Hallitus on vahvistanut viranomaisten ja hyvinvointialueiden yhteistyötä, jotta väkivaltaa voidaan katkaista tehokkaammin. / LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa torjutaan uusilla keinoilla

Vakavia väkivaltarikoksia ei enää kohdella “riitoina”, joita voitaisiin sovitella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies nostaa esiin muutoksia, joita pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus on tehnyt naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi.

Lähisuhdeväkivallan sovittelusta luovuttiin lähes kokonaan vuoden 2025 alussa voimaan tulleen lakimuutoksen myötä. Vakavia väkivaltarikoksia ei enää kohdella “riitoina”, joita sovitellaan, vaan rikoksina, joihin on puututtava.

– Turvakotien rahoitusta vahvistettiin, ja palvelujen saatavuutta parannettiin eri puolilla maata. Tavoitteena on, että väkivallan uhri saa apua nopeasti ja turvallisesti riippumatta siitä, missä hän asuu, Terhi Koulumies kirjoittaa Facebook-julkaisussaan.

Hallitus on kiristänyt lähestymiskieltojen valvontaa ja laajentanut mahdollisuuksia sähköiseen valvontaan. Tämä auttaa suojelemaan uhreja toistuvilta uhkauksilta ja väkivallalta.

Kansanedustaja huomauttaa, että avioliittoon pakottamisen kriminalisointia selkeytettiin.

– Se tunnistetaan nyt aiempaa selkeämmin ihmiskaupan ja pakottamisen muotona, ja viranomaisille annettiin paremmat työkalut puuttua tapauksiin, Koulumies toteaa.

Viranomaisten ja hyvinvointialueiden yhteistyötä on vahvistettu, jotta väkivaltaa voidaan tunnistaa aiemmin ja katkaista tehokkaammin. Lisäksi hallitus jatkaa Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa ja sen kansallisen ohjelman päivittämistä, jotta naisiin kohdistuva väkivalta käsitellään kokonaisuutena.

Tämä kattaa ennaltaehkäisyn, uhrien tukemisen ja tekijöiden saattamisen vastuuseen.

– Nämä toimet ovat tärkeitä, mutta työ ei ole valmis. Meidän on jatkettava vaatimista: lisää turvakotipaikkoja, enemmän ennaltaehkäiseviä palveluja ja matalan kynnyksen tukea jokaiselle, joka pelkää kotonaan. Väkivalta ei lopu itsestään – siihen on puututtava yhdessä, Terhi Koulumies toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)