Verkkouutiset

Media

MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itsensä paljastanut toimittaja herätti raivon hyve-esteetikoissa

Koko työelämänsä hämäläisessä tiedonvälityksessä toiminut Matti Kuusela on ollut aina heimoseudullaan arvostettu ja pidetty. Hänen omaperäinen kirjoitustapansa herätti hauskuutta ja pientä piruiluakin – niin hän poikkesi tyylilajeiltaan sovinnaisesta.

Pääosin urheilutoimittajana aloittanut Kuusela kunnostautui tyyliniekkana. Aamulehden kulttuuriosaston vastaava Erkka Lehtola päätti irtaannuttaa hänet etäämmäksi urheilusta taiteen ja kulttuurin ylempään sfääriin, juuri kun nigerialainen Wole Soyinka sai kirjallisuuden Nobelin 1986:

”Menin Lehtolan luo ja sanoin arasti, että tiedän kaiken Soyinkasta, hän on graduni ykkösnimi. Lehtola ällistyi ja pyysi minua kirjoittamaan Soyinkasta sivun jutun. Tein sen, ja Lehtola alkoi sen jälkeen pyytää minulta muitakin juttuja kulttuuriin. Hän huolehti juuri ennen kuolemaansa siitä, että minut siirretään pois urheilusta, jota hän ei voinut sietää eikä ymmärtää”.

Näin pidetystä ja luetusta urheilutoimittajasta alkoi tulla kulttuuritoimittaja. Rakkaus urheilua kohtaan jatkui lasten harrastusten kautta. Hän voi ylvästellä ainutlaatuisella voitolla: naisten SM-koripallomestaruudella, ilman transformaatiota. Niin paljon hän toimi joukkueen taustatehtävissä!

Mistä hänet tunnistaa?

Jokaisella meistä on maneerit, mieltymykset ja inhot, mieltymyksistä hänellä esimerkiksi koripallo ja Nokia. Harva osaa piruilla muiden lisäksi myös itselleen. Siihen kykenee toimittaja Matti Kuusela muistelmissaan. Hän tunnustaa, että montaa lukijaa on ärsyttänyt hänen tapansa pohtia aivan ”toisarvoisia asioita”. Esimerkiksi urheilutoimittaja Pekka Verno on todennut hyväntahtoisesti:

”Kuuselan jutut ovat aina samanlaisia. Ensin niissä matkustetaan jonnekin, sitten on joku runonpätkä ennen kuin mennään oluelle ja muistellaan Nokiaa”.

Itseensä rakastuneet journalistit eivät osaa nauraa työlleen ja sitä vaarantavalle tehopyhyydelle. Sen Kuusela osaa, pilkkaa mielellään tärkeilyä ja muita ammattinsa vaaroja. Esimerkkejä tästä elämäkerta tarjoaa suuret määrät.

Helsingin Sanomien äkkisesti pyhän lyriikan asiantuntijaksi ryhtynyt Arttu Seppänen tyrmäsi julmin sanakääntein entisen kaunoluistelija Kiira Korven kirjoittaman runokirjan, Kuusela teki siitä ylistysarvostelun. Siihen johti Korpea puolustamaan erehtynyt kustantajan edustaja, jonka maan suurin kulttuurin luokittelija tuomitsi. Neuvo: älä koskaan käy HS:ää vastaan, käännä nöyrästi toinenkin poskesi. Siitä Kuusela hikeentyi ja kehui Korven kirjan.

Hämäläisenä Matti Kuusela ei voi sietää helsinkiläistä ylimielisyyttä todetessaan, kuinka Aamulehti on litistynyt Sanoma-klusterin omistuksessa oheislehdykäksi. Kokemuksia stadilaisesta viisaudesta hänellä on omastakin takaa. Kesällä 2022 hän sai HS:n Tuomas Kasevalta postia, jossa kutsui hänet kirjoittamaan luvun tekeillä olevaan feature-kirjoittamisen oppikirjaan. Kuusela oli otettu: hänet oli jostakin ylhäältä ja etäältä hyväksytty!

Mutta siinä missä muut – pääkaupungin toinen toisensa palkitsemat – suolsivat kukin 10 sivun verran tekstiä, siinä Kuuselalle jäi tilaa muutamaan pikkurivin vinkkiin, eikä edes mainintaa sisällysluetteloon. Kuusela latelee purkauksessaan kymmeniä muualla Suomessa työtään tekeviä journalisteja ja tiedotusvälineitä, jotka yltävät varmuudella cityjournalistien tasolle tai jopa sen yläpuolelle.

”Nollatoleranssi” ja äkkihysteria

Kuuselan elämäkerta on yksi lajinsa parhaita: rehellinen, tärkeilyä ja itsepyhitystä äärimmäisen vähän sisältävä. Se tarjoaa toimittajan työstä ja ihmiselosta värikkään episodisarjan, jossa tekijä osaa ironisoida itseään ja työtään. Sitä ei ole tarkoitettu vakaville itsensä ylevöittäjille. Toimittajan työ kun sisältää raadollisia tilanteita, joissa moni tarjoaa yleisölleen omia, ahtaita asenteitaan.

Journalisti. Toisenlainen toimittaja –kirjan kauhistunut vastaanotto riipaisi omaa kunniaansa ja valtaa varjelevia journalisteja, kun Kuusela paljasti kolme bluffia jutuissaan. Kuvaajansa Rainen kanssa Kuusela istuskeli Taskentin jossakin liikenneympyrässä lopen uupuneina:

”Nyt otetaan niin rennosti kuin ikinä mahdollista. Istutaan tässä penkillä kaikessa rauhassa, kuvaa sinä kaikenlaisia autoja, minä keksin niille tarinat”.

Tässä se oli, suuri journalistinen synti. Kuusela pani läskiksi, keksi tarinat autoille, Ladoille ja aaseille sekä niissä istuneille. Tunnustus herätti totuuden etsijät parkuun, Aamulehti sulki Kuuselan koko tuotannon sivuiltaan, toimittajien yhteiskuoro huusi tuomiota. Lisäksi nuo 607 lehtijuttua pantiin totuustutkija Maria Lassila-Merisalon läpivalaisuun. Sääli tätä.

Lopputuomio oli hiukan nihkeä. Tutkija havaitsi – aivan luonnollista – joistakin jutuista puuttuvan lähteytystä (!), siis eettisiä ongelmia(?). Silti tuosta tarkkakatseisesta syntien esille tuonnista huolimatta Aamulehti on ilmoittanut palauttaneensa Kuuselan tuotannon nettiarkistoonsa – tosin erityismerkinnöin. Ehdotus: ”Varo, lukijani, tässä kirjoittaja ottaa rennosti”.

Lopputulema Kuuselan tunnustuksista oli kuin uutispulassa alkaneen kesän kuuluukin olla. Synniksi luettiin epäeettinen juttujen elävöittäminen ja sepitteellinen sisällön jonkinlainen piruileva leikittely lukijoiden kanssa. Näin woke-aikana onkin suoranainen ilo mennä Aamulehden arkistosivuille lukemaan, minkälaisia varoituksen sanoja Kuuselan kirjoittamiin juttuihin on lisätty. Esimerkiksi, kuvitellusti: ”Ei Taskentin liikenneympyrässä aasin kuljettaja todistettavasti noin sanonut (nauhoitus puuttuu)”. Tai: ”Kyseessä oli Popeda, ei Lada”.

