Terroristijärjestö Hamasin hallussa olleet israelilaiset panttivangit Nurit Yitzhak ja Yocheved Lifshitz saapumassa sairaalaan Tel Avivissa 24.10. 2023. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / OREN ZIV

Ex-suurlähettiläs: Kahden valtion ratkaisulle ei enää edellytyksiä Lähi-idässä

Pasi Patokallion mukaan käänne tapahtui jo vuonna 2000.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kahden valtion ratkaisu – se olisi hyvä ratkaisu. Se olisi järkevä ratkaisu. Mutta en näe enää edellytyksiä sille.
Näin katsoo entinen diplomaatti ja Suomen suurlähettiläänä Israelissa 1998-2003 toiminut Pasi Patokallio.

– Tilanne ei ole hyvä ja väkivallan kierre (Lähi-idässä) tulee todennäköisesti jatkumaan tämänkin konfliktin jälkeen, hän sanoo Verkkouutisille.

Patokallio toteaa, että terroristijärjestö Hamasin hyökkäyksen ja tätä seuranneiden väkivaltaisuuksien jälkeen keskusteluihin on noussut taas kahden valtion malli Israelin ja palestiinalaisten välisten suhteiden ratkaisemiseksi. Mallin puolesta on puhunut tasavallan presidentti Sauli Niinistö Ylellä ja tavoitteen nostivat esiin myös EU:n ulkoministerit.

Patokallio ei pidä mallia realistisena:

– Olen kyllä valitettavasti sitä mieltä, että sitä on enää hyvin, hyvin vaikea toteuttaa. Käänne tapahtui jo vuonna 2000, koska silloin viimeksi neuvoteltiin vakavasti tämän konfliktin ratkaisemisesta Camp Davidissa.

Neuvottelupöydässä olivat tuolloin Israelin työväenpuolueen johtaja, pääministeri Ehud Barak, Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton ja palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat. Ratkaisua ei saatu kuitenkaan aikaan ja tätä seurasi palestiinalaisten toinen kansannousu.

– Israelissa syntyi vakaa käsitys, jota Barak – ja sittemmin (Ariel) Sharon ruokkivat – että Israel oli tehnyt Camp Davidissa anteliaan tarjouksen, johon Arafat oli vastannut terrorilla.

Palestiinalaisten itsemurhaiskut vaikuttivat yleiseen mielipiteeseen Israelissa niin, että poliittinen kenttä liikkui oikealle. Tämä oli Patokallion mukaan alkusoittoa sille, miten työväenpuolue on nykyisin kutistunut marginaalipuolueeksi. Poliittisen kentän muutokset heijastuvat tähän päivään. Sama koskee palestiinalaisia. Islamistien asema on vahvistunut maltillisten kustannuksella.

– Ja koko tämän ajan siirtokuntarakentaminen on jatkunut Länsirannalla. Koko asetelma on muuttunut käytännössä niin, että on hyvin vaikea nähdä, miten Länsirannasta voitaisiin tehdä enää elinkelpoista valtiota.

Näistä syistä maahyökkäys on viivästynyt

Kun terroristijärjestö Hamas iski Israeliin varhain lauantaiaamuna 7.10, Patokallio yllättyi operaation laajamittaisuudesta. Sekä siitä, että Israelin tiedustelupalvelu Mossad kyettiin yllättämään näin täydellisesti.

– Tai sitten poliittisen päätöksentekijät eivät kerta kaikkiaan uskoneet, mitä heille sanottiin. En tiedä, mistä tässä oli kyse, mutta varmasti tämä tullaan jälkikäteen tutkimaan.

Hamasin iskun jälkeen julkisuudessa on spekuloitu, milloin Israel aloittaa laajamittaisen maahyökkäyksensä Gazaan.

– Israel tulee iskemään kyllä takaisin – se on selvä. En usko, että Israel on valmis minkäänlaiseen tulitaukoon ennen kuin tämä maahyökkäys on alkanut.

Patokallion arvion mukaan maahyökkäystä on toistaiseksi lykätty lähinnä kahdesta syystä. Ensimmäinen liittyy Hamasin ottamiin panttivankeihin ja toinen pelkoon tilanteen eskaloitumisesta.

– Libanonin rajan takana on Hizbollah, joka on sotilaallisesti itse asiassa kyvykkäämpi ja vahvemmin aseistettu kuin Hamas.

– Israel ei missään nimessä halua kahden rintaman sotaa.

Hamas käyttäisi tulitauon hyväkseen

Patokallio ei lähde ennakoimaan, milloin maahyökkäys alkaa, mutta kyse on ennemmin päivistä tai viikoista eikä missään nimessä kuukausista.

– Israel ei voi pitää 300 000 reserviläistä jatkuvasti valmiusasemissa. Jossain vaiheessa operaatio on aloitettava.

Poimintoja videosisällöistämme

Samaan aikana humanitaarinen kriisi Gazassa pahenee Israelin katkaistua alueelta veden, sähkön, polttoaineen ja ruoan toimitukset.

– Tilanne on tukala, mutta kuten sanoin, en usko Israelin tässä vaiheessa suostuvan mihinkään humanitaariseen tulitaukoon. Hamas käyttäisi sen vain puolustusasemiensa vahvistamiseen.

Avustuskuljetuksia pyritään Gazaan kuitenkin toimittamaan eri valtioiden ja järjestöjen tuella, jotta siviiliväestölle saataisiin apua. Yhdysvallat on perinteisesti tukenut Israelia ja maan johtajien viesteillä Patokallio näkee ison painoarvon myös avustuksiin liittyen.

Entä onko Venäjällä roolia viime viikkojen tapahtumissa?

– Varmasti Kremlissä ollaan tyytyväisiä siihen, miten tällainen toinen rintama (Lähi-idässä) on avautunut. En usko, että Venäjällä on mitään suoranaista roolia kuitenkaan tässä. He ovat välillisiä hyötyjiä, mutta en usko heidän suoraan sekaantuneen tähän. Haluja ehkä olisi, muttei resursseja.

Patokallio toteaa, että Hamasin hyökkäys ja väkivaltaisuudet Lähi-idässä ovat totta kai vieneet huomiota Venäjän hyökkäyssodalta. Hän uskoo, että länsimaiden intresseissä on pitää kuitenkin jatkossakin fokus tiiviisti Ukrainassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)