskea kaksi murtolukua yhteen, siitä ei tule mitään.
Koskenoja arvioi, että huono matematiikan osaaminen näkyy vuosikymmenen päästä työelämässä. Entistä suurempi osa työtehtävistä on sellaisia, että niissä vaaditaan matemaattista osaamista, hän muistuttaa.
Hän sanoo ensin, että ei haluaisi käyttää taitotason romahduksesta sanaa kriisi. Hän pyörtää kuitenkin kantansa:
– Ehkä se kuitenkin on se kriisi. Ei tässä tilanteessa liian lieviäkään termejä kannata käyttää.