Matti Kuusela: Journalisti. Toisenlainen toimittaja. Warelia 2024.

Sometähdille huomautuksia piilomainoksista

Mainonnan eettisen neuvoston (MEN) on antanut uusia lausuntoja siitä, onko markkinointi ollut hyvän tavan vastaista tai tunnistettavissa markkinoinniksi.

Radiojuontajana tunnettu yrittäjä Jaajo Linnonmaa sai huomautuksen oman yrityksen mainostamisesta ja piilomainonnasta. Hän oli julkaissut pelaaja2-nimisellä Instagram-tilillään Boxbollen-tuotteita koskevan mainoksen. Linnonmaa on Boxbollen-tuotteiden maahantuoja. Julkaisussa ei ollut mainostunnistetta.

Vaikuttaja Päivi Rantanen sai huomautuksen piilomainonnasta ja mainostunnisteen selkeydestä. Hän oli julkaissut Instagram-tilillä minimalismikolmio mainoksen. Mainostunnisteena hän oli käyttänyt ilmaisua ”vaatteet saatu”. Mainonnan eettinen neuvosto totesi, että kyseinen ilmaisu ei ole selkeä mainostunniste. Markkinointi ei ollut tunnistettavissa markkinoinniksi.

Yrittäjä Joonas Järvinen sai myös huomautuksen oman yrityksen mainostamisesta ja piilomainonnasta. Hän oli julkaissut larvinen12-nimisellä Instagram-tilillään Couponga Oy:tä koskevan mainoksen. Julkaisussa ei ollut mainostunnistetta. Tilillä on sekä henkilökohtaisia julkaisuja että mainoksia. Järvinen on Coubongan osakas.

Vaikuttaja Linda Hallikainen sai huomautuksen piilomainonnasta. Hänen Instagram-tilinsä tarina-osion julkaisuissa esiteltiin pistoshoitoja huuliin ja selkään. Julkaisuissa oli kuvia kehosta ennen hoitoa ja sen jälkeen. Vaikuttaja kirjoitti palvelusta mainosmaisesti korostaen sitä, että se toimii ja että hän suosittelee sitä. Lisäksi vaikuttaja esitteli palveluntarjoajan tarjoushinta-aikoja. Julkaisuissa ei ollut mainostunnistetta.

Susanne Päivärinta – hiillostettu hiillostajana

Menestyneen journalistin työ toi mukanaan julkisuuden, joka siivitti tien kansanedustajaksi. Palkinnoksi sen voi luokitella, vaikka eurovaalit eivät onnistuneet halutulla tavalla. Se. mitä Susanne Päivärinta aikoo eduskuntatyön ohella ehtiä ja jaksaa tehdä, jää nähtäväksi.

Moni on kokenut Arkadian sirkuksen tuhoavan politiikan ulkopuolelta tulevan lahjakkuuden uran.
Runosuoni on pysähtynyt, julkkistoimittajilla on mennyt ehkä paremmin, vaikka ura on kokenutkin pysähdyksen. Varmaa kuitenkin on, että Päivärinta jatkaa kriittistä asennettaan myös valtiopäivätyötä kokiessaan.

Elämäkerta Kaikki tämä elämä lupaa rehellistä havainnointia ja kriittisiä näkökulmia. Se, mitä kirjoittaja on nyt kertonut tähänastisista kokemuksista, saa hänen kanssaan tekemisiin joutuvat miettimään käyttäytymistään ja menettelytapojaan. Päivärinta on raportoija, tonkijakin. Politiikan mutapaini tarjoaa kirjoittavalle ihmiselle kiitollista materiaalia.

Ihme muuten, ettei Jörn Donner aikoinaan kirjoittanut omista kokemuksistaan eduskunnassa ja politiikan parissa sen enempää. Tilanteita ja tyyppejä on yllin kyllin tarjolla.

Journalistisen prosessin karheus

Suurelle yleisölle median seuranta ei paljasta, minkälainen vääntö saattaa toimitusten sisällä vallita. Ei Yleisradio tai vaikkapa Sanoma-konserni ole sisäiseltä elämältään aina ruusuista yhteiseloa. Kilpailu aiheista, projekteista ja työryhmiin pääsystä on vuoroin avointa riitaa, iloa ja pettymyksiä. Aatteilla ja asenteilla on suuri merkitys. On suosikkeja ja inhokkeja.

Esimerkiksi tarinat Yleisradiossa kokemastaan Päivärinta kertoo hyvin suorasukaisesti. Nimiä mainiten hän luettelee menestykseensä niin myönteisesti kuin kielteisestikin vaikuttaneita. On henkilö, jonka kohdatessaan Päivärinta havaitsee tämän kaulan aina punertuvan – henkilökemiat eivät toimi. Ja on esimiehiä, joilta hän saa tukea: sysäyksiä omien ohjelmasarjojen tekoon ja rohkaisua arkojen aiheiden esilletuontiin, kannustavaa yllytystä.

Päivärinta on enemmän esiintyjä kuin lehtikirjoittelija. Hän on suoran lähetyksen adrenaliinista nautiskelija. Jännitys kiristyy ohjelmaa suunniteltaessa ja pitää haastattelutovin vauhdissa. Vaan ohjelman jo tultua ulos, jännitys ei laukea, vaan henkinen tärinä saattaa jatkua läpi seuraavan yön. Monet ottavat tuon suoran lähetyksen jälkeen mukillisen tai monta.

Päivärinnan juontajakollega Jan Andersson puhuu ilmiöstä nimittäen sitä adrenaliinikrapulaksi. Ylivireystila jatkuu, kunnes on seuraavan ohjelma-aiheen suunnittelun vuoro:

”Kaikilla esiintyjillä ja juontajilla ei tietenkään erity sama määrä adrenaliinia, mutta Jan ja minä olimme adrenaliinikoneita. Me olimme koukussa molemmat”.

Narsismia ja ei

Huolimatta ylijulkisesta toimittajan työstään Päivärinta peittelee yksityiselämänsä epämiellyttävältä medianäkyvyydeltä. Perhe, lapsi, häät ovat suojassa, vaikka hän avoimesti kertoileekin oman elämänsä käänteistä. Suuri rakkaus Italiaa kohtaan saa runsaasti tilaa, suuret surun ja huolen aiheet hän levittää itseään koskevina kuitenkin dramaattisina silmillemme.

Lapsettomuuden piinaava tuska lienee terapiaa samasta kärsiville. Ehkä lapsen yllättävä saaminen luo toisaalta monille kohtalotovereille toivoa – tai sitten turhaa sellaista. Kuvauksena prosessi on suoranainen jännitysnäytelmä, josta ei puutu liki taianomaisia henkilöhahmoja ja loitsuja. Sellainen on velho nimeltä Spartaco, jota tämä koviin faktoihin työnsä perustava journalisti alkoi suhtautua kuin meedioon.

