IS: Nämä kolme SDP:n kansanedustajaa liittyvät häirintäkohuun

Kansanedustaja Marko Asell esitti julkisen anteeksipyynnön.
Eduskuntatalo Helsingissä., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Eduskuntatalo Helsingissä., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

SDP:n kansanedustajat Marko Asell, Jani Kokko ja Kim Berg liittyvät tapauksiin, joissa on kertoman mukaan käyttäydytty epäasiallisesti eduskunta-avustajia kohtaan, uutisoi llta-Sanomat tietoihinsa perustuen.

IS uutisoi viime viikolla viidestä SDP:n eduskuntaryhmään kytkeytyvästä tapauksesta, joihin liittyy häirintää tai epäasiallista käytöstä.

Kahteen tapaukseen liittyy IS:n mukaan pirkanmaalaistaustainen kansanedustaja Asell, yhteen keskisuomalainen kansanedustaja Kokko ja yhteen vaasalaiskansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Berg.

IS:n tietojen mukaan neljästä kuluvan vaalikauden tapauksesta kolme on tapahtunut samana iltana, elokuussa 2023. Tuolloin SDP:n eduskuntaryhmä piti kesäkokousta Vantaalla.

Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen on aiemmin ilmoittanut, että puolue teettää ulkoisen selvityksen epäasiallisesta käytöksestä.

Pian IS:n uutisen julkaisun jälkeen kansanedustaja Asell julkaisi Instagramissa julkisen anteeksipyynnön.

– Anteeksi. Olen käyttäytynyt joissakin tilanteissa asiattomasti ja viljellyt myös huonoa huumoria. Olen vilpittömästi pahoillani, kansanedustaja kirjoittaa.

– Eduskunnan pikkujoulujen jälkeistä tapahtumaa on käsitelty tuoreeltaan ja olen pyytänyt sitä anteeksi. Haluan pahoitella käytöstäni myös näin julkisesti, hän jatkaa.

 

EDIT: 22.1.2026 klo 19.20: Lisätty juttuun maininta Marko Asellin Instagramissa esittämästä anteeksipyynnöstä sekä muutettu jutun ingressiä.

Sanna Marinin hallitus helpotti vuonna 2022 ulkomaalaisten opiskelijoiden perheenyhdistämistä, mikä on viranomaislausuntojen mukaan johtanut vakaviin ongelmiin.
Pääministerin mukaan hallitus ei edistä areenan valtiontukea.
Rakennusyhtiö kertoo toimivansa hankkeessa asiantuntijana ja mahdollisena urakoitsijana.
Mainos