Verkkouutiset

Media

MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yleisradiolakia aiotaan muuttaa

Liikenne- ja viestintäministeriö on käynnistänyt säädöshankkeen, jossa muutetaan Yleisradio Oy:stä annettua lakia, ministeriö tiedotti perjantaina.

Hankkeen tavoitteena on lisätä Ylen toiminnan ja talouden avoimuutta. Säännösten tarkempi sisältö tarkentuu valmistelun aikana.

Hankkeessa voitaisiin tehdä myös teknisiä tai muuhun lainsäädäntöön taikka parlamentaarisen työryhmän mietintöön perustuvia lain muutoksia.

Parlamentaarinen työryhmä on arvioinut Yleisradion tehtävää ja rahoitusta, mutta ei ole vielä hyväksynyt mietintöään.

Sidosryhmien näkemyksiä kuullaan, kun hallituksen esitysluonnos lähetetään lausuntokierrokselle syksyn aikana.

Hankkeen toimikausi kestää 31.3.2025 saakka.

Kopioitko lehtijutun someryhmään? Perässä saattaa tulla lasku

Törmäsitkö netissä tai paperilehteä selatessa kiinnostavaan uutiseen, joka tekisi mieli jakaa eteenpäin? Paperilehden jutun saa kätevästi jakoon ottamalla siitä kuvan ja jakamalla muille sosiaalisen median ryhmässä. Jos nettilehden juttu on maksumuurin takana, sisällön voi aina jakaa halukkaille kopioi-liitä -toimintoa käyttämällä.

Edellä mainituissa toimintatavoissa on vain yksi ongelma. Ne rikkovat tekijänoikeuksia.

Uutismedian liiton lakiasiainjohtaja Ismo Huhtanen muistuttaa, että mediassa, esimerkiksi verkkolehdessä, julkaistun jutun kopioiminen ja jakaminen sosiaalisessa mediassa tai kuvan paperilehdessä julkaistusta artikkelista jakaminen verkossa on tekijänoikeudellisesti jutun saattamista yleisön saataville.

– Tähän tarvitaan pääsääntöisesti lupa tekijänoikeuden haltijalta, tässä tapauksessa lehden kustantajalta, Huhtanen kertoo Verkkouutisille.

Hänen mukaansa on kuitenkin sallittua vaikkapa kopioida lehtijuttu printistä tai verkkolehdestä yksityiseen käyttöön. Tekijänoikeuslain tarkoittama yksityinen käyttö merkitsee henkilön omaa ja lähipiirin käyttöä.

– Lehtijutun voi siis kopioida ja jakaa lähipiirilleen.

Kopion jakaminen sosiaalisen median alustalle ei kuitenkaan todennäköisesti ole yksityistä käyttöä tekijänoikeuslain tarkoittamalla tavalla.

– Tämä johtuu siitä, että sosiaalisen median alustalla lehtijutun kopion pääsee tavallisesti lukemaan lähipiiriä runsaslukuisempi joukko, esimerkiksi kymmenet henkilöt.

Uutisartikkelin jakaminen sosiaalisessa mediassa voi täyttää jopa rikoksen tunnusmerkistön. Huhtanen huomauttaa, että tekijänoikeuden suojaamien teosten käyttö lainvastaisesti, ilman oikeudenhaltijan lupaa, on tekijänoikeuden loukkaus.

– Kysymyksessä on joko tekijänoikeusrikkomus tai tekijänoikeusrikos. Tekijänoikeuslaissa säädetty tekijänoikeusrikkomus edellyttää teoksen kopioimista tai jakamista tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta. Rikoslaissa säädetty tekijänoikeusrikos edellyttää ansiotarkoitusta ja sitä, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa oikeudenhaltijalle, Huhtanen selventää.

Teosta voi seurata hyvitysvelvollisuus tai jos teosta aiheutuu oikeudenhaltijalle vahinkoa, myös vahingonkorvausvelvollisuus.

– Yksittäisten lehtiartikkeleiden tai valokuvien kohdalla hyvitysvelvollisuus voisi vastata esimerkiksi summaa, jolla artikkeli tai valokuva myytäisiin julkaistavaksi. Artikkelin laajuudesta, sen laatimisen vaativuudesta ja aiheesta riippuen kysymys voisi olla muutamista kympeistä satasiin.

Asiasta on olemassa konkreettisia esimerkkejä. Iltalehti kertoi vuonna 2022 tapauksesta, jossa STT oli lähettänyt yksityishenkilölle 237,50 euron laskun. Syynä oli se, että yksityishenkilö oli jakanut luvattomasti sosiaalisessa mediassa poliitikko Paavo Väyrysestä (kesk.) otetun valokuvan. Kuvan oli ottanut STT-Lehtikuvan valokuvaaja. Tämän lisäksi yksityishenkilöltä perittiin 40 euron suuruista viivästysmaksua.

Linkin jakaminen ja siteeraaminen ovat sallittuja, mutta älä jaa koko juttua

Miten uutisjuttuja kannattaa jakaa somessa ilman, että rikkoo tekijänoikeuksia?

Verkkolehden uutisjuttuja on Huhtasen mukaan sallittua jakaa käyttämällä lehden tarjoamia jakopainikkeita tai lähettämällä jutusta linkin, joka ohjaa lukijat lehden verkkosivuille. Myös siteeraaminen on sallittua.

Lehtijuttua voi siteerata eli lainata osaa jutusta.

– Siteeraamista käytetään usein tilanteissa, joissa halutaan omassa tekstissä selventää tai havainnollistaa käsiteltyä asiaa esimerkin avulla. Siteeraamiseen vedoten ei voi kuitenkaan julkaista kokonaista artikkelia.

Uutisartikkeleita ja lehtien valokuvia jaetaan sosiaalisessa mediassa runsaasti. Oletettavasti suuri osa niistä on laitettu jakoon luvattomasti. Vaikka teko on tekijänoikeuslain vastainen, aina rikkeestä ei koidu tekijälle seurauksia.

Huhtanen muistuttaa, että jokainen kustantaja ja lehti päättää itse, miten se suhtautuu juttujen jakamiseen. Juttujen jakamista koskevissa kysymyksissä kannattaa olla suoraan yhteydessä lehteen. Uutisartikkelin tekijänoikeus on pääsääntöisesti uutismedian kustantajalla.

Miten tekijänoikeuden haltijan tulee toimia tilanteessa, jossa hänen teostaan on jaettu netissä luvattomasti eteenpäin?

Huhtasen mukaan oikeudenhaltijan kannattaa olla yhteydessä aineiston luvattomaan jakajaan tai sosiaalisen median alustaan ja ilmoittaa olevansa oikeudenhaltija sekä pyytää luvattomasti jaetun teoksen poistamista palvelusta.

– Jotkut mediayritykset käyttävät myös Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen palveluita, jos ne havaitsevat, että niiden teoksia jaetaan laajemmin luvattomasti verkossa.

Luvaton jakaminen vaarantaa lehden olemassaolon

Tekijänoikeuksista puhuttaessa enemmistö ihmisistä ymmärtää, että esimerkiksi musiikkia ja elokuvia ei saa jakaa luvattomasti eteenpäin. Mikä on ihmisten tietämystaso uutisten tekijänoikeuksien kohdalla?

– Kokemuksemme mukaan ihmiset ymmärtävät, että varsinkin laajemmat uutisartikkelit ovat tekijänoikeussuojaa saavia teoksia. Kaikki eivät välttämättä kuitenkaan tiedä, että lehtijuttujen luvaton jakaminen voi vähentää lehdille elintärkeitä tilauksia – ja siten vaarantaa lehtien olemassaoloa, Huhtanen toteaa.

Huhtasen mukaan näin voi käydä esimerkiksi pienemmillä paikkakunnilla, jos paikallislehden printtiversiosta tai verkkolehdestä maksumuurin takaa jaetaan kuvat kiinnostavista uutisartikkeleista paikkakuntalaisten some-palstalla.

