Entinen Yhdysvaltain Moskovan-suurlähetystön puolustusasiamies Alexander Vindman arvioi Kyiv Postin julkaisemassa blogikirjoituksessaan presidentti Donald Trumpin käännöstä Venäjä-linjassa ”kipeäksi ja ennustettavaksi”. Vindman on myös toiminut Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuusneuvoston Itä-Euroopan-, Kaukasuksen- ja Venäjän-asiain päällikkönä sekä puolustushaarakomentajien neuvoston Venäjä-neuvonantajana.
Vindman toteaa, että aiemmin kuusi demokraatti- ja republikaanihallintoa on pyrkinyt sovittelemaan ja miellyttämään Venäjää, minkä seurauksena maa on rohkaistunut hyökkäävyydessään entisestään.
– Huolimatta haluttomuudestaan oppia ja taipumuksestaan toistaa aiempia virheitään ehkä oli lopulta väistämätöntä, että Trump tajuaisi [Vladimir] Putinin leikittelevän hänellä.
Vindman on kuitenkin huolissaan, että ”Trumpin käänne tulee viemään kuukausia ennen kuin se edes kehittyy sellaiseksi, että se jollain tavalla muistuttaa koherenttia poliittista linjan muutosta Ukrainan tukemiseksi ja Venäjän painostamiseksi.”
– Lisäksi Trumpin kyky nähdä läpi Putinin ydinaseuhkailun läpi pysyy suurena avoimena kysymyksenä.
Yhdysvaltojen ”Venäjä-ensin”-politiikka
Trumpin aiempi linja muistutti Vindmanin mukaan aiempien hallintojen ”Venäjä ensin”-ulkopolitiikkaa.
– Tämä tahattomasti myötäili Moskovan etuja Itä-Euroopassa lyhytaikaisen vastavuoroisen diplomatian avulla. Tämän lähestymistavan tuomat vähäiset saavutukset maksettiin alueellisten amerikkalaisetujen kustannuksella.
Vindman arvioi Trumpin suunnanmuutoksen aiheuttajan olevan epäselvä.
– On mahdollista, että Trump kokee Putinin henkilökohtaisesti loukanneen häntä rauhanneuvotteluita kohtaan osoittamalla piittaamattomuudella, ja tästä rangaisten lisää tukeaan Ukrainalle. Valitettavasti kautensa alussa hän ei valinnut tätä tietä ja jatkanut yhteistyötä [Volodymyr] Zelenskyin kanssa, vaan vaati jatkoa tuhoontuomitulle sovittelupolitiikalle, jossa Ukrainan saamalla turvallisuusavulla oli vain neuvotteluvaltin asema.
Vindman huomauttaa, että Trumpin aiempi toiminta on paljolti rohkaissut Venäjää.
– Aseavun ja tiedustelutietojen jakamisen lopettaminen viime keväänä vaikutti siihen, että Ukraina menetti asemansa Kurskin alueella Venäjälle. Sitoutumattomuus Ukrainan turvallisuuden tukemiseen rohkaisi entisestään Venäjän Ukrainan-vastaista hyökkäystä, kirjoittaa Vindman ja jatkaa:
– Trumpin halukkuus vaikeuttaa Yhdysvaltojen kahdenvälisiä suhteita Ukrainaan, Natoon ja Euroopan unioniin nähtiin Moskovassa heikkouden merkkinä ja Transatlanttisen yhteisön eripuraisuutena, jota voitaisiin hyödyntää.
Samaan tapaan Vindmanin mukaan 50 päivän määräajan asettaminen ennen uusien pakotteiden ja tullien asettamista ”tullaan näkemään Kremlissä epäröintinä Venäjän hyökkäyksen vastustamisessa”.
Alkaako Trumpin hallinto oikeasti tukea Ukrainaa?
Kirjoittaja huomauttaa, että Trumpin puheista tulee olla epävarma ja sanat eivät ole tekojen väärti. Kuitenkin toteutuessaan Trumpin painottamat asekauppasopimukset amerikkalaisyritysten ja ukrainalaisasiakkaiden välillä voisivat hieman turvata tuen jatkumisen tulevaisuudessa ”ilman poliittista sekaantumista”.
Trumpin puheiden lisäksi epäselvää on hänen itsensä ja hallintonsa sitoutuneisuus todelliseen Ukrainan tukemiseen.
– On täysin mahdollista, että Trump peruu tämän päätöksensä Venäjän hallinnon onnistuneen hurmausrynnäkön myötä, tai Trump saattaa pelästyä jälleen Venäjän ydinaseuhkailua (johon Putin on taipuvainen turvautumaan kokiessaan olevansa uhattuna).
Trumpin hallinnossa taas saatetaan pyrkiä hidastamaan tukitoimien toteutumista.
– Hiljattain puolustusministeri [Pete] Hegsethin johtama Pentagon lopetti yksipuolisesti ammustoimitukset Ukrainaan keskustelematta ensin ulkoministeri [Marco] Rubion tai Donald Trumpin kanssa. Tämä ei osoita vain järkyttävää hallinnon sisäisen koordinaation puutetta, vaan myös näyttää, kuinka helppoa Ukraina-skeptikkojen on sabotoida tätä politiikkaa.
Vindman toteaa, että ”aika näyttää oppiiko Trumpin hallinto viimeisen kuuden kuukauden kipeistä opetuksista”.
– Ukrainan turvallisuusavussa lähes puoli vuotta kestäneiden rajujen vaihteluiden ja muutosten jälkeen Valkoisella talolla on mahdollisuus korjata kurssiaan ja panostaa merkityksellisesti Ukrainan taistelumenestykseen, mikä on välttämätön ehto tämän vaarallisen sodan taltuttamiselle.