Jokaiseen itsestään kirjoittavaan julkkikseen suhtautuu herkästi epäillen: paljonko tässä on itsensä myymistä, esillä pitämistä ja narsismissa marinointia. Ajankohdaltaan kirja palvelee näitä motivaatioita, mutta rehellinen paljastavuus – lähinimiä mainitsematta – antaa paljon anteeksi. Varsinkin kuvaukset Yleisradion johtajakaartin runsaudesta antavat ymmärtää, että rasvakerros organisaatiossa on jo sietokyvyn tuolla puolen.

Kertomus jatkuu…

Päivärinta päättää kirjansa hetkeen, jolloin hän astuu kansanedustuslaitoksemme turvatarkastukseen. Virkailija ihmettelee, miksi taloon astuva tulokas vetkuttelee paljain jaloin, pällistelee:

”Kysyn itseltäni, mitä tapahtuu, kun ylitän rajan. Petänkö yleisöni? Mitä jos vallan vahtikoirasta tulee vahdittava? Kykenenkö muuttamaan ammatillista identiteettiäni? Voinko lopettaa kysymisen? Minullahan oli vielä muutama kysymys kysyttävänä. Ja samassa olen aivan varma. En epäröi enää sekuntiakaan. En nolostele paljaita varpaitani. Astelen avojaloin sisälle eduskuntaan”.

Ei hän tule epäröimään, vaan ihmettelemään ja kyselemään. Vanha ammatti ei mihinkään katoa lainsäätäjien pylväspyhätöstä. Pitäkää varanne.

Susanne Päivärinta: Kaikki tämä elämä. Teos 2024.

Kohumainos laihasta kehonkuvasta sai huomautuksen

Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) on antanut huomautuksen suoratoistopalvelun mainokselle, neuvosto kertoo tiedotteessaan.

Markkinoinnin tehokeinona käytettiin provokatiivista väittämämuotoista ilmaisua ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä”. Alaikäisten sosiaalisen epävarmuuden hyväksi käyttämisestä annettiin huomautus Storytel Oy:lle ja mainoksen etusivullaan julkaisseelle Helsingin Sanomat -lehdelle (HS).

HS:n etusivulla julkaistiin suoratoistopalvelun mainos, jossa oli isokokoinen ilmaisu ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä”.  Neuvoston mukaan ilmaisu ei sanomalehtimainosta nopeasti silmäilemällä vaikuttanut kirjallisen teoksen nimeltä, koska se oli väittämä eikä teoksen tekijöitä mainittu.

Mainoksen suurikokoinen ilmaisu kohdistui nuoriin, jotka ovat korostuneen kiinnostuneita omasta kehostaan ja ulkoisesta olemuksestaan. Neuvoston mukaan markkinoinnissa alaikäisten sosiaalisen epävarmuuden hyväksi käyttäminen on hyvän tavan vastaista.

– Mainoksen hämmentävä ilmaisu oli tulkittavissa laihaa kehonkuvaa ihannoivaksi, koska mainoksesta ei välittömästi ilmennyt, että kysymys oli teoksen nimestä. Mainos oli omiaan aiheuttamaan tarpeetonta huolta nuorten, erityisesti nuorten naisten ja tyttöjen, omaan kehonkuvaan liittyen. Mainos horjutti nuorten myönteistä asennetta, käyttäytymistä ja elämäntapaa, MEN ilmoittaa tiedotteessa.

– Isokokoisen mainoksen väittämämuotoista provokatiivista ilmaisua ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä” oli käytetty sanomalehtimainoksen etusivulla markkinoinnin tehokeinona hyvän tavan vastaisesti, neuvosto toteaa.

MEN on elinkeinoelämän itsesääntelytoimielin. Sen tehtävänä on antaa lausuntoja siitä, onko mainos tai muu menettely kaupallisessa markkinoinnissa hyvän tavan vastaista tai tunnistettavissa markkinoinniksi ottaen huomioon Kansainvälisen kauppakamarin markkinointisäännöt. Markkinointia suunnitteleva taho voi pyytää MENiltä ennakkolausuntoa halutessaan varmistaa menettelynsä asianmukaisuuden.

MENin toiminnasta vastaavat Mainonnan Neuvottelukunta ja Keskuskauppakamari.

Aamulehti palauttaa kohutoimittajan jutut nettiin

Tietokirjailija ja journalismin tutkija Maria Lassila-Merisalon raportti toimittaja Matti Kuuselan Aamulehteen kirjoittamista jutuista on valmis, lehteä kustantava Sanoma Media Finland tiedottaa.

Tavoitteena oli tutkia juttujen todenperäisyyttä sen jälkeen, kun Matti Kuusela kertoi omaelämäkerrassaan keksineensä sepitettä juttuihin.

Aamulehti poisti Kuuselan jutut verkosta selvitystyön ajaksi. Alun perin juttuja poistettiin 551 kappaletta, mutta myöhemmin löytyi vielä lisää sellaisia, joissa Kuuselan nimeä ei ollut tekijänä metatiedoissa. Kokonaismäärä oli näin yli 600.

Aamulehden palkkaamaan ulkoisen selvityshenkilön, Maria Lassila-Merisalon raportin mukaan noin viidessä prosentissa jutuista on erilaisia journalistis-eettisiä ongelmia: sepitettä, jota lukijan ei ole mahdollista tunnistaa, puuttuvia lähdemerkintöjä tai toimittajan ajatusten laittamista tunnistettavien henkilöiden ajatuksiksi.

– Kuusela itse ja jotkut hänen kollegansa ovat kuvailleet Kuuselan leikkineen lukijoiden kanssa ja kirjoittaneen tarinoita, jotka voisivat olla mahdollisia, Lassila-Merisalo kuvaa Kuuselan työtä raportissaan.

Aamulehti palauttaa jutut verkkoon asiaa taustoittavin merkinnöin juhannusviikolla 2024. Päätoimittaja Sanna Keskisen mukaan vastuu Kuuselan toiminnasta ja erityisasemasta toimituksessa on pitkälti Aamulehden. Selvitystyö ja keskustelu olivat tarpeen.

– Kevään kiihkeä keskustelu journalismin etiikasta ja tarinallisesta journalismista on ollut tervetullut muistutus koko alalle sekä journalismin totuuspohjan tärkeydestä että siitä, kuinka tärkeää on jatkuvasti tehdä töitä lukijoiden luottamuksen ansaitsemisen eteen, päätoimittaja Keskinen kirjoittaa Aamulehden näkökulmakirjoituksessa.

Yle mittaa haastateltavien ”etuoikeuksia” ja tekee journalismin sijaan puna-vihreää aktivismia

Ilta-Sanomat julkaisi äskettäin jutun, joka paljasti eriskummallisia kriteereitä haastateltavien valinnoissa Ylellä. Toimittajat ja tuottajat pitävät kirjaa muun muassa haastateltavien ihonväristä, etnisyydestä, “kehollisuudesta”, sukupuolesta ja iästä. Eräs toimittaja oli saanut huomautuksen siitä, että hänen jutuissaan on “liikaa heteromiehiä”.