– Mitä enemmän lehtiä tilataan ja sisällöistä maksetaan, sitä paremmat mahdollisuudet lehdillä on tarjota juttuja jatkossakin. Paikallisen lehden elinvoimaisuus ja ylipäänsä lehden olemassaolo perustuu nykyisin yhä enemmän lehden tilausmaksuihin.

Kokenut journalisti vetoaa: Tuokaa toimittajanne pois Venäjältä

Bulgarialainen tutkiva journalisti vetoaa länsimaisiin mediataloihin, että nämä kotiuttaisivat Venäjällä olevat kirjeenvaihtajansa. He ovat vaarassa päätyä Venäjän presidentti Vladimir Putinin panttivankidiplomatian välineiksi.

Huoli on erityisen voimakas sen jälkeen, kun elokuun alussa Yhdysvallat, Puola, Saksa, Slovenia ja Norja vaihtoivat Venäjän kanssa vankeja. Venäjä sai illegaalivakoojia, FSB:n toimeksiannosta pakolaisen murhanneen miehen sekä verkkorikoksista tuomittuja. Venäjä vapautti useita poliittisia vankeja, heidän joukossaan amerikkalaiset toimittajat Evan Gershkovich ja Alsu Kurmasheva.

– Ulkomaalaisten pidättäminen Venäjällä on täysin suunniteltua. Sen tarkoituksena on ylläpitää vankienvaihtoon käytettävien ”pankkia”, sanoo pitkään Bellingcatissa toiminut Christo Grozev bulgarialaisen BNT1:n haastattelussa.

– He suunnittelivat jonkun hänen tasoisensa pidättämistä koska tiesivät saavansa Yhdysvalloissa aikaan reaktion, Grozev viittasi Wall Street Journalin toimittaja Gershkovichin vangitsemiseen ja tuomitsemiseen.

Grozev on toimittaja, joka osallistui nyt vankina vaihdetun FSB:n palkkamurhaaja Vadim Krasikovin henkilöyden paljastamiseen. Krasikov ampui berliiniläiseen puistoon Saksasta turvapaikkaa hakeneen tsetseenitaistelija Zelimkhan Khangošvilin vuonna 2019. Krasikov oli Saksassa Vadim Sokolov -nimisenä, ja Grozev paljasti hänen yhteytensä Venäjän FSB:iin sekä sen, että Krasikov ja presidentti Putin tuntevat toisensa henkilökohtaisesti. Seuraavana vuonna oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi yritettiin murhata, ja joitakin kuukausia murhayrityksen jälkeen Grozev paljasti murhayrityksen FSB:n tekosiksi.

Grozev osallistui nyt toteutuneen vankienvaihdon neuvotteluihin, sillä hän teki aloitteen Aleksei Navalnyin saamiseksi mukaan vaihtoon. Navalnyi kuitenkin kuoli selittämättömästi juuri, kun vaihto oli tarkoitus toteuttaa.

Nyt Grozev on huolissaan Venäjällä vielä työskentelevistä länsimaisten medioiden kirjeenvaihtajista.

– Ennakoin, että pidätyksiä tulee lisää, jotta ”vankienvaihtopankkia” saataisiin täydennettyä. Suosittelisin, että kollegamme kutsuisivat kirjeenvaihtajansa Venäjältä pois, Grozev sanoo BNT1:lle.

Hän perustelee ehdotustaan sillä, että hyöty, jota oman kirjeenvaihtajan pitämisellä Venäjällä, josta tietoa ei kuitenkaan voi välittää avoimesti, on hyvin pieni verrattuna riskiin, että kirjeenvaihtajat päätyvät yksiköiksi vankienvaihtopankkiin.

Myös Suomessa Suojelupoliisi on varoittanut, että Venäjän nykyhallinto käyttää ulkopolitiikassaan panttivankidiplomatiaa.

– Tiedetään, että panttivankidiplomatia on Venäjän keinovalikoimassa, ja viime aikoina Venäjä on vanginnut ulkomaalaisia. Emme voi täysin poissulkea sitä mahdollisuutta, että myös suomalainen voisi joutua tällaisen toiminnan kohteeksi Venäjällä, Supo kommentoi kuluvan vuoden maaliskuussa.

– Venäjä joutuu siis etsimään uusia keinoja hankkia tietoa ja vaikuttaa. Venäjän epäillään aiemminkin käyttäneen panttivankidiplomatiaa saadakseen vapautetuksi länsimaissa vankina olevia Venäjälle tärkeitä henkilöitä.

Suomalaisista medioista kahdella on omat kirjeenvaihtajat Venäjällä: Yleisradiolla ja Helsingin Sanomilla. Suomen ruotsinkielisten medioiden ja Ruotsin Dagens Nyheterin yhteisen kirjeenvaihtajan viisumi Venäjälle jätettiin uusimatta elokuussa 2023 ja Ilta-Sanomien vakituisen Venäjä-toimittajan viisumi lakkautettiin talvella 2023.

Toimittaja Christo Grozevista on annettu Venäjällä pidätysmääräys. Itävaltalainen entinen tiedustelu-upseeri on ollut vangittuna useiden Venäjä-yhteyksien vuoksi ja järjesteltyään murron Grozevin kotiin Itävallassa ja välitettyään Venäjälle tietoja Grozevin liikkeistä ja tekemisistä.

Grozev osallistui laajasti Aleksei Navalnyista tehdyn dokumentin tekemiseen. Dokumentti voitti parhaan dokumentin Oscar-palkinnon. Kun dokumentille oltiin jakamassa Britannian omaa filmipalkintoa Baftaa, ei Britannian poliisi päästänyt Grozevia palkintogaalaan. Turvallisuussyistä, sanoi poliisi.

Syntyjään bulgarialais-kreikkalainen Christo Grozev muutti pois Itävallasta talvella 2023.

 

 

 

 

 

 

 

Kansanedustaja ihmettelee JSN-kohua: Valtio ei rahoita missään muussa Pohjoismaassa

Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti hämmästelee Julkisen sanan neuvoston valtionavun lakkauttamisesta syntynyttä kohua. Journalisti-lehti kertoi perjantaina oikeusministeriön esittävän valtionavun lakkauttamista median itsesääntelyelimenä toimivalle JSN:lle. Valtionapu on lehden mukaan kattanut vajaan kolmanneksen JSN:n kuluista.

Oikeusministeri Leena Meri (ps.) perusteli leikkauspäätöstä Ylelle sillä, että itsesääntelyelimet voisivat rahoittaa toimintansa itse. Näin tapahtuu jo esimerkiksi Mainonnan eettisen neuvoston osalta, ministeri kertoi.

Kokoomuksen Sammallahti on asiassa samoilla linjoilla oikeusministerin kanssa.

– JSN:n rahoituksen leikkaamisesta: Missään muussa pohjoismaassa valtio ei rahoita median itsesääntelyelintä. On valtava ongelma, että JSN on rahallisesti riippuvainen vallanpitäjästä, jonka vahtikoirana median pitäisi toimia, Sammallahti kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Yleisradiossa unohtui, että vaikeissa asioissa on avattava suunsa

Väittelystä on tullut ohihuutelua. Siihen ovat haksahtaneet Ylen johto, poliitikot, journalistit ja tutkijat puhuessaan eri rooleissa eri asioista.

Yleisradio on henkilöitynyt toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilaan. Hän on kokenut entinen toimittaja, joka hallitsee hallinnon ja talouden lisäksi mainiosti yhtiön kovan ytimen, uutis- ja ajankohtaisjournalismin.

Ylä-Anttilan ja Ylen ongelmana on palomuuri. Toimitusjohtaja ei voi kajota riitelyyn jutuista ja ohjelmista. Ne ovat muiden yleläisten tontilla.

Ylessä on unohdettu vanha viisaus, että vaikeissa asioissa kannattaa avata suunsa. Vaikeneminen ja hidastelu jättävät tilan arvostelijoille ja väärille tiedoille. Väinö Leskisen (sd.) mukaan: jos mikään muu ei auta, silloin kannattaa kokeilla totuutta.

Ylellä on useita päätoimittajia. Yksityisen median päätoimittajiin verrattuna he osallistuvat verkkaisesti julkiseen keskusteluun.

