Hallituksen esitys hoitoon pääsyn seitsemän vuorokauden enimmäisajasta luopumisesta ja 14 vuorokauden säätämisestä pysyväksi on kannatettava, arvioivat Valtion taloudellisen tutkimuskeskus VATT:n tutkijat.
Pula terveydenhuollon työntekijöistä vaikeuttaa yhä merkittävästi hoitotakuun toteutumista ja hyvinvointialueiden välillä on merkittäviä eroja hoitotakuun toteutumisessa.
Edellisessä hallituksen valmistelemassa esityksessä ehdotettiin hoitotakuun kiristämistä 90 päivästä seitsemään päivään. VATT:n tutkijat arvioivat tuolloin, että esitys oli tavoitteiltaan kannatettava, mutta silloisessa muodossaan epärealistinen. Kaikkein suurimpana esteenä seitsemän päivän hoitotakuulle he pitivät pulaa terveydenhuollon työntekijöistä.
Tuoreessa lausunnossa VATT:n erikoistutkijat Tanja Saxell ja Markku Siikanen toteavat, että hoitotakuun muuttaminen seitsemän vuorokaudesta 14 vuorokauteen on nykytilanteessa perusteltavissa.
– Edes nykyinen 14 päivän hoitotakuu ei käytännössä toteudu yhdelläkään AVIn alueella, ja lisäksi alueiden välillä on merkittäviä eroja. On myös huomattava, että jo nykyinen 14 päivän hoitotakuu on merkittävä muutos aiemmin käytössä olleeseen 90 päivän hoitotakuuseen, tutkijat toteavat.
Hoitoon pääsyn enimmäisajan pidentäminen voi ennen kaikkea vähentää henkilöstön saatavuuteen liittyviä haasteita. Lisäksi hoidon laatu voi jopa parantua, jos potilaita ei tarvitse hoitaa yhtä nopeasti tai suuria määriä päivän aikana hoitotakuun toteuttamiseksi.
Säästölaskelmien arviointi hankalaa
VATT ei kuitenkaan täysin allekirjoita hallituksen esityksessä hoitotakuuseen liittyvän muutoksen perustelua siitä saatavilla säästöillä valtiontalouteen.
– Ei ole täysin selvää, että hoitotakuuseen tehtävästä muutoksesta saatavien laskennallisten säästöjen käyttö valtiontalouden alijäämän vähentämiseen tuottaa suuremman hyödyn kuin säästöjen käyttö terveydenhuoltojärjestelmän kehittämiseen, kommentoi Saxell.
Edellisen hallituksen esityksen hoitotakuun kiristämisestä oli tarkoitus toteutua lähes samaan aikaan hyvinvointialueuudistuksen kanssa. Tutkijat toteavat lausunnossaan, ettei kahta näin suurta uudistusta tulisi tehdä samaan aikaan, vaan hoitotakuu-uudistus pitää vaiheistaa ajallisesti ja alueellisesti.
Heidän mukaansa hoitotakuun mahdollista kiristämistä on syytä pohtia vasta, kun hyvinvointialueiden toiminta on vakiintunut ja hoitotakuu keskimäärin toteutuu kaikilla hyvinvointialueilla.
– Myös siinä tapauksessa muutos tulee toteuttaa vaiheittain, jotta sen vaikutuksia voidaan jälkikäteisarvioida. On tärkeää tarkastella esimerkiksi sitä, miten hoitotakuu vaikuttaa potilaiden terveyteen ja terveydenhuollon resursointiin.
