Eduskunnan talousvaliokunta esittää yllättäen tuoreessa lausunnossaan Alkon aukioloaikojen laajentamista sunnuntaille ja muille pyhäpäiville. Valiokunta perustelee tätä sillä, että Alkon toimintaedellytykset heikkenisivät muuten, kun hallitus on avaamassa uusia markkinoita ja väyliä alkoholikauppaan.
Hallituksen esittämien muutosten myötä alkoholijuomia voisi toimittaa asiakkaille. Samalla selkeytettäisiin rajat ylittävää etämyyntiä ja sallittaisiin väkevien alkoholijuomien markkinointi verkossa.
– Esitys lisäisi yleisesti markkinoiden toimivuutta ja kilpailua, sillä se mahdollistaisi alkoholijuomien toimituksen kaikilta alkoholijuoman toimitusluvan haltijoilta. Esityksellä mahdollistettaisiin vähittäismyyntiluvallisille toimijoille ja alkoholiyhtiölle uusi merkittävä alkoholijuomien jakelukanava. Samalla valiokunta kuitenkin katsoo, että esitys heikentäisi Alkon toimintaedellytyksiä sen tehtävän toteuttamiseksi, linjaa talousvaliokunta lausunnossaan.
Valiokunnan mielestä Alkolla tulisi olla mahdollisuus toimittaa tuotteitaan samoilla kellonaikarajoitteilla kuin rajat ylittävässä etämyynnissä tai muussa kotimaan vähittäismyynnissä. Alkoholin toimitusmyynnissä tulisi noudattaa samoja luovutusaikoja myös siksi, että sääntely olisi johdonmukaisempaa ja selkeämpää toimitusluvan haltijoiden ja kuluttaja-asiakkaiden näkökulmasta.
Talousvaliokunnan mielestä ”Alkon tehtävän ja toimintaedellytysten vahvistamiseksi Alkon aukioloaikoja tulee laajentaa mahdollistamaan sunnuntai- ja arkipyhän aukiolo ja että Alkoa koskevat erilliset toimitusaikarajoitukset tulee poistaa”.
Talousvaliokunnan oppositioedustajat jättivät eriävät mielipiteensä valiokunnan lausuntoon.
Talousvaliokunnan lausunto menee seuraavaksi eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, jonka vastuulla on laatia hallituksen alkoholilain muutosta koskevasta esityksestä mietintö.