Ylen päätoimittajat ovat ruokkineet hämmennystä. Riikka Räisänen on joutunut eri yhteyksissä täydentämään ja oikaisemaan vastaavan päätoimittajan Jouko Jokisen lausuntoja.

Tuoreeseen kohuun yhtiön monimuotoisuuskoulutuksesta neljä vastaavaa päätoimittajaa osallistuivat erikoisesti, yhteisellä lausumalla. Kun mukana ovat kaikki, jää epäselväksi, mistä kukin vastaa.

Toinen ongelma on yhtiön kitsas tiedotuslinja. Toimitusten kyselyihin vastataan sähköpostilla. Lisäksi yhtiö kertoo niukasti siitä, kuinka se käyttää verovaroja.

Ylellä on parhaat mahdollisuudet pitää keskustelu asiallisena ja itse asiassa. Onnistuminen vaatii avoimempaa viestintää.

Ylen päätoimittajien pitää tulla nopeammin julkisuuteen, vastata kysymyksiin ja pysyä totuudessa. Kommunikeat kuuluvat ulkopolitiikkaan.

Uskottavuutensa vahvistamiskesi Ylen on kerrottava nykyistä tarkemmin, kuinka se käyttää verovaroja.

Yksityisen median päätoimittajat vastaavat henkilökohtaisesti ja nopeasti arvosteluun. He puolustavat välinettään, sen toimintaedellytyksiä ja hyvää journalismia.

Kaupallisessa mediassa joillakin päätoimittajilla on kahdet kortit. Journalistin ohjeiden asemesta työtä voi ohjata osakeyhtiölaki. Tulosvastuullisen päätoimittajan on osaltaan huolehdittava yhtiön kassasta, josta maksetaan toimituksen palkat ja omistajien osingot.

Päätoimittajien kaksoisrooli sotkee keskustelua. Kun yksityinen media tarttuu Ylen journalismiin tai utelee laitoksen rahoituksesta, se saatetaan tulkita hyökkäykseksi koko Yleä vastaan. Virhearvioihin ovat sortuneet toimittajat, poliitikot ja tutkijat.

Ylen tukeminen on kaksiteräinen miekka. Yleisradio on maan tärkein tiedotusväline, yksi sivistysvaltion keskeisistä pilareista.

Veroeurot toisaalta vääristävät kilpailua mediassa. Ylen toiminnan leikkaus ei poistaisi kaupallisen median vaikeuksia. Liiketalouden ehdoilla toimivat tiedotusvälineet eivät välttämättä pystyisi täyttämään Ylen supistamisesta aiheutuvaa aukkoa.

Politiikassa Yle-keskustelua on hallinnut raha. Tätä ovat jotkut tukijat arvostelleet. Joissakin puheenvuoroissa on pohdittu, pitäisikö liikenne- ja viestintäministeriön eli hallituksen roolia vahvistaa Ylen ohjauksessa.

Ylen rahat ovat poliitikkojen käsissä eli kansalaisten taskuissa. Kansanedustaja Matias Marttisen (kok,) johtama parlamentaarinen ryhmä ei ole päässyt sopuun yhtiön rahoituksesta.

Marttisen ryhmän ja muiden kansanedustajien kannattaa keskittyä vain euroihin. Yle on eduskunnan radio, jonka ohjelmia kansanedustajat eivät pysty ropeloimaan.

Poliittisen väittelyn laajentaminen Ylen ohjelmiin olisi riemuvoitto perussuomalaisille. Sellainen keskustelu olisi taka-askel ja haitaksi Ylen uskottavuudelle ja journalismille.

9-luokkalaisille jaetaan aapiset mediasta

Uutismedian liitto jakaa lukuvuotensa aloittaville yhdeksäsluokkalaisille oman medialukutaidon aapisen kaikissa Suomen yläkouluissa.

Yhdeksäsluokkalaisten oma aapinen selittää aakkosten kirjainten kautta medialukutaidon ja journalismin keskeisiä osa-alueita ja käsitteitä: mitä tarkoittavat esimerkiksi algoritmit, botit ja copyright tai hybridivaikuttaminen, itsesääntely ja journalistinen tiedonhankinta.

Hanketta perustellaan sillä, että lisääntyvän hybridivaikuttamisen ja disinformaation ajassa medialukutaidon oppiminen on tärkeää.

– Suomalaisten korkeaa luottamusta journalismiin ja medialukutaitoa ei voi pitää itsestäänselvyyksinä, vaan niitä täytyy vahvistaa aktiivisesti, sanoo Uutismedian liiton liittojohtaja Jukka Holmberg tiedotteessa.

Disinformaation määrä, informaatiovaikuttaminen ja yhteiskunnallinen tarve suojautua hybridiuhkilta ovat lisääntyneet Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa ja Suomen liityttyä Natoon. Informaatiovaikuttaminen on toimintaa, jolla pyritään järjestelmällisesti vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen, ihmisten käyttäytymiseen sekä päätöksentekijöihin ja sitä kautta yhteiskunnan toimintakykyyn.

Lapset ja nuoret kohtaavat disinformaatiota ja informaatiovaikuttamista etenkin sosiaalisen median alustoilla. Sosiaalisen median globaalit jättiyritykset ovat viime vuosina myös vähentäneet merkittävästi journalististen sisältöjen ja uutisten näkyvyyttä alustoillaan.

Aapisen kautta Uutismedian liitto haluaa nostaa esille medialukutaidon, faktapohjaisen tiedon ja riippumattoman journalistisen median kriittistä roolia demokratian ja yhteiskuntarauhan kannalta. Uutismedian liitto tekee vuosittain valtakunnallista mediakasvatustyötä osana toimintaansa. Kaikki liiton jäsenmediat ovat sitoutuneet Journalistin ohjeisiin.

– Elämme epävarmuuden ja globaalien konfliktien ajassa, jossa media ja todellisuudet pirstaloituvat, tekoäly kehittyy vauhdilla, disinformaation määrä lisääntyy ja tiedon luotettavuutta on yhä vaikeampaa arvioida. Lehdistönvapautta, yhteiskuntarauhaa ja demokraattisia järjestelmiä pyritään horjuttamaan eri puolilla maailmaa. On kriittistä, että tuemme tällaisessa maailmassa nuorten osallisuutta yhteiskunnassa, lähdekriittisyyden taitoa ja kykyä luotettavan tiedon hankintaan. Medialukutaito on niin fyysisessä kuin digitaalisessa maailmassa yhä tärkeämpää, sanoo Uutismedian liiton projektipäällikkö Susanna Ahonen.

Suomessakin on kuluneen vuoden aikana käyty vilkasta keskustelua journalismin roolista sekä sananvapauden ja lehdistönvapauden merkityksestä. Aapinen avaakin eri käsitteiden kautta riippumattoman journalismin roolia demokraattisessa yhteiskunnassa ja suhteessa vallanpitäjiin sekä sitä, miten tiedon luotettavuutta voi arvioida.

Suomessa journalistiseen mediaan luotetaan yhä eniten maailmassa. Luottamusta uutisiin tutkitaan vuosittain Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin kyselytutkimuksessa. Luottamus uutisiin laski Suomessa hitaasti vuoteen 2020 saakka, mutta se nousi taas koronapandemian aikana, eikä ole laskenut sen jälkeen. Kesäkuussa julkaistun Digital News Report 2024 -tutkimuksen mukaan 75 prosenttia aikuisväestöstä luottaa Suomessa seuraamiinsa uutisiin. Useimpiin uutisiin luottaa 69 prosenttia. Luottamuksen lisäksi myös kiinnostus uutisiin on Suomessa maailman korkeinta. Uutisten välttely on lisääntynyt kuitenkin myös täällä.

– Luottamus journalismiin on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen korkeaa. Sitä selittävät journalismin korkea laatu, alan toimiva itsesääntely ja medialukutaito, jonka opettamisessa Suomi on ollut edelläkävijä. Luottamusta ja medialukutaitoa ei kuitenkaan voi pitää itsestäänselvyyksinä, vaan niitä täytyy ylläpitää ja vahvistaa aktiivisesti, Uutismedian liiton liittojohtaja Jukka Holmberg sanoo.

