Brittiyliopisto University College of Londonin (UCL) Pohjoismaiden ja Viron historian professori Mart Kuldkepp kirjoittaa Postimiehessä viimeaikojen Ukraina-neuvotteluista.
Alkujaan Yhdysvaltojen Donald Trump uhkasi Ukrainaa kaiken tiedustelutiedon ja asetoimitusten katkaisemisella, jollei maa hyväksy alkuperäistä 28 kohdan rauhansuunnitelmaa amerikkalaisten kiitospäivään eli 27. marraskuuta mennessä.
– Harvoin on nähty sirkusta, joka olisi verrattavissa nyt Washingtonissa tapahtuvaan. Tuntuu, ettei maailman mahtavimman maan ulkopolitiikassa oikea käsi tiedä mitä vasen tekee, ja kiitospäiväksi esitetyt uhkavaatimukset poksahtavat muutamaa päivää myöhemmin kuin saippuakuplat, päivittelee Kuldkepp ja jatkaa:
– Tilannetta voisi pitää koomisena, jolleivät panokset olisi niin eksistentiaaliset [olemassaoloa koskevat].
Historioitsijan mukaan ”tässä kaaoksessa voi toki nähdä jotain lohdullistakin”. Kirill Dmitrijev ja Steve Witkoff eivät ole mitkään tämän päivän Vjatšeslav Molotov ja Joachim von Ribbentrop.
– Ottaen huomioon asianosaisten ilmiselvä epäpätevyys jää uusi Molotov-Ribbentropin (tai Dmitrijev-Witkoffin) sopimus nyt ennemminkin syntymättä.
Kuldkepp toteaa, että koska ”Yhdysvaltojen tulisi olla Natoon perustuvan turvallisuusjärjestelmän kulmakivi, eurooppalaisille liittolaisille tilanne on kaikkea muuta kuin miellyttävä.”
”Onko tämän liikemieshallinnon päätavoite ajaa USA moraaliseen konkurssiin?”
Yhdysvaltojen valtiovarainministeri, entinen Wall Streetin sijoittaja-liikemies Scott Bessent sanoi Fox Newsin haastattelussa 2. joulukuuta, että Venäjän hyökätessä Eurooppaan Yhdysvallat ei lähettäisi joukkojaan liittolaistensa tueksi, vaan ”myisi vain aseita”.
– Herää kysymys, missä määrin Nato todellisuudessa toimii, kun kerta USA:n valtiovarainministeri Scott Bessent sanoo julkisesti, ettei Yhdysvallat aio mahdollisen uuden sodan tapauksessa lähettää joukkojaan Eurooppaan.
Kuldkepp huomauttaa, että Naton 5. artiklaa on sovellettu tällä kertaa ainoastaan kerran, ja silloinkin Yhdysvaltojen auttamiseksi 11. syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen.
– Tähän kuului myös liittolaisten osallistuminen sotilaallisiin operaatioihin. Tällainen lausunto Bessentiltä ei ole siten niinkään Nato-sopimuksen mitätöimistä (USA on kaikesta huolimatta vain yksi liittolainen muiden joukossa), vaan USA:n oman auktoriteetin ja vakavasti otettavuuden mitätöimistä, ihmettelee professori ja kysyy:
– Onko nykyisen liikemiesten muodostaman hallinnon päätavoitteena hallintaan saadun USA Oy:n ajaminen moraaliseen konkurssiin? Jos kyllä, kenen hyväksi? Todellako USA:n itsensä?
Kirjoittaja toteaa, että Venäjä saa ”joka tapauksessa vettä myllyynsä suurten ristiriitojen repimästä länsimaiden agoniasta”.
– Ehkä se auttaa Kremliä ohittamaan sen seikan, että Donbasissa kyetään etenemään vain etananvauhdilla ja veren hinnalla, tai sen suuremman tosiasian, että Venäjältä puuttuvat vakavasti otettavat tulevaisuudennäkymät lukuun ottamatta entistä totaalisempaa hyökkäyssotaa.
”USA:lta puuttuu luotettava Ribbentrop”
Historioitsija arvioi, että ilmeisesti Moskovassakin ymmärretään ”unelman globaalista etupiirien jakamisesta Venäjän ja USA:n välillä olevan atavistinen [esivanhemmilta kumpuava] farssi”.
– Ennen kaikkea USA:lta puuttuu luotettava Ribbentrop, joka ei heti unohtaisi salaisten lisäpöytäkirjojen luonnosta jonnekin puistonpenkille. Toiseksi ei ole varmaa, että Italian kokoisena taloutena Venäjän federaatio kykeni lainkaan näyttämään voimaansa ilman Iranin lennokkeja, Pohjois-Korean ammuksia ja Kiinan armeliasta olkapäälle taputtelua.
Kudkepp arvioikin, että ”nykyinen tilanne sopii Venäjälle lähinnä USA:n nöyryyttämiseksi ja diskreditoimiseksi”.
– Mutta läheisemmät liittolaissuhteet näiden kahden erittäin erilaisen valtion välillä jäävät nyt näin aluksi kuitenkin odottamaan.
”Ukrainan tukeminen on itsepuolustusta – ei hyväntekeväisyyttä”
Professori myöntääkin, että ”Euroopan mailla on tässä sekavuudessa vaikea säilyttää kylmät hermot”. Hän penää selvää tärkeysjärjestystä.
– Ensiksikin itsepuolustus ja sitten Ukrainan tukeminen, joka on itse asiassa samaten itsepuolustusta, ei mitään hyväntekeväisyyttä.
Kuldkepin mukaan nyt Euroopalta vaadittavat miljardit puolustukseen ”kalpenevat niiden investointien rinnalla, mitä tulisi tehdä, jos Ukrainan strategiset voimavarat ja ihmispotentiaalit päätyisivät Venäjän haltuun”.
– Tulee painottaa, että ne Euroopan maat, jotka eivät nyt halua itäistä ulkorajaa vahvistaa, muuttuvat itäisen sivustan romahtamisen jälkeen itse seuraavaksi tai sitä seuraavaksi itärajaksi.