Ihonvärin ja etnisyyden syynäämisellä on historiallisesti varsin ikävä kaiku, mistä syystä saattaisi olettaa, että kaikenlaisesta “kallonmittailusta” pysyteltäisiin mahdollisimman kaukana. Tällä kertaa tavoitteena ei kuitenkaan ole etninen yhtenäisyys vaan etninen monimuotoisuus, joten hui hai turha tiukkapipoisuus.

Kaiken taustalla on Ylen virallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunitelma, jonka myötä Ylellä “monipuolistetaan” sisältöjä. Yksi osa tätä kokonaisuutta on “etuoikeutettujen” määrän vähentäminen Ylen sisällöissä.

– Yritämme monipuolistaa sisältöjä. Keskustelemme toimituksissa nykyään paljon esimerkiksi siitä, puhuvatko meillä aina etuoikeutetut ihmiset, kertoi Ylen kehityspäällikkö Kati Puustinen Ilta-Sanomille.

Ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten Ylellä selvitetään, kuka on ”etuoikeutettu”. Se kuitenkin tiedetään, että Yle kouluttaa henkilöstöään monimuotoisuuskoulutuksissa. Lisäksi tiedetään, että aiemmin muun muassa oikeusministeriössä järjestetyissä vastaavissa koulutuksissa on esitelty niin sanottua etuoikeuskehää.

Etuoikeuskehä kertoo, kuinka etuoikeutettu ihminen on. Etuoikeuksien määrä riippuu erilaisista ihmisen synnynnäisistä ja osin hankituista ominaisuuksista, joiden oletetaan olevan hyödyllisiä. Esimerkiksi valkoihoinen, omistusasunnossa asuva hetero on kehän mukaan etuoikeutetumpi kuin vuokralla asuva, mustaihoinen homoseksuaali.

Aina voi toki kysyä, kuinka suuri etuoikeus on omistaa asunto vaikkapa Anttolasta, jossa hinnat rymistelevät alas tasaisen varmasti. Tai kuinka suuri etuoikeus on maksaa 300 000 euron asuntolainasta yhtäkkisen korkojen nousun myötä reilu 10 000 euroa vuodessa enemmän. Pahimmillaan edessä on asunnon pakkolunastus ja massiiviset velat vuosiksi eteenpäin. Kun ei huomioida omistajan riskiä, saadaan näyttävämpiä tuloksia!

Niin tai näin, monimuotoisuuden lisääminen ja “etuoikeutettujen” näkyvyyden vähentäminen on varmasti joidenkin mielestä kannatettava tavoite. Ylelle se kuitenkin on ongelma siksi, että tavoite ei ole journalistinen vaa poliittinen.
Journalistisin perustein tehdyillä valinnoilla on periaatteessa vain yksi päämäärä: yleisön etu.

Ylen monimuotoisuuskriteerit eivät palvele yleisön etua vaan niiden etuja, jotka “monimuotoisuustyökaluilla” tulevat Ylen lähetyksiin valituiksi. Sisältö toki voi parantua, mutta yhtä hyvin se voi huonontua.

Monimuotoisuuden vahtimisessa huomio kiinnitetään epäolennaiseen – siihen kuka puhuu eikä mitä puhutaan.

Kun monimuotoisuuden kriteereiksi on asetettu muun muassa ihonväri, keho ja sukupuoli, Ylestä on tullut joidenkin etuja ajava aktivisti joidenkin muiden kustannuksella. Tosiasiallisesti Ylen valitsemat kriteerit palvelevat suoraan punavihreän ja feministisen ideologian tavoitteita. Vanha tuttu patriarkaatti on brändätty uudelleen nimellä “etuoikeutettu”.

Samaan aikaan tiedetään, että vihreiden, naisten ja arvoliberaalien luottamus Yleä kohtaan on kasvanut, kun taas konservatiivien, miesten ja perussuomalaisten laskenut. On päivänselvää, että kun Yle näin suoraan edistää yhden ideologian intressejä, luottamus ideologian kannattajien keskuudessa kasvaa ja muiden osalta heikkenee. Tässä on myös räikeä ristiriita sen kanssa, että Yle toistuvasti julistaa olevansa nimenomaan journalistinen eikä poliittinen toimija.

Ylen alistuminen aktivistien vaikuttamisen välineeksi ei kuitenkaan korjaannu muuttamalla valintakriteereitä palvelemaan jotain toista poliittista intressiä. Haastateltavien ulkonäköön, sukupuoleen ja identiteettiin liittyviä kriteerejä voi vaihdella loputtomasti, mutta lopputulos on aina sama: joidenkin etuja ajetaan ja joidenkin muiden ei.

Ainoa oikea tavoite olisi ajaa yleisön etua eli keskittyä identiteettipolitiikan sijaan journalismiin. Siinä onnistumista ei mitata haastateltavien ihonvärillä.

Edit 17.6.2024 10.36 Lisätty linkkejä.

Neljännes suomalaisista välttelee uutisia vähintään toisinaan

Itse seuraamiinsa uutisiin luottaa Suomessa 75 prosenttia aikuisväestöstä, ja useimpiin uutisiin luottavien määrä pysyi 69 prosentissa jo kolmatta vuotta peräkkäin, selviää Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report 2024 -kyselytutkimuksesta.

– Suomessa luottamuksen käännekohta ajoittuu poikkeuksellisen tiedontarpeen hetkeen eli koronapandemiaan. Yhtäkkiä yleisöllä oli valtava tarve saada olennaista ja mahdollisimman hyvin varmistettua informaatiota maailman ja maan tilasta. Ennen kuin pandemia oli ohi, Venäjä aloitti täysimittaisen sotansa, mikä jälleen johdatti ihmisiä median pariin, kommentoi Hufvudstadsbladetin vastaava päätoimittaja Kalle Silfverberg vahvaa luottamusta Suomen maaraportissa.

Luottamuksen lisäksi uutisista kiinnostuneiden määrä on Suomessa suurempi kuin useimmissa muissa vertailun maissa. Monessa maassa kiinnostus uutisiin on heikentynyt viime vuosina. Suomessakin se notkahti hieman vuonna 2019, mistä lähtien uutisista erittäin tai varsin kiinnostuneita on ollut noin kaksi kolmasosaa suomalaisvastaajista.

Tutkimuksen mukaan jo 26 prosenttia suomalaisista välttelee uutisia vähintään toisinaan. Osuus kasvoi viime vuodesta peräti viisi prosenttiyksikköä. Vastaajista kuusi prosenttia kertoo välttelevänsä uutisia usein, 20 prosenttia toisinaan, 28 prosenttia satunnaisesti ja 42 prosenttia ei koskaan.

Välttely on keskimääräistä yleisempää naisten, nuorten ja vähätuloisen keskuudessa.

Uutisten välttely ei näytä tavallisimmin kuitenkaan johtuvan kiinnostuksen puutteesta, sillä uutisista erittäin tai varsin kiinnostuneistakin lähes puolet sanoo välttelevänsä uutisia ainakin satunnaisesti ja viidennes vähintään toisinaan.

– Kiinnostuksen puutteen sijaan uutisia välttelevät voivat kokea esimerkiksi uutisten määrän liialliseksi tai niiden aiheet liian ahdistaviksi, selittää Suomen maaraportista vastannut Tampereen yliopiston tutkija Esa Reunanen.