Suomalainen tv-yrittäjä hakee lupaa tehdä radiota Venäjälle ja Baltiaan

AlfaTV:sta ja tv-kanava Alfasta tuttu yritys hakee radiotoimilupaa keskipitkälle aaltotaajuudelle, jonka lähetykset kuuluvat pitkälle Venäjälle, Ukrainaan ja Puolaan. He haluavat luoda radiokanavan, joka lähettää keskusteluohjelmia koko Eurooppaan – mutta myös Venäjälle.

Kristillisestä taustasta tunnettu Alfa Media Group painottaa, että kanava tulisi olemaan sekulaarinen, ja kristillinen toiminta hankkisi sieltä lähetysaikaa kuten muutkin mahdolliset yhteistyökumppanit.

– Tarkoituksena on tiedustella myös suurilta kansainvälisiltä toimijoilta kuten esimerkiksi BBC:lta, onko heillä mielenkiintoa lähettää ohjelmiaan tällä kanavalla, kertoo Alfa Media Groupin hallituksen puheenjohtaja Hannu Haukka Verkkouutisille.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:lla on venäjänkielistä toimintaa kuten Saksan Deutche Wellellakin. Myös Yhdysvaltojen rahoittama Radio Free Europe / Radio Liberty tuottaa runsaasti sisältöjä venäjäksi ja ukrainaksi ainakin verkkoon.

Alfan uutuushanke tuli ilmi maanantaina, kun liikenne- ja viestintävirasto Traficom julkaisi tiedot hakemuksista viimeisimmällä toimilupien hakemuskierroksella. Alfa Media Group on hakenut Porissa sijaitsevaa AM-taajuutta 963 Khz.

Porin lyhyiden ja keskipitkien aaltojen asema on legendaarinen. Sen rakensi alun perin Yleisradio vuonna 1940 Suomen olympialaisia varten. Olympialaiset siirtyivät toisen maailmansodan takia vuoteen 1952, mutta lähetysasema oli valmiina. Sodan aikana Iso-Britannia takavarikoi Suomelta tehokkaan lähettimen, mutta sotavuosina Porin asemalta lähetettiin kuitenkin myös Valtion tiedoituslaitoksen ulkomaanosaston propagandalähetyksiä, joita toimitettiin seitsemällä eri kielellä. Sodan jälkeen Iso-Britannia palautti takavarikoimansa lähettimen, ja lyhytaaltolähetyksiä suunnattiin aluksi Eurooppaan ja Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan. Niitä kuuntelivat muun muassa merimiehet ja suomalaiset siirtolaiset.

Ulkoministeriö tuli mukaan rahoittamaan ohjelmatyötä vuonna 1973, ja lähetyksiä ryhdyttiin uuden, tehokkaamman lähettimen avulla suuntaamaan myös Aasiaan, Afrikkaan, Lähi-itään ja Australiaan asti. Suomen- ja ruotsinkielisten ohjelmien lisäksi englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi. Asema muutti Porin Väinölästä Preivikiin 1986 ja Yleisradion venäjänkieliset lähetykset jatkuivat sieltä vuoteen 2006 saakka. Sen jälkeen asema on ollut vailla käyttöä, eikä sen nykyisestä kunnosta ole tarkempaa tietoa.

– Tarkoituksenamme on mennä Poriin tutustumaan asemaan vielä tässä kuussa, kertoo Hannu Haukka.

Hannu Haukka AlfaTV:n tiloissa Keravalla kesäkuussa 2021. / LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Haukalla on pitkät perinteet Venäjän ja Neuvostoliiton kanssa. He ovat vaimonsa ja yhteistyökumppaniensa kanssa tehneet radiolähetystyötä Neuvostoliittoon Itävallasta käsin jo 1977. Suomeen toiminta muutti vuonna 1981. Haukka kertoo, miten Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB:n viides osasto eli ideologinen osasto listasi uskonnollisten ohjelmien tekijät vihamielisen ideologian levittäjiksi. Neuvostoliiton viimeisen vuosikymmenen aikana asetelmat muuttuivat radikaalisti, ja vuonna 1990 Neuvostoliiton valtiollinen radio- ja televisiotoiminta teki Haukan IRR-TV:n kanssa sopimuksen ulkomaisesta ohjelmatuotannosta samaan pakettiin Voice of American, BBC:n ja Radio Libertyn kanssa.

Suomen kuvalehden vuonna 2021 julkaisemasta laajasta artikkelista käy ilmi, että ensimmäisen uskonnollisen televisio-ohjelman Haukka tuotti Neuvostoliiton päätelevisiokanavalle vuonna 1990. Se oli Raamattua käsittelevä animaatiosarja lapsille.

– Nyt Venäjä on taas sulkenut kaikki tuutit. Kieltänyt sosiaalisen median ja Youtubeakin hidastetaan. Venäjän kansaa pidetään pimennossa, jotta he kuulisivat vain Kremlin viestit, Haukka sanoo.

Venäjän valtio ja sen ortodoksinen valtakirkko ovat viime vuosina suhtautunut Haukan kristilliseen lähetystyöhön penseästi. Haukka vastaa kysymykseen siitä, onko IRR-TV:iin kohdistunut painetta esimerkiksi ulkomaisten agenttien rekisteriin joutumisesta, että paineita on ollut. Asiaa tuskin virallisen Venäjän näkökulmasta helpottaa sekään, että IRR-TV tekee säännöllistä ja runsasta avustus- ja lähetystyötä Ukrainassa.

– Nyt ei ole kuitenkaan tarkoitus tehdä pelkkää kristillistä sisältöä, vaan sekulaarisempi keskustelukanava.

Haukka on kirjoittanut suunnitelmista käynnistää radiotoiminta uudelleen IRR-TV:n sivuille helmikuussa.

– Historia näyttää toistavan itseään. Neuvostoliiton aikakaudella ovet evankeliumille olivat suljettu. Vuonna 1991 Neuvostoliitto romahti, minkä jälkeen uusi Venäjä avasi ovensa evankeliumille. Sitten jälleen vuonna 2022 helmikuussa ovet sulkeutuivat uudelleen, Haukka kirjoittaa.

Kirjoituksessa laskeskellaan, että Venäjän Euroopan-puoleisella alueella asuu noin 113 miljoonaa ihmistä, Valko-Venäjällä 10 miljoonaa, Pohjois-Ukrainassa 25 miljoonaa, Puolassa kolme ja Baltian maissakin on yhteensä melkein neljä miljoonaa venäjää äidinkielenään puhuvaa.

– Tätä radioasemaa voidaan verrata valtatiehen miljooniin koteihin Venäjällä.

Verkkouutisille Hannu Haukka vahvistaa tiistaina, että näin on. Heille on tarjottu mahdollisuutta saada käyttöönsä AM-kanavapaikka 963 ja Porin lähetysasema – tietysti vain, jos toimilupaehdot täyttyvät. Haukka painottaa kuitenkin, että radiokanavassa ei olisi kyse nimenomaisesti kristillisestä sisällöstä. Samaan tapaan, kuin ei ole televisiokanava Alfallakaan. Lähtökohta on keskusteluohjelmatoiminnassa.

– Prosessi on ollut pitkä ja venynytkin. Kysymykset ja niiden selvittäminen ovat aikaa vieviä, eikä meillä ole vielä paljoa konkreettista kerrottavaa. Toivottavasti syksyn mittaan ollaan viisaampia.

Porista lähetettävän keskipitkän taajuuden 963 Khz kuuluvuuskartta IRR-TV:n sivuilta. / IRR-TV

 

Venäjä teki sen taas: Näin nolosti Alexander Stubbin haastattelua väännellään nyt

Presidentti Alexander Stubb antoi olympialaisissa vieraillessaan ranskalaislehti Le Mondelle pitkän haastattelun, joka julkaistiin lauantaina. Stubb totesi haastattelussa, että Ukrainan tilanne on tulossa siihen pisteeseen, jossa neuvottelemisen tulisi alkaa.

