STT:n toimitus Helsingin Ruoholahdessa., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

USU: Puolueet eivät lämpene STT:n pelastamiseen valtion tuella

Vain vihreät suhtautuu myönteisesti siihen, että STT:n toimintaa tuettaisiin valtion rahalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

STT:n uutistoiminnan tukeminen valtion rahoilla ei saa eduskuntapuolueilta laajaa kannatusta. Puolueista vain vihreät suhtautuu selvästi myönteisesti siihen, että STT:n toimintaa tuettaisiin valtion rahalla.

Julkista tukea vastustaa Liike Nyt. Kokoomus ja kristillisdemokraatit haluaisivat ensisijaisesti markkinaehtoisen ratkaisun. Asia selviää Uutissuomalaisen kyselystä eduskuntapuolueiden ryhmänjohtajille.

Perussuomalaisten Jani Mäkelä kertoo, että eduskuntaryhmässä ei ole tehty asiasta linjausta, mutta hän itse ei kannata STT:n rahoittamista erillisellä valtion tuella.

Keskusta, vasemmistoliitto, RKP ja SDP eivät kertoneet suoraan kantaansa.

Uutissuomalainen kysyi, pitäisikö valtion rahoittaa STT:tä niin, että sen uutistoimintaa voidaan jatkaa. Uutissuomalainen kysyi myös, pitäisikö Ylen rahoitusta siirtää STT:lle ja pitäisikö Ylen antaa juttujaan maakuntalehtien käyttöön.

Ylen rahoituksen leikkaaminen STT:n käyttöön saa kannatusta vain harvoilta. Ajatusta kannattaa suoraan Liike Nyt ja perussuomalaisten Mäkelä. Ylen rahoituksen siirtämistä STT:lle vastustavat vasemmistoliitto, kokoomus ja vihreät.

Ylen juttujen jakamista maakuntalehdille kannattavat Liike Nyt ja kristillisdemokraatit. Ajatusta vastustavat vihreät ja kokoomus.

Mäkelän mukaan asiaa kannattaa selvittää. SDP:n vastauksessa asiaan ei suoraan otettu kantaa, mutta toivotaan Ylelle työrauhaa. Vasemmistoliiton mukaan Ylen juttujen jakaminen muille medioille voisi paikata uutisaukkoa, mutta samalla se kaventaisi uutisoinnin moninaisuutta.

Keskusta ja RKP eivät vastanneet Ylen juttuja koskevaan kysymykseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)