Selitystä tukee kyselyn tulos, jonka mukaan kaksi kolmasosaa uutisia vähintään toisinaan välttelevistä suomalaisvastaajista pitää uutisten määrää uuvuttavana.

– Vuoden 2023 kyselyssä puolestaan kävi ilmi, että vältellyimmät uutisaiheet olivat Ukrainan sota, terveysuutiset, kuten koronauutisointi sekä ilmastonmuutos- ja ympäristöuutiset, mikä tukee oletusta uutisaiheiden ahdistavuudesta ja toisteisuudesta välttelyn syinä, Reunanen jatkaa.

Tutkimuksessa selvitettiin nyt ensimmäistä kertaa yleisön suhtautumista tekoälyn käyttöön uutisten tuottamisessa. Tulosten mukaan yleisö haluaa pitää vastuun uutisten sisällöstä toimittajalla tekoälyn sijaan.

Suomalaisvastaajista puolet pitää vähintään jokseenkin epämukavana seurata pääosin tekoälyn tekemiä uutisia, kun taas tekoälyn avustuksella mutta pääosin toimittajan tuottamien uutisten seuraamista pitää epämukavana vain noin neljännes vastaajista.

Nuoret miehet, korkeasti koulutetut, hyvätuloiset sekä tekoälystä paljon lukeneet tai kuulleet suhtautuvat tekoälyn tuottamiin uutisiin keskimääräistä myönteisemmin.

Reuters-instituutin Digital News Report -tutkimus vertaa uutisten käyttöä 47 maassa. Tiedot perustuvat kyselyyn, johon kussakin maassa osallistuu noin 2 000 vastaajaa. Tutkimus tehdään vuosittain, ja Suomi on ollut mukana vuodesta 2014. Media-alan tutkimussäätiö rahoittaa raporttia. Tämän vuoden tutkimus tehtiin tammi-helmikuussa verkkokyselynä, josta vastasi YouGov-tutkimuslaitos.

IS: Ylen sovellus ei enää toimi ilman kirjautumista

Ylen uutisten mobiilisovellus ei enää toimi ilman kirjautumista. Kirjautuminen tarkoittaa erillisen Yle Tunnuksen luomista. Asiasta kirjoittaa Ilta-Sanomat.

Vaikka tunnuksen luominen on maksutonta, uudistus ei miellytä kaikkia sovelluksen käyttäjiä. Ilta-Sanomiin yhteyttä ottanut lukija on turhautunut siitä, että verorahoilla tuotettuja palveluita ei pääse käyttämään ilman erillisen tunnuksen tekemistä.

– Maksan siis täysin tyhjästä Yle-veroa. Todella syvältä, turhautunut yksityishenkilö sanoo IS:lle.

Ylen strategia- ja asiakkuusjohtaja Marit af Björkesten sanoo IS:lle, että muutos tehtiin paremman käyttäjäkokemuksen vuoksi. Hänen mukaansa muutoksella halutaan tarjota myös turvallisempi tapa hallita omasta käytöstä syntyvää dataa.

Kirjautumispakko on tullut mobiilisovellukseen laitteesta ja päivityksistä riippuen huhtikuun alussa tai sitä seuraavina viikkoina. Af Bjökestenin mukaan Ylen sisältöjä voi jatkossakin käyttää ilman kirjautumista selaimen kautta.

Yle ei vaadi pakollista kirjautumista palveluihinsa ensimmäistä kertaa. Saman Yle Tunnuksen luontia on alettu vaatia myös Ylen Areena-palvelussa.

Mediaan kohdistuvat vaikutusyritykset ovat merkki vapaasta tiedonvälityksestä

Median sisäinen uutinen päättyvällä viikolla oli sanahirviö lehdistönvapausindeksi. Toimittajat ilman rajoja -järjestön julkaisemassa indeksissä Suomi sijoittui viidenneksi.

Se oli hyvä sijoitus. Järjestön Suomen osaston puheenjohtajan Kaius Niemen mukaan tilanne Suomessa on vakaa. Edellä olivat Norja, Ruotsi, Tanska ja Hollanti.

Niemi kuitenkin muistutti, että Suomen sijoitus oli yleisarvosanaa selvästi heikompi, kun lehdistövapautta selvitettiin sosioekonomisilla mittareilla ja turvallisuusulottuvuudella.

Sosioekonominen mittari kertoo toimittajien asemasta yhteiskunnassa. Suomi oli 14.

Turvallisuusulottuvuudessa Suomi jäi sijalle 21. Se tarkoittaa sitä, että suomalaistoimittajiin kohdistuu vihapuhetta ja häirintää.

Välillä Suomen sijoituksesta on noussut melkoinen älämölö, kun toimittajat ovat purkaneet huoliaan. Maailman muutokset ja epävarmuus vaikuttavat myös median asemaan ja toimintaan.

Länsimaisessa yhteiskunnassa vaikuttaminen on arkipäivää. Julkisessa hallinnossa, puolueissa, järjestöissä ja yrityksissä on tuhansia ihmisiä, joiden tehtävänä on edistää yhteisönsä asiaa mediassa.

Olisi erikoista, jos yhteentörmäyksiä ei sattuisi.

Painostamisessa on kuitenkin rajat, joita ei saa ylittää. Niihin Suomessa törmätään yhä useammin, mutta silti suhteellisen harvoin.

Vakavimpia ovat pyrkimykset kaventaa sananvapautta säädöksillä. Joskus poliitikoilla on sopimatonta intoa kajota esimerkiksi Yleisradion journalismin sisältöön.

Onko journalismissa kaikki hyvin sitten, kun arvostelu ja häirintä loppuvat, ja toimittajien yhteiskunnallinen asema vahvistuu? Toimittajan arvostuksella ei välttämättä ole kovin paljon tekemistä hyvän journalismin kanssa.

Se tarkoittaisi pahimmassa tapauksessa sitä, että toimittajista olisi tullut sylikoiria, joista ei ole vaaraa. Silloin pitäisi huolestua.

Journalismin tutkija, yhteiskuntatieteiden tohtori Pauliina Penttilä pohdiskeli Suomen Kuvalehdessä suomalaista journalismia. Politiikan toimittajille heltisi kukkakimppu.

Penttilän mielestä politiikasta juttuja tekevät toimittajat ovat sellaisia vallan vahtikoiria, joita yleisö tarvitsee. Mediabisneksen paineet eivät ole muuttaneet politiikan toimittajien asenteita.

Jännite juttujen kohteiden ja tekijöiden välillä kertoo näiden suhteesta. Lehdistönvapauden ja yleisön tiedonsaannin kannalta se on usein myönteinen merkki, jos pääministeri tai joku muu merkittävä vaikuttaja pillastuu tiedotusvälineiden paljastuksista.

Penttilä patistaa muitakin kuin politiikan toimittajia pitämään huolta journalismin uskottavuudesta. Samalla voi pohtia, mikä on journalismin taso, kun alan arvostusta koskevassa mittauksessa Suomi oli vasta sijalla 14.

Mediassa kannattaa jatkuvasti tarkkailla, millaiset suhteet sillä on juttujensa kohteisiin. Usein luupin alle joutuvat muodista, julkkiksista ja kulttuurista tehdyt jutut, ei enää niinkään urheilu- tai moottorijournalismi.