Maanantaina illalla Venäjän valtiollista linjaa noudattavat viestimet tarttuivat haastatteluun. Valtiollinen uutistoimisto Tass otsikoi, että Suomen presidentti kannattaa rauhanneuvottelujen aloittamista. Lenta-uutispalvelu otsikoi, että Suomen mukaan neuvottelut Ukrainasta lähestyvät.

Lenta kertoo lainauutisessaan oikein, että neuvottelujen aloittaminen tai alkaminen ei tarkoita sitä, että Ukraina tekisi myönnytyksiä. Tass kertoo tekstissä, että Stubb painotti Le Monden haastattelussa Kiinan huomattavaa kapasiteettia, jolla se voi edistää konfliktin ratkaisemista.

Tass ja Lenta eivät suoranaisesti valehtele: Le Monden haastattelun mukaan presidentti Stubb tosiaan sanoi näin. Venäläiset mediat jättävät kuitenkin uutisistaan tarkoitushakuisesti pois muutamia muita asioita, joita Stubb haastattelussa myös sanoi.

Le Monde kertoo heti aluksi, että Stubb on yksi Kiovan vankimmista tukijoista. Kysymyksen ja vastauksen muotoon litteroidussa haastattelussa toimittaja kysyy Stubbilta, mitä mieltä tämä on siitä, että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi haluaa Venäjän osallistuvan seuraavaan Ukrainan sodan lopettamista käsittelevään huippukokoukseen.

– Zelenskyi pelaa korttinsa oikein. Hän on alusta asti halunnut aloitteen olevan itsellään. Pallo on nyt Venäjän puolella kenttää, Stubb sanoi. Hän jatkoi, että Ukrainan asema on nyt vahvempi kuin keväällä, jolloin Yhdysvaltojen aseapu oli jumissa eikä Venäjä ole saavuttanut mitään läpimurtoa.

– [Vladimir] Putin uskoi, että länsi väsyisi sotaan. Hän luuli, että odottaisimme Yhdysvaltojen presidentinvaalia. Hän oli väärässä.

Toimittaja kysyi myös: pitäisikö Venäjän ensin vetää joukkonsa pois. Stubbin vastaus on yksiselitteinen: kyllä.

Rauhanneuvotteluja käsitellään kappaleessa, jossa Le Monden toimittaja kysyi Stubbilta onko jo aika keskustella neuvotteluista tai jopa Ukrainan alueluovutuksista. Tähän Stubb vastasi, että on tehtävä ero neuvotteluprosessiin. Se ei itsessään ole minkään loppu, eikä se ole sama kuin rauha. Stubbin mukaan Zelenskyi tarvitsee neljä elementtiä: ensinnä Venäjän valtaamat alueet. Toiseksi, Ukraina tarvitsee turvatakuut. Siinä me voimme auttaa kahdenvälisillä sopimuksilla. Tarvitaan Ukrainan mahdollinen tie kohti Natoa ja Euroopan unionia. Kolmanneksi Venäjän sotarikolliset on saatettava oikeuteen, ja neljänneksi Zelenskyi tarvitsee tukea maansa jälleenrakennuksessa.

Venäjällä uutismedia kehystää Stubbin yksittäisiä kommentteja rakentamalla niiden itsensä näköisen kontekstin. Sekä Tass että Lenta jatkavat sähkeuutisiaan tuoreilla kommenteilla Venäjän hallinnosta. Lenta täydentää kertomalla, että aiemmin presidentti Putinin neuvonantaja Nikolai Patrušev sanoi, että Ukrainan huijaa esittämällä suostuvansa neuvotteluihin koska tarvitsee hengähdystauon.

Tass venyttää sähkeuutistaan esittelemällä Putinin tiedottajan Dmitri Peskovin aiempia kommentteja. Peskov on Tassin mukaan sanonut, että Venäjä suostuu neuvotteluihin, joissa saavuttaa omat päämääränsä. Tass jatkaa Putinin kesäkuussa lausumalla kommentilla, jonka mukaan Ukrainan pitää vetäytyä Donbasista ja ”Novorossiasta” sekä kieltäytyä liittymästä Natoon.

Myös useat muut venäläismediat lainaavat Le Monden haastattelua. Talouspainotteinen RBK mainitsee, että Ukrainalla on voimassa kielto neuvotella Venäjän kanssa niin kauan kuin Zelenskyi on presidentti, mutta on itse myöntänyt, että saattaisi neuvotella Putinin kanssa. RBK linkittää kieltotietonsa omaan uutiseensa joka on syksyltä 2022 eikä näin ota huomioon ajan kulua ja tilanteiden muuttumista.

Rankimmat pohjat vetää tiistain vastaisena yönä tekstinsä julkaissut yksityinen, ortodoksifundamentalistinen ja kansalliskonservatiivinen Tsargrad.tv  (linkki ei aukea EU-maissa sijaitsevista ip-osoitteista). Tsargrad otsikoi näin: Suomen presidentti vaihtoi puolta: Pietarin paraati pakotti Stubbin kannattamaan neuvotteluja Venäjän kanssa.

Artikkelissa ei puhuta sanallakaan Pietarin sunnuntaina järjestetystä laivastoparaatista, jonka päätapahtuma peruttiin turvallisuussyistä. Tsargradin mukaan presidentti Stubb muutti mieltään ja kertoi siitä Le Mondelle maanantaina.

Todellisuudessa Le Monden haastattelu julkaistiin lauantaina, siis ennen Venäjän lässähtänyttä laivastoparaatia.

Tällä tavalla Venäjän viestimet osallistuvat Kremlille hyödyllisten kertomuksellisten kokonaisuuksien eli narratiivien välittämiseen ja rakentamiseen. Käytännössä puheenaiheet välitetään valtio-omisteisten ja valtiolle ystävällismielisten medioiden käyttöön eri lähteiden mukaan joko Venäjän digitaalisen kehityksen ministeriöstä tai suoraan Kremlistä.

Vaikuttaa siltä, että Venäjän hallinnon uutisaihekoneisto ei ole ollut töissä sunnuntaina. Muuten Venäjän media olisi voinut huomata presidentti Stubbin lauantaina julkaistun haastattelun jo ennen maanantai-iltaa.

Presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb Pariisin olympialaisten avajaisissa perjantaina 26. heinäkuuta 2024. / LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

 

 

 

 

 

 

 

”George Orwellin 1984 ei ole ohjekirja, Yle”

Yle on poistanut Yle Areena-palvelustaan yhden Kyllä isä osaa-televisiosarjan jaksoista. Poistettu jakso on ollut sarjan 12. jakso ”Matkalla”. Asiasta kertoi ensin Iltalehti.

Ylen edustaja perusteli IL:lle poistopäätöstä sillä, että sarjassa käytetyt rasistiset ilmaukset eivät sovellu nykyaikaan.

Sosiaalisessa mediassa poistopäätös on hämmästyttänyt, koska samalla sarjan muiden jaksojen järjestysnumeroita on muutettu. Kyllä isä osaa -sarjaa tehtiin vuosien 1994–1995 aikana yhteensä 30 jaksoa. Nyt kun sarjan 12. jakso on poistettu, kaikkien seuraavien jaksojen järjestysnumero on siirtynyt yhdellä taaksepäin.

Yle on poistanut myös esimerkiksi 1980-luvun lopulla esitetyn Hymyhuulet-sketsisarjan palvelustaan.

Toiminta ihmetyttää kansanedustaja Tere Sammallahtea (kok.).

– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuudesta, Sammallahti kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Hän jatkaa, että George Orwellin Vuonna 1984-kirjan totuusministeriössä työskennellyt päähahmo Winston Smith teki työkseen samaa.

– Se ei ole ohjekirja, Yle!, Sammallahti kirjoittaa.

Sammallahti näkee toiminnassa muitakin epäkohtia.

– Kaiken muun woketuksen lisäksi Ylellä aivopestään työntekijöitä poliittisella vasemmistoideologialla (antirasismi). Samoin toimitus ottaa aktivisteilta vastaan ”toiveita”, eli luovuttaa valtaa toimituksen ulkopuolelle. (Journalistin ohje 2), Sammallahti kirjoittaa.

