Venäläishävittäjä törmäsi maaliskuussa amerikkalaislennokkiin Mustallamerellä. / US Air Force Photo

Brittikonetta tulitettiin, siipimies kirosi – ”todella vaarallista”

Venäläisten hävittäjälentäjien teoista ei ehkä ole julkistettu kaikkea.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

YK:n alaisen UNIDIR-instituutin vanhempi tutkija Andrei Baklitski uskoo Venäjän ja länsimaiden välillä olleen lukuisia läheltä piti -tilanteita, joista kaikkia ei ole välttämättä julkistettu.

Hän viittaa viime vuoden syyskuussa sattuneeseen tapaukseen, jossa Venäjän Su-27-hävittäjä ampui kaksi ohjusta kohti Britannian tiedustelulentokonetta. Ensimmäinen ohjuksista ei osunut kohteeseensa. Vuosi sitten väitettiin, että ensimmäisessä ohjuksessa olisi ollut toimintahäiriö. Toinen ohjus putosi suoraan alas joko keskeytetyn laukaisun tai teknisen häiriön seurauksena.

Britannian puolustusministeriö ilmoitti tuolloin hyväksyvänsä Venäjän selityksen siitä, että koko tapaus johtui ”teknisestä häiriöstä”. BBC:n mukaan 30 hengen RC-135 Rivet Joint -lentokone oli lentänyt kansainvälisessä ilmatilassa kohdattuaan kaksi venäläishävittäjää.

Toisen Su-27:n lentäjä luuli saaneensa luvan tulittaa brittikonetta saamansa epämääräisen käskyn seurauksena. Tämän siipimies moitti toveriaan kiroillen ohjuslaukaisun jälkeen.

Mustallamerellä tapahtui toinen uhkaava tapaus maaliskuussa, jolloin venäläinen Su-27-hävittäjä törmäsi tahallaan amerikkalaiseen MQ-9-lennokkiin. Lennokki vaurioitui ja syöksyi mereen.

– Vaikka Naton ja Venäjän miehitettyjen lentokoneiden tai laivojen välillä ei ole ollut toistaiseksi yhteenottoja, niin elämme siitä huolimatta todella vaarallista ajanjaksoa, Andrei Baklitski kirjoittaa X:ssä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)