Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto ei kannata ajatusta iäkkäiden ihmisten varallisuuden ottamisesta huomioon pitkäaikaishoivan asiakasmaksuissa.
Verkkouutisten haastattelussa hän nostaa esiin kuitenkin kaksi ideaa, joilla voitaisiin vastata ikääntyvän väestön kasvavaan palvelujen tarpeeseen sekä siihen, miten varallisuutta voisi hyödyntää palvelujen rahoittamisessa niin, että itse kukin kokisi saavansa tästä lisäarvoa.
– Kysymys kuuluu, olisiko meillä mahdollisuus rakentaa kannustimia siihen, että omaa varallisuutta käytetään palveluihin? Tällöin pitäisi todennäköisesti rikkoa yksi tabu. Ja se on se, että meillä on käytännössä vain yksi palvelutaso, jonka julkinen sektori kilpailutuksen kautta määrittelee, Murto avaa asiaa.
Risto Murto ehdottaa siis palveluihin eräänlaista ”välimallia” tai uutta tasoa, jossa yhdistyisi sekä oman että julkisen rahan käyttö.
– Ja tässä omalla rahalla olisi mahdollista saada jotain sellaista – jos olet siitä valmis maksamaan – mitä ei ole pelkästään julkisella sektorilla.
Murto ennakoi, että tämänkaltainen kehitys voisi lähteä liikkeelle palveluista, joita käytetään ennen ympärivuorokautista hoitoa.
Toiseksi Murto ehdottaa, että nykyisenkaltainen eläkesäästäminen korvattaisiin hoivasäästämisellä.
– Säästäisimme siis korvamerkittyä rahaa hoivapalveluihin jo 10-15 vuotta ennen oletettua tarvetta.
Tämä edellyttäisi valtiolta verotuksellisia ratkaisuja, jotta säästäminen olisi houkuttelevaa.
– Ja jos hoivapalvelua ei sitten tarvitsekaan, säästön voisi tietyillä ehdoin nostaa itse tai siirtää perillisille.
Haasteena edellä mainituille ehdotuksille on vaikeus ennakoida, mihin julkisen ja yksityisen sektorin välinen rajapinta asettuu. Minkälaisiin verovaroin kustannettaviin palveluihin kansalaisilla on oikeus ja miten ne kyetään määrittelemään.
Palataan lopuksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvitykseen, jonka mukaan ikäihmisten sijoitusvarallisuuden huomioimisella asiakasmaksuissa olisi mahdollista kerätä 45 miljoonaa euroa lisää hoivapalveluiden rahoittamiseen. Laskelmassa oli huomioitu osakkeet, rahastot ja sijoitusasunnot.
– En usko, että tämä olisi poliittisesti eikä käytännössäkään toimiva ratkaisu.
Murron mukaan asia kohdistuisi käytännössä hyvin pieneen osaan kansalaisista ja kannustaisi samalla omaisuuden siirtoon niin, että se olisi maksujen ulottumattomissa.