Julkaisunsa yhteyteen hän on jakanut kuvakaappauksia Ylen työntekijöille järjestetyistä koulutuksista. Niissä on koulutuksen ohjeistuksen mukaan neuvottu, kuinka antirasismi saadaan sisällytettyä omaan työhön tai millaisia kehoja saa näkyä mediassa ja miten niihin suhtaudutaan.

– Mitä siellä tapahtuu (Ylen vastaava päätoimittaja) Jouko Jokinen ja (Ylen toimitusjohtaja) Merja Ylä-Anttila?, Sammallahti kysyy.

Tunteet tapissa – typerät tunnekuohut sanelevat päätöksiämme

Kun julkista keskustelua alkaa lukea kuin piru Raamattua, lukijasta alkaa tulla kuin tietokirjailija Katleena Kortesuo. Kortesuo siteeraa kuulemaansa ja lukemaansa. Hän esittelee ammattipoliitikkojen tai tiedonvälittäjien meille jakelemaan, joka sisältönsä puolesta on aivan liian usein ajatusten tunnehöttöä. Paljon puhuvien viesteistä on löydettävissä hetkestä johdettuja aivoituksia vailla totuutta.

Syypää ajatuksen juoksumme puolivillaisuuteen on tunne, joka on syrjäyttänyt viileän järjen käytön. Meistä on tullut aikuisinakin kuin henkisten kasvukipujen vaivaamia murrosikäisiä. Osa tieteellisiä metodeja käyttävistä tutkijoista on muotoutunut jonkin asian aktivisteja. Suuri joukko journalisteista kokee parantavansa maailmaa toteuttamalla omien vallanhalujensa agendoja.

Tunteet tapissa -teos horjuttaa uskoamme tiedonvälityksen luotettavuuteen. Media tekee sen itse. Vaikka toimittaja ei julistaisi löytäneensä totuutta, hän tarjoaa sitä valitsemiensa vaikuttaja-asiantuntijoiden välityksellä.

Jopa yleisöä kiinnostavat katugallupit suovat mahdollisuuden mielipidevaikuttamiseen. Kun toimittaja haastattelee vaikkapa 15 satunnaista ohikulkijaa, hän valitsee niistä itselleen viisi mieleistä. Kuka meistä tietää, mitä nuo muut kymmenen kertoivat, näemme vain valittujen viiden mielipiteen. Tämä siitä seuraa, kun media ”jalkautuu”.

Keinona tunnesanelu

Joskus uutisointiin liitetään mausteeksi tunteiden esilletuonti. Vaikka todellisuudessa haastateltava ei ilmaise tunnetilojaan, sen tekee tiedonvälittäjä hänen puolestaan, luvatta. Toimittaja sotkee omat asenteensa asiayhteyteen, eikä osaa viilentää tunteitaan, vaikka haastateltava niin kokisikin. Esimerkiksi kun Helsingin Sanomat uutisoi tutkimuksesta, jossa heti Venäjän hyökättyä Ukrainaan tutkijat haastattelivat kansanedustajia. HS 2.9.2022:

”Muutama kansanedustaja itki haastattelussa, mutta kukaan ei kertonut pelkäävänsä. (Tutkija) miettii, johtuuko pelosta vaikeneminen kansanedustajan roolista. Siihen pelokkuus ei kuulu.”

Käytännössä siis yksikään kansanedustaja ei sanonut pelkäävänsä – mutta tutkija keksii sen olevan pelon kätkemistä. Kortesuo nimittää ilmiötä tunnesaneluksi. Hän siis päätti itkevän kansanedustajan puolesta, että kyse on pelosta, vaikka tunteen pohjalla voi olla jotakin muuta. Kyse oli siis tutkijan oma, itsensä arvaama tunne. Me – yleisö – emme ole niin tyhmiä, että meille tulisi selittää, kuten Yle 27.12.2022:

”Vaikka nuori mies vaikuttaa hillityltä ja rauhalliselta, vihaisuus ja ahdistus näyttävät korventavan häntä. Se näkyy hienovaraisissa eleissä ja ilmeissä.”

Entä suhtautuminen edelliseen naisvaltaiseen hallitukseen, jota ex-presidentti Tarja Halonen halusi puolustaa (Ilta-Sanomat 29.8.2022):

”Naisvoittoinen hallitus loukkaa tiettyjä vanhempia miehiä, jotka pelkäävät tilanteita, jossa kaiken ikäiset naiset ottavat politiikassa rooleja, ja että naiset ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus.”

Mitähän Tarja Halonen tarkoitti ”tietyillä” miehillä tai ”kaiken ikäisillä naisilla”? Ehkä käsitys oli muodostunut aamuisen kahvipöydän ääressä omassa kodissa. Ainakaan moista eivät IS:n haastattelemat kärkipoliitikot tunnistaneet. Vain vihreiden feministiedustaja piti Halosen tunnesanelua totena.

Myönnä joskus erehtyneesi

Pahimmillaan poliitikot saattavat hyödyntää erinomaisuuttaan pelaamalla oletetuilla suuren yleisön tunteilla. Kun järkyttäväksi uutiseksi nousi aikoinaan nuoren pojan tekemä tytön murha, kiiruhti muuan poliitikko julistamaan, että ”me kaikki olemme syyllisiä”. Silloin muistan HS:n arvostetun toimittajan läsäyttäneen poliitikkoa märällä rätillä: ”Ainakaan minä en tunne olevani syyllinen”.

Jopa tieteen tekijät hairahtuvat halveksimaansa epätieteellisyyteen. Vaikka maalaisjärjellä jokin johtopäätös voi olla hyvinkin huteralla pohjalla, sitä tutkija itse on suoranaisesti velvollinen pönkittämään. Mutta eiköhän tuon rinnalla tieteen arvostusta ole vielä enemmän horjuttavaa, kun apuraha-anomuksessa lukee: ”… Pyrkivät tutkimuksessaan osoittamaan, että militarismi on ristiriidassa yhteiskuntamme perusarvojen kanssa”.

Kortesalmi pitää varsin erikoisena sitä, että tutkimustulos on päätetty jo etukäteen. Tuen hakijoiden kannalta asetelma on kuitenkin luonnollinen. He myötäilevät jollakin taholla päättäjien keskuudessa vallitsevia aatteellisia asenteita.

Entistä ministeri Maria Ohisaloa (vihr.) kirja kuvailee totuuden suhteen suurpiirteiseksi. Ministeri oli sitä mieltä, ettei Suomi ole ”Ruotsin tiellä”, eli vajoamassa nuorten väkivaltarikollisuuteen.

Hänen ministerikautensa loppuvaiheilla katuväkivalta kävi todeksi myös Suomessa. Poliisin varoituksista huolimatta hän ja päämediat olivat toista mieltä: ei vaaraa. Nyt ilmiö on totta, eivätkä poliisin varoituksiin halveksivasti suhtautuneet vieläkään myönnä olleensa pahasti väärässä.

Vaikka valtamediamme eivät halua joutua kiinni tunteittemme manipuloinnista, se tehdään jatkuvalla sosiaalisen median seurannalla. Mistä tahansa ilmiöstä voi nostaa ”myrskyn” kaivelemalla netistä haluamiaan julistuksia, syytöksiä ja loukkaantumisia, sekä niillä ratsastelua.

Typerimmät uutiset ehkäistäisiin, kun paheksuva joutuisi paljastamaan nimensä. Esimerkiksi: kuka ääliö uskalsi loukkaantua, kun hänen lastensa kuullen laulettiin Kevätvirttä. Uutinenhan siitäkin muovattiin, jopa kuin luonnollisesta asiasta.

Katleena Kortesuo: Tunteet tapissa. Näin rakensimme puberteettisen yhteiskunnan. Into 2024.

Itsensä paljastanut toimittaja herätti raivon hyve-esteetikoissa

Koko työelämänsä hämäläisessä tiedonvälityksessä toiminut Matti Kuusela on ollut aina heimoseudullaan arvostettu ja pidetty. Hänen omaperäinen kirjoitustapansa herätti hauskuutta ja pientä piruiluakin – niin hän poikkesi tyylilajeiltaan sovinnaisesta.