Toimittajien työrauhan ja -mahdollisuuksien turvaaminen on tärkeää. Paineet ovat lisääntyneet. Kotimaan lisäksi toimituksiin yritetään vaikuttaa Suomen rajojen ulkopuolelta.

Toimiva ja vapaa media on aina vaikutusyritysten kohde. Se kuuluu lajin perusolemukseen. Silti suomalaisessa keskustelussa vilahtelee nurinkurinen asetelma.

Ensin sätitään 1970-luvun journalismi myötäsukaiseksi herrojen ja vuorineuvosten hännystelyksi. Seuraavassa virkkeessä kauhistellaan ja uhriudutaan, kuinka pääministeri ja pääjohtaja painostavat.

Sellaista se on demokratiassa. Toisenlaisiakin vaihtoehtoja on.

”Myrkky leviää” – lehdistönvapaus uhattuna useissa EU-maissa

Journalistien työtä ympäri maailmaa vaikeuttaa poliittisen tuen heikentyminen lehdistönvapaudelle, kertoo Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) uunituore lehdistönvapausindeksi World Press Freedom Index. RSF varoittaa vakavasti lehdistönvapauden seurauksista, kun yli puolet maailman väestöstä osallistuu vuonna 2024 järjestettäviin vaaleihin.

– Valtiot ja muut poliittiset voimat ovat vähentäneet rooliaan lehdistönvapauden suojelussa. Tämä voimattomuus kulkee joskus käsi kädessä vihamielisempien toimien kanssa, jotka heikentävät journalistien roolia tai jopa välineellistävät mediaa häirintä- tai disinformaatiokampanjoiden kautta. Nimensä veroisen journalismin tulee päinvastoin olla välttämätön edellytys mille tahansa demokraattiselle järjestelmälle ja poliittisten vapauksien harjoittamiselle, alleviivaa RSF:n julkaisutoiminnan johtaja Anne Bocandé tiedotteessa.

Eurooppa ja EU eivät ole turvassa globaalilta trendiltä. Suomi on säilyttänyt viidennen sijansa indeksissä, mutta tilanteen heikkeneminen etenkin Itä-Euroopassa on Suomellekin suuri huoli.

– Valitettavasti voi sanoa, että Putinin myrkky leviää EU:ssa. Unkari ja Slovakia ovat varoittavia esimerkkejä. Putinia myötäilevät poliitikot vievät elintilaa riippumattomalta journalismilta muuallakin. Etenkin Georgia on romahtanut indeksissä 25 sijaa alaspäin jo sijan sata huonommalle puolen, varoittaa RSF:n Suomen osaston, Toimittajat ilman rajoja ry:n puheenjohtaja Kaius Niemi.

– Merkittävä saavutus on Ukrainan loikka 18 pykälää ylöspäin Venäjän hyökkäyssodasta huolimatta. Ukrainan lehdistönvapaustilanne ei ole ongelmaton, mutta sija 61 on selvästi esimerkiksi Unkaria edellä. Myönteistä on myös Puolan kymmenen sijan nousu 50 parhaan joukkoon uuden hallituksen myötä, Niemi toteaa.

Toimittajia häiritään Suomessakin

Kunkin maan sijoitus indeksissä perustuu asiantuntija-arvioihin viidestä eri osa-alueesta. Puheenjohtaja Niemi kiinnittää Suomen osalta huomiota indeksin sosiokulttuuriseen osuuteen sekä turvallisuusulottuvuuteen.

– Yleisesti ottaen Suomen tilanne on indeksin osalta melko vakaa. On kuitenkin huolestuttavaa, että olemme vasta 14. sijalla, kun lehdistönvapautta arvioidaan sosiokulttuurisilla mittareilla. Se tarkoittaa käytännössä toimittajiin kohdistuvaa sosiaalista painetta esimerkiksi halventamisen muodossa. Vielä vakavampaa on se, että viime vuoden tapaan Suomi jää indeksin turvallisuusulottuvuudessa todella kauas kärjestä, nyt sijalle 21. Tämä merkitsee sitä, että toimittajien häirintä, maalittaminen ja vihapuhe ovat kaukana siltä tasolta, mitä Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa tulisi voida odottaa, Niemi sanoo.

Indeksin pohjoismainen kärkikolmikko on Norja, Ruotsi ja Tanska, neljänneksi ennen Suomea nousi Hollanti. Viro on kuudentena. Kärkikymmenikkö on kokonaisuudessaan Euroopasta ja EU:n ulkopuolelta mukaan mahtui vain Sveitsi sijalle yhdeksän. Saksa nousi tänä vuonna sijalle kymmenen.

Yksi huolestuttava ja maailmalla vahvistuva trendi on generatiivisen tekoälyn hyödyntäminen disinformaation levittämisessä. Ilmiö on läsnä myös Euroopassa ja eurooppalaisissa vaaleissa.

– Aidolta vaikuttavat, elävää kuvaa tai ääntä sisältävät deepfake- eli syväväärennökset ovat yhä vakavampi uhka etenkin vaalivaikuttamisessa. Journalistista tehty ääniväärennös oli tärkeässä roolissa Putinia myötäilevän Roberto Ficon vaalivoitossa Slovakiassa. Maa putosi indeksissä nyt 12 pykälää sijalle 29, Niemi kuvailee.

RSF arvostelee kansainvälistä yhteisöä epäonnistumisesta toimittajien suojelussa. Gazan sodassa on nähty ennätysmäärä rikkomuksia toimittajia ja mediaa kohtaan. Israelin armeijan arvioidaan surmanneen yli sata palestiinalaista toimittajaa, joista ainakin 22 työtehtävissä.

– RSF on avannut Gazaa seuraaville toimittajille Beirutiin alueellisen tukipisteen, josta toimittajat ja tiedotusvälineet saavat suojavarusteita ja tukea turvallisempaan työskentelyyn. Mitkään varotoimet eivät kuitenkaan auta suoria hyökkäyksiä vastaan, Niemi sanoo.

Kiina (174.) vangitsee edelleen eniten toimittajia maailmassa. Etelä-Amerikassa Argentiina putosi peräti 26 sijaa (66.), kun uusi presidentti Javier Milei päätti sulkea maan suurimman uutistoimiston. Afrikassa muun muassa Nigeria (112.), Kongon demokraattinen tasavalta (123.), Niger (80.), Burkina Faso (86.) ja Mali (114.) ovat tiukentaneet otettaan mediasta ja vaikeuttaneet toimittajien työtä.

 

HS:n uutinen oli isku kohti lainsäädännön prosessin kasvoja

Helsingin Sanomat (HS 23.4.2024) julkaisi kohu-uutisen ”Oikeusministeri Meri puuttui työryhmän työhön”. HS uutisoi, että ministeri ”on muuttanut yllättäen tuomioistuinten ja syyttäjien riippumattomuutta selvittävän työryhmän toimeksiantoa”. Lehti kertoi kattavasti, kuinka välttämätön työryhmän valmistelema ehdotus perustuslain muuttamiseksi on.

Tyrmistyksen aiheutti se, että työryhmän tehtävä muuttui analyysimuistion tekemiseksi hallituksen esityksen sijasta. Tehtävästä poistui myös työryhmän itse valmisteluun ottama tehtävä eduskunnan perustuslakivaliokunnan syrjäyttämisestä ylimpänä perusoikeuksien tulkinta-auktoriteettina. Työryhmän oli asettanut edellisen hallituksen oikeusministeri. HS:n tarkoitus oli antaa kuva, että ministeri puuttuessaan lainvalmisteluun toimii epäasianmukaisesti ja oikeusvaltion sääntöjen vastaisesti. Ja että hän tällä toimella vaarantaa riippumattoman oikeusvaltion.

HS:n artikkelista säpsähtäneinä reagoivat muun muassa Juristiliitto ja Tuomariliitto. Juristiliiton
puheenjohtaja Tuula Linna kirjoitti, että demokratia toimii niin, että virkamiehet laativat lakiesitykset ja järjestävät lausuntokierroksen ”ja vasta tässä vaiheessa astuu kuvaan mukaan poliittinen ohjaus”. Liitto vaati selvitystä siitä, missä menevät oikeusvaltiossa poliittisen vaikuttamisen rajat. Tuomariliitto piti ”Oikeuslaitoksen riippumattomuutta uhattuna”.

Uutisointi ja reagoinnit ovat huolestuttavia siksi, että ne ovat isku kohden demokraattisen
lainsäädäntöprosessin kasvoja.

Suomi on länsimainen parlamentaarinen demokratia ja oikeusvaltio. Meillä on selkeät säännöt perustuslaissa lainvalmistelulle.

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Perustuslaki vahvistaa vallan kolmijaon, jossa lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta ja hallitusvaltaa valtioneuvosto, jonka jäsenten on nautittava eduskunnan luottamusta. Lain säätäminen tulee vireille hallituksen esityksellä tai kansanedustajan lakialoitteella. Lainsäädännön kehityksen suunnasta päätetään puolueiden vaaliohjelmien perusteella eduskuntavaaleissa. Kansan tahdon, vaalituloksen, perusteella muodostetaan hallitus. Kun hallitus on nimitetty, tulee sen viivytyksettä antaa ohjelmansa tiedonantona eduskunnalle. Kun eduskunta antaa luottamuksensa hallitukselle, antaa se samalla tukensa hallitusohjelmalle ja sen lainsäädäntöohjelmalle. Ministeriöiden tehtävä on panna hallitusohjelma täytäntöön. Perustuslain (PL 68§) mukaan ministeriön päällikkönä on ministeri. Perustuslain perustelujen mukaan ”keskeisten ministeriölle kuuluvien asioiden ratkaiseminen ministeriössä kuuluu ministerille eikä niitä voida siirtää virkemiehelle”. Tällainen on ilman muuta lainsäädäntövalmistelun käynnistäminen asioissa, jotka eivät ole hallitusohjelmassa.

Oikeusvaltioperiaatteen keskeiset elementit on koottu Venetsian komission oikeusvaltioperiaatteen tarkastuslistaan (2016). Sen mukaan valtiolla on oltava perustuslaissa selkeät säännöt lainsäädäntöprosessille. Keskeisiä ovat parlamentin täysi valta lainsäädännön sisällön päättämisessä ja valmistelun julkisuus. Meillä säännöt ovat edellä kuvatulla tavalla selkeät. Parlamentaarinen ohjaus tapahtuu juuri hallitusohjelman kautta. Kansalaisten pitää tietää, mitä asioita on lainsäädäntövalmistelussa ja miksi.

Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa vahvistetaan oikeusvaltiota ja demokratiaa. Ohjelma ei sano mitään perustuslain muuttamisesta. Hallitusohjelmaneuvotteluissa oli nimenomaan todettu, että hallitusohjelmassa ei edistetä suomalaisen perustuslakikontrollin, eduskunnan perustuslakivaliokunnan ensisijaisen aseman, heikentämistä perustuslain muutoksella. Sen sijaan hallitus lupaa poistaa suomalaisen oikeusvaltion suurimman häpeätahran. Hallitus etsii vaihtoehtoja sille, että puolueet eivät enää valitsisi käräjäoikeuksien lautamiestuomareita. Lisäksi tuomioistuinten rahoitusta ja tuomareiden virkoja lisätään järjestelmän toimivuuden parantamiseksi.

Oikeusministeri Leena Meri on toiminnallaan palauttanut lainvalmistelun kunnioittamaan demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta. Koska hallitusohjelmassa ei ole mainintaa perustuslain muuttamisesta, on selvää, että hallituksen tai ministerin on otettava kantaa, jatketaanko edellisen hallituksen käynnistämää valmistelua. Hallitusohjelman mukainen kompromissi on, että valmistelua jatketaan. Valmistelulla luodaan edellytykset sille, että hallituksen lainsäädäntöohjelmaa voidaan täydentää perustuslainmuutoshankkeella. Jos uudella hallituksella olisi aina velvollisuus jatkaa edellisen hallituksen hankkeita, saatan kuvitella, kuinka perussuomalaiset ministerit käynnistäisivät hallituksen loppukaudella valtavan määrän maahanmuuttoa estäviä kolmevuotisia lainsäädäntöhankkeita. Se olisi oiva keino sitoa seuraavan vihreän sisäministerin kädet maahanmuuttopolitiikassa.

Erittäin vakava oikeusvaltioperiaatteen loukkaus on, että perustuslain muutosesityksiä valmistellaan ilman parlamentaarista vastuukatetta. Perusoikeusuudistus ja perustuslaki 2000-hanke valmisteltiin parlamentaarisissa valmisteluelimissä, joissa kaikki puolueet olivat edustettuina. Siksi on luonnollista, että virkamiestyöryhmä voi tehdä vain esiselvityksiä. Pykälien muotoileminen on jätettävä parlamentaarikoille, joiden on pyrittävä mahdollisimman laajaan yhteisymmärrykseen. Perustuslaki on kansallisen poliittisen konsensuksen ilmaus.

Tuomioistuinten riippumattomuuden turvaaminen on porvarilliselle sivistys- ja oikeusvaltiolle keskeinen arvo. Suomessakin on kohdistunut vakava uhka tuomioistuinlaitoksen riippumattomuutta kohtaan. 1970-luvun vasemmistopuhurissa laitavasemmisto vaati tuomioistuinlaitoksen ”demokratisointia”. Oikeusministeriö asetti 1971 juristeista koostuvan Oikeuslaitostoimikunnan. Sen käsityksen mukaan ”tuomioistuinlaitos olisi vedettävä mukaan yleiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen kansalaisten yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi ja oikeusturvan takaamiseksi. Tämä merkitsisi käytännössä tuomioistuinlaitoksen asettamista samaan asemaan muiden yhteiskunnallista valtaa käyttävien elimien kanssa.” Toimikunnan tavoitteena oli mahdollisimman tehokas tuomioistuinten kansanvaltainen kontrolli. Tämä edellytti tuomareiden nimitysvallan keskittämistä valtion ylimmille poliittisesti vastuunalaisille elimille. Toimikunnan työn seurauksena Suomessa saatiin poliitikkojen valitsemat maallikot käräjäoikeuksiin valvomaan ammattituomareiden työtä. Tämän tuomioistuinten riippumattomuuden häpeäpisteen Orpon hallitus nyt pyrkii korjaamaan.

Demokratian ja virkamiesvalmistelun raja on selkeä. Lainsäädäntöaloite, valmistelun järjestäminen, esityksen hyväksyminen ja lain hyväksyminen perustuvat eduskunnan edustamaan kansanvaltaan. Oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen on niin hyvä juristi, että hän tämän ymmärtää (HS 24.4.2024).

Kirjoittaja on entinen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ja Juristiliiton valtuuskunnan jäsen.

Journalistin ohjeisiin tulee neljä uutta kohtaa

Journalistin ohjeet on uudistettu, Julkisen sanan neuvosto (JSN) tiedottaa.

Ohjeisiin tuli neljä uutta kohtaa. Ne koskevat ulkopuolista rahoitusta, julkaistuun juttuun tehtyjä muutoksia, vaarallisia uutistilanteita ja toimituksellisen sisällön poistamista verkosta.

Myös Journalistin ohjeiden liitettä ajanmukaistettiin merkittävästi. Ohjepäivitys on laajin sitten vuonna 2005 tehdyn päivityksen.

JSN:n mukaan tavoitteena on, että uusi ohjeistus kestää aikaa. Siksi ohjeissa ei käytetä esimerkiksi sanoja tekoäly tai algoritmi eikä niistä ole lisätty ohjeisiin erillisiä kohtia. Ohjeet koskevat kaikkea toimituksellista sisältöä riippumatta siitä, miten tai millä teknologialla se on tuotettu.

Moni ohje jäi ennalleen, mikä kertoo JSN:n mukaan siitä, että ne on rakennettu kestävästi.

Uudistusta valmisteli Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksen (Jusanek) nimittämä työryhmä, jota johti STT-Lehtikuvan päätoimittaja Minna Holopainen.

Journalistin ohjeiden julkistamistilaisuus pidetään 27. toukokuuta, jolloin julkaistaan myös soveltamisopas. Oppaan tarkoituksena on auttaa muun muassa esimerkkitapauksin ymmärtämään, kuinka Journalistin ohjeita sovelletaan käytännössä.

Uusien ja vanhojen ohjeiden eroja voi vertailla JSN:n sivuilla olevasta taulukosta.

Uudistus tulee voimaan 1. lokakuuta 2024. Sitä ennen julkaistuihin juttuihin sovelletaan vuonna 2014 voimaan tulleita Journalistin ohjeita.

I-Mediat käynnistää muutosneuvottelut, 15 työpaikkaa vaarassa

Ilkka-konserniin kuuluva mediapalveluja tuottava I-Mediat Oy aloittaa muutosneuvottelut, joiden tavoitteena on yhtiön tulevaisuuden kilpailukyvyn ja kannattavuuden varmistaminen. Yritys kertoo asiasta tiedotteessa.

I-Mediat julkaisee muun muassa maakuntalehti Ilkka-Pohjalaista.

Neuvottelujen piirissä on I-Mediat Oy:n koko henkilöstö, 151 henkilöä. Neuvotteluissa käsitellään suunniteltujen toimenpiteiden perusteita, vaikutuksia ja vaihtoehtoehtoja. Lisäksi käsitellään vaihtoehtoja toimenpiteen kohteena olevan henkilöpiirin rajoittamiseksi sekä toimenpiteestä työntekijöille aiheutuvien kielteisten seurausten lieventämiseksi.

Alustavien arvioiden mukaan toiminnan tehostaminen voi johtaa enintään 15 henkilön irtisanomiseen ja koko henkilöstön määräaikaiseen lomauttamiseen.

Ylen vastaavat päätoimittajat: Luotettavuus ja todenmukaisuus ovat journalismimme perusta

Ylen vastaavat päätoimittajat tapasivat Ylen hallintoneuvoston työvaliokunnan tänään ylimääräisessä kokouksessa. Kokouksen aiheena oli viime päivien keskustelu sepitteen roolista journalismissa. Tapaamisesta oli sovittu yhteisesti vastaavien päätoimittajien ja työvaliokunnan kanssa.

– Luotettavuus ja totuudenmukaisuus ovat Ylen journalismin perusta. Sepite ei kuulu missään muodossa Ylen journalismiin. Ylen uutiset ja muu journalismi perustuvat faktoihin ja tarkistettuihin tietoihin, kertoivat Ylen vastaavat päätoimittajat Jouko Jokinen, Johanna Törn-Mangs, Panu Pokkinen ja Ville Vilén työvaliokunnalle.

Yle on Journalistin ohjeiden lisäksi sitoutunut noudattamaan niitä täydentäviä Ylen ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettisiä ohjeita. Molemmat ohjeet korostavat hyvin selkeästi totuudenmukaista tiedonvälitystä.

– Asia on täysin yksiselitteinen: Ylen journalismissa sepitteelle ei ole sijaa. Olen pahoillani, että aiemmat lausuntoni Aamulehden entisestä toimittajasta ovat johtaneet Ylen journalismin luotettavuuden kyseenalaistamiseen, Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen toteaa tiedotteessa.

Ylessä tehdään journalismin lisäksi myös paljon muunlaista sisältöä: draamaa, lastenohjelmia, satiiria, tapahtumia jne. Siinä missä journalismia ohjaavat tiukat totuuden ja luotettavuuden pelisäännöt, osa muista sisällöistä pohjautuu käsinkirjoitettuun tarinaan.

Monimuotoisesta sisältötarjonnasta huolimatta Ylessä huolehditaan kaikissa tilanteissa siitä, että yleisö voi aina erottaa faktan fiktiosta ja tosiasiat mielipiteistä.

– Luottamus Ylen ja suomalaisten välillä on toimintamme peruskallio. Olen ylpeä siitä ammattimaisesta ja merkityksellisestä työstä, jota toimituksemme ja työntekijämme tekevät päivittäin tarjotakseen suomalaisille luotettavaa tietoa, virikkeellistä viihdettä, kulttuuria ja yhteisiä elämyksiä. Teemme kaikkemme, jotta hyvä suhteemme suomalaisiin säilyy jatkossakin vahvana, sanoo Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

– Saimme kattavan selvityksen Ylen journalistisista periaatteista ja olemme selvitykseen tyytyväisiä. Hallintoneuvoston työvaliokunta korostaa, että julkisen palvelun ohjelmatoiminnan mukaiset tehtävät on suoritettava yhtiössä edelleen luotettavasti ja vastuullisesti”, toteaa Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo (kok.).

Ylen vastaavat toimittajat vastaavat siitä, että Ylen sisällöntuotannossa ja julkaisutoiminnassa noudatetaan lakia, eettisiä ohjeita ja yhtiön toimintaa koskevia muita ohjeita.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Verkkouutisissa mainostamalla tavoitat

100 000 suomalaista päivässä

Meiltä on pyydetty tehokasta, pienille budjeteille sopivaa mainosratkaisua. Niinpä teimme sellaisen, katselet sitä parhaillaan. Tarvitset vain hyvän idean, kuvan, otsikon ja 280 euroa.

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)