– Tämä hallitus ei tule kiristämään yhteisöveroa tai pääomaveroa. Näitä veroja ei kiristänyt myöskään Sanna Marinin (sd.) hallitus. Kannustavuus tulee sitä kautta, että yritykset saavat vakaan veropolitiikan kautta työrauhan. Sen sijaan mitään erityisiä verokannustimia hallitusohjelmassa ei yrittäjyyteen ole, sanoo Evan johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää Talouselämässä.
Hän muistuttaa, että yritykset tekevä suuria investointipäätöksiä jopa kymmenien vuosien sykleillä.
– Siksi on tärkeää, että ne voivat luottaa, että ikäviä veroyllätyksiä ei tule ja verotuksen suuri linja pysyy yli hallituskausien suhteellisen ennakoitavana.
Kujanpää toteaa, että nimellisesti Suomen 20 prosentin yhteisöverokanta on kilpailukykyinen, mutta nimellinen kanta ei kerro, mitä lopullinen verotus on.
– Tilanne on heikompi, kun katsotaan efektiivistä veroastetta, joka ottaa huomioon esimerkiksi sen, miten laajasti menoja voi vähentää verotuksessa. Siksi Suomen yhteisöverokanta kannattaisi laskea 15 prosenttiin, hän esittää.
– Hyödyllisintä olisi päättää verokannan laskusta jo nyt, mutta ajoittaa lasku hallituskauden loppuun.
Kujanpään mukaan Suomen yhteisöverotus häviää nyt houkuttelevuudessa esimerkiksi Ruotsille ja Baltian maille.
– Saksassa efektiivinen veroaste on Suomea suurempi, mutta ajankohtainen kysymys ovat yritysten valtiontuet. Niissä Suomi ei voi kilpailla suurten maiden kanssa, joten yhteisöverokannan laskeminen olisi meille parempi houkutin, hän sanoo Talouselämässä.