Pääosin urheilutoimittajana aloittanut Kuusela kunnostautui tyyliniekkana. Aamulehden kulttuuriosaston vastaava Erkka Lehtola päätti irtaannuttaa hänet etäämmäksi urheilusta taiteen ja kulttuurin ylempään sfääriin, juuri kun nigerialainen Wole Soyinka sai kirjallisuuden Nobelin 1986:

”Menin Lehtolan luo ja sanoin arasti, että tiedän kaiken Soyinkasta, hän on graduni ykkösnimi. Lehtola ällistyi ja pyysi minua kirjoittamaan Soyinkasta sivun jutun. Tein sen, ja Lehtola alkoi sen jälkeen pyytää minulta muitakin juttuja kulttuuriin. Hän huolehti juuri ennen kuolemaansa siitä, että minut siirretään pois urheilusta, jota hän ei voinut sietää eikä ymmärtää”.

Näin pidetystä ja luetusta urheilutoimittajasta alkoi tulla kulttuuritoimittaja. Rakkaus urheilua kohtaan jatkui lasten harrastusten kautta. Hän voi ylvästellä ainutlaatuisella voitolla: naisten SM-koripallomestaruudella, ilman transformaatiota. Niin paljon hän toimi joukkueen taustatehtävissä!

Mistä hänet tunnistaa?

Jokaisella meistä on maneerit, mieltymykset ja inhot, mieltymyksistä hänellä esimerkiksi koripallo ja Nokia. Harva osaa piruilla muiden lisäksi myös itselleen. Siihen kykenee toimittaja Matti Kuusela muistelmissaan. Hän tunnustaa, että montaa lukijaa on ärsyttänyt hänen tapansa pohtia aivan ”toisarvoisia asioita”. Esimerkiksi urheilutoimittaja Pekka Verno on todennut hyväntahtoisesti:

”Kuuselan jutut ovat aina samanlaisia. Ensin niissä matkustetaan jonnekin, sitten on joku runonpätkä ennen kuin mennään oluelle ja muistellaan Nokiaa”.

Itseensä rakastuneet journalistit eivät osaa nauraa työlleen ja sitä vaarantavalle tehopyhyydelle. Sen Kuusela osaa, pilkkaa mielellään tärkeilyä ja muita ammattinsa vaaroja. Esimerkkejä tästä elämäkerta tarjoaa suuret määrät.

Helsingin Sanomien äkkisesti pyhän lyriikan asiantuntijaksi ryhtynyt Arttu Seppänen tyrmäsi julmin sanakääntein entisen kaunoluistelija Kiira Korven kirjoittaman runokirjan, Kuusela teki siitä ylistysarvostelun. Siihen johti Korpea puolustamaan erehtynyt kustantajan edustaja, jonka maan suurin kulttuurin luokittelija tuomitsi. Neuvo: älä koskaan käy HS:ää vastaan, käännä nöyrästi toinenkin poskesi. Siitä Kuusela hikeentyi ja kehui Korven kirjan.

Hämäläisenä Matti Kuusela ei voi sietää helsinkiläistä ylimielisyyttä todetessaan, kuinka Aamulehti on litistynyt Sanoma-klusterin omistuksessa oheislehdykäksi. Kokemuksia stadilaisesta viisaudesta hänellä on omastakin takaa. Kesällä 2022 hän sai HS:n Tuomas Kasevalta postia, jossa kutsui hänet kirjoittamaan luvun tekeillä olevaan feature-kirjoittamisen oppikirjaan. Kuusela oli otettu: hänet oli jostakin ylhäältä ja etäältä hyväksytty!

Mutta siinä missä muut – pääkaupungin toinen toisensa palkitsemat – suolsivat kukin 10 sivun verran tekstiä, siinä Kuuselalle jäi tilaa muutamaan pikkurivin vinkkiin, eikä edes mainintaa sisällysluetteloon. Kuusela latelee purkauksessaan kymmeniä muualla Suomessa työtään tekeviä journalisteja ja tiedotusvälineitä, jotka yltävät varmuudella cityjournalistien tasolle tai jopa sen yläpuolelle.

”Nollatoleranssi” ja äkkihysteria

Kuuselan elämäkerta on yksi lajinsa parhaita: rehellinen, tärkeilyä ja itsepyhitystä äärimmäisen vähän sisältävä. Se tarjoaa toimittajan työstä ja ihmiselosta värikkään episodisarjan, jossa tekijä osaa ironisoida itseään ja työtään. Sitä ei ole tarkoitettu vakaville itsensä ylevöittäjille. Toimittajan työ kun sisältää raadollisia tilanteita, joissa moni tarjoaa yleisölleen omia, ahtaita asenteitaan.

Journalisti. Toisenlainen toimittaja –kirjan kauhistunut vastaanotto riipaisi omaa kunniaansa ja valtaa varjelevia journalisteja, kun Kuusela paljasti kolme bluffia jutuissaan. Kuvaajansa Rainen kanssa Kuusela istuskeli Taskentin jossakin liikenneympyrässä lopen uupuneina:

”Nyt otetaan niin rennosti kuin ikinä mahdollista. Istutaan tässä penkillä kaikessa rauhassa, kuvaa sinä kaikenlaisia autoja, minä keksin niille tarinat”.

Tässä se oli, suuri journalistinen synti. Kuusela pani läskiksi, keksi tarinat autoille, Ladoille ja aaseille sekä niissä istuneille. Tunnustus herätti totuuden etsijät parkuun, Aamulehti sulki Kuuselan koko tuotannon sivuiltaan, toimittajien yhteiskuoro huusi tuomiota. Lisäksi nuo 607 lehtijuttua pantiin totuustutkija Maria Lassila-Merisalon läpivalaisuun. Sääli tätä.

Lopputuomio oli hiukan nihkeä. Tutkija havaitsi – aivan luonnollista – joistakin jutuista puuttuvan lähteytystä (!), siis eettisiä ongelmia(?). Silti tuosta tarkkakatseisesta syntien esille tuonnista huolimatta Aamulehti on ilmoittanut palauttaneensa Kuuselan tuotannon nettiarkistoonsa – tosin erityismerkinnöin. Ehdotus: ”Varo, lukijani, tässä kirjoittaja ottaa rennosti”.

Lopputulema Kuuselan tunnustuksista oli kuin uutispulassa alkaneen kesän kuuluukin olla. Synniksi luettiin epäeettinen juttujen elävöittäminen ja sepitteellinen sisällön jonkinlainen piruileva leikittely lukijoiden kanssa. Näin woke-aikana onkin suoranainen ilo mennä Aamulehden arkistosivuille lukemaan, minkälaisia varoituksen sanoja Kuuselan kirjoittamiin juttuihin on lisätty. Esimerkiksi, kuvitellusti: ”Ei Taskentin liikenneympyrässä aasin kuljettaja todistettavasti noin sanonut (nauhoitus puuttuu)”. Tai: ”Kyseessä oli Popeda, ei Lada”.

Matti Kuusela: Journalisti. Toisenlainen toimittaja. Warelia 2024.

Sometähdille huomautuksia piilomainoksista

Mainonnan eettisen neuvoston (MEN) on antanut uusia lausuntoja siitä, onko markkinointi ollut hyvän tavan vastaista tai tunnistettavissa markkinoinniksi.

Radiojuontajana tunnettu yrittäjä Jaajo Linnonmaa sai huomautuksen oman yrityksen mainostamisesta ja piilomainonnasta. Hän oli julkaissut pelaaja2-nimisellä Instagram-tilillään Boxbollen-tuotteita koskevan mainoksen. Linnonmaa on Boxbollen-tuotteiden maahantuoja. Julkaisussa ei ollut mainostunnistetta.

Vaikuttaja Päivi Rantanen sai huomautuksen piilomainonnasta ja mainostunnisteen selkeydestä. Hän oli julkaissut Instagram-tilillä minimalismikolmio mainoksen. Mainostunnisteena hän oli käyttänyt ilmaisua ”vaatteet saatu”. Mainonnan eettinen neuvosto totesi, että kyseinen ilmaisu ei ole selkeä mainostunniste. Markkinointi ei ollut tunnistettavissa markkinoinniksi.

Yrittäjä Joonas Järvinen sai myös huomautuksen oman yrityksen mainostamisesta ja piilomainonnasta. Hän oli julkaissut larvinen12-nimisellä Instagram-tilillään Couponga Oy:tä koskevan mainoksen. Julkaisussa ei ollut mainostunnistetta. Tilillä on sekä henkilökohtaisia julkaisuja että mainoksia. Järvinen on Coubongan osakas.

Vaikuttaja Linda Hallikainen sai huomautuksen piilomainonnasta. Hänen Instagram-tilinsä tarina-osion julkaisuissa esiteltiin pistoshoitoja huuliin ja selkään. Julkaisuissa oli kuvia kehosta ennen hoitoa ja sen jälkeen. Vaikuttaja kirjoitti palvelusta mainosmaisesti korostaen sitä, että se toimii ja että hän suosittelee sitä. Lisäksi vaikuttaja esitteli palveluntarjoajan tarjoushinta-aikoja. Julkaisuissa ei ollut mainostunnistetta.

Susanne Päivärinta – hiillostettu hiillostajana

Menestyneen journalistin työ toi mukanaan julkisuuden, joka siivitti tien kansanedustajaksi. Palkinnoksi sen voi luokitella, vaikka eurovaalit eivät onnistuneet halutulla tavalla. Se. mitä Susanne Päivärinta aikoo eduskuntatyön ohella ehtiä ja jaksaa tehdä, jää nähtäväksi.

Moni on kokenut Arkadian sirkuksen tuhoavan politiikan ulkopuolelta tulevan lahjakkuuden uran.
Runosuoni on pysähtynyt, julkkistoimittajilla on mennyt ehkä paremmin, vaikka ura on kokenutkin pysähdyksen. Varmaa kuitenkin on, että Päivärinta jatkaa kriittistä asennettaan myös valtiopäivätyötä kokiessaan.

Elämäkerta Kaikki tämä elämä lupaa rehellistä havainnointia ja kriittisiä näkökulmia. Se, mitä kirjoittaja on nyt kertonut tähänastisista kokemuksista, saa hänen kanssaan tekemisiin joutuvat miettimään käyttäytymistään ja menettelytapojaan. Päivärinta on raportoija, tonkijakin. Politiikan mutapaini tarjoaa kirjoittavalle ihmiselle kiitollista materiaalia.

Ihme muuten, ettei Jörn Donner aikoinaan kirjoittanut omista kokemuksistaan eduskunnassa ja politiikan parissa sen enempää. Tilanteita ja tyyppejä on yllin kyllin tarjolla.

Journalistisen prosessin karheus

Suurelle yleisölle median seuranta ei paljasta, minkälainen vääntö saattaa toimitusten sisällä vallita. Ei Yleisradio tai vaikkapa Sanoma-konserni ole sisäiseltä elämältään aina ruusuista yhteiseloa. Kilpailu aiheista, projekteista ja työryhmiin pääsystä on vuoroin avointa riitaa, iloa ja pettymyksiä. Aatteilla ja asenteilla on suuri merkitys. On suosikkeja ja inhokkeja.

Esimerkiksi tarinat Yleisradiossa kokemastaan Päivärinta kertoo hyvin suorasukaisesti. Nimiä mainiten hän luettelee menestykseensä niin myönteisesti kuin kielteisestikin vaikuttaneita. On henkilö, jonka kohdatessaan Päivärinta havaitsee tämän kaulan aina punertuvan – henkilökemiat eivät toimi. Ja on esimiehiä, joilta hän saa tukea: sysäyksiä omien ohjelmasarjojen tekoon ja rohkaisua arkojen aiheiden esilletuontiin, kannustavaa yllytystä.

Päivärinta on enemmän esiintyjä kuin lehtikirjoittelija. Hän on suoran lähetyksen adrenaliinista nautiskelija. Jännitys kiristyy ohjelmaa suunniteltaessa ja pitää haastattelutovin vauhdissa. Vaan ohjelman jo tultua ulos, jännitys ei laukea, vaan henkinen tärinä saattaa jatkua läpi seuraavan yön. Monet ottavat tuon suoran lähetyksen jälkeen mukillisen tai monta.

Päivärinnan juontajakollega Jan Andersson puhuu ilmiöstä nimittäen sitä adrenaliinikrapulaksi. Ylivireystila jatkuu, kunnes on seuraavan ohjelma-aiheen suunnittelun vuoro:

”Kaikilla esiintyjillä ja juontajilla ei tietenkään erity sama määrä adrenaliinia, mutta Jan ja minä olimme adrenaliinikoneita. Me olimme koukussa molemmat”.

Narsismia ja ei

Huolimatta ylijulkisesta toimittajan työstään Päivärinta peittelee yksityiselämänsä epämiellyttävältä medianäkyvyydeltä. Perhe, lapsi, häät ovat suojassa, vaikka hän avoimesti kertoileekin oman elämänsä käänteistä. Suuri rakkaus Italiaa kohtaan saa runsaasti tilaa, suuret surun ja huolen aiheet hän levittää itseään koskevina kuitenkin dramaattisina silmillemme.

Lapsettomuuden piinaava tuska lienee terapiaa samasta kärsiville. Ehkä lapsen yllättävä saaminen luo toisaalta monille kohtalotovereille toivoa – tai sitten turhaa sellaista. Kuvauksena prosessi on suoranainen jännitysnäytelmä, josta ei puutu liki taianomaisia henkilöhahmoja ja loitsuja. Sellainen on velho nimeltä Spartaco, jota tämä koviin faktoihin työnsä perustava journalisti alkoi suhtautua kuin meedioon.

Jokaiseen itsestään kirjoittavaan julkkikseen suhtautuu herkästi epäillen: paljonko tässä on itsensä myymistä, esillä pitämistä ja narsismissa marinointia. Ajankohdaltaan kirja palvelee näitä motivaatioita, mutta rehellinen paljastavuus – lähinimiä mainitsematta – antaa paljon anteeksi. Varsinkin kuvaukset Yleisradion johtajakaartin runsaudesta antavat ymmärtää, että rasvakerros organisaatiossa on jo sietokyvyn tuolla puolen.

Kertomus jatkuu…

Päivärinta päättää kirjansa hetkeen, jolloin hän astuu kansanedustuslaitoksemme turvatarkastukseen. Virkailija ihmettelee, miksi taloon astuva tulokas vetkuttelee paljain jaloin, pällistelee:

”Kysyn itseltäni, mitä tapahtuu, kun ylitän rajan. Petänkö yleisöni? Mitä jos vallan vahtikoirasta tulee vahdittava? Kykenenkö muuttamaan ammatillista identiteettiäni? Voinko lopettaa kysymisen? Minullahan oli vielä muutama kysymys kysyttävänä. Ja samassa olen aivan varma. En epäröi enää sekuntiakaan. En nolostele paljaita varpaitani. Astelen avojaloin sisälle eduskuntaan”.

Ei hän tule epäröimään, vaan ihmettelemään ja kyselemään. Vanha ammatti ei mihinkään katoa lainsäätäjien pylväspyhätöstä. Pitäkää varanne.

Susanne Päivärinta: Kaikki tämä elämä. Teos 2024.

Kohumainos laihasta kehonkuvasta sai huomautuksen

Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) on antanut huomautuksen suoratoistopalvelun mainokselle, neuvosto kertoo tiedotteessaan.

Markkinoinnin tehokeinona käytettiin provokatiivista väittämämuotoista ilmaisua ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä”. Alaikäisten sosiaalisen epävarmuuden hyväksi käyttämisestä annettiin huomautus Storytel Oy:lle ja mainoksen etusivullaan julkaisseelle Helsingin Sanomat -lehdelle (HS).

HS:n etusivulla julkaistiin suoratoistopalvelun mainos, jossa oli isokokoinen ilmaisu ