Göteborgin jengikonflikti on kestänyt 13 vuotta. Kuvassa ruotsalainen poliisiauto. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Göteborgin jengisota vaatinut 28 kuolonuhria – ”Kyse oli aseesta, kostosta ja rahasta”

Ex-jengiläiset sanovat rikollisten elävän väkivaltaisessa kuplassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Göteborgin Biskopsgårdenin kaupunginosan jengikonflikti on viimeisen 13 vuoden aikana vaatinut jo 28 kuolonuhria, joista nuorimmat ovat olleet vasta neljä- ja kahdeksan-vuotiaita. SVT on haastattelut entisiä jengiläisiä, jotka kuvailevat Ruotsin verisimpiin ja pitkäaikaisimpiin kuuluvaa konfliktia ”helvetiksi”.

– Ei ole olemassa mitään veljeyttä. Ei ole olemassa mitään uskollisuutta. Raha ja huumeet edellä, mitään muuta ei ole, jengitaustaansa katuva ”Mohammed” kuvailee rikollisten ilmapiiriä.

Lukuisat viattomat sivustakatsojat ovat menettäneet henkensä jengiläisten ammuskeluissa. Mohammed kertoo menettäneensä 20 tuttavaansa konfliktissa, ja joutuneensa itse seitsemän murhayrityksen kohteeksi. Hän kuvailee jengiläisten elävän suljetussa kuplassa, joka lopulta tuhoaa ihmisen henkisesti.

– Kyse oli aseesta, kostosta ja rahasta, hän kuvailee.

Mohammed jätti rikollisuuden ja vanhat piirinsä taakseen, sillä hän ei jaksanut ajatella pelkästään ”luotiliivejä ja aseita”. Hän kertoo menettäneensä jengien takia ”kaiken”.

– Hän joka ammutaan ei tiedä minkä takia hänet ammutaan. Hän joka painaa liipaisinta ei myöskään tiedä, niin ikään jengit hylännyt ”Faraz” selittää yli vuosikymmenen jatkunutta verenvuodatusta.

Farazin haastattelu joudutaan keskeyttämään lähialueella tapahtuneen ammuskelun vuoksi, SVT:n toimittaja kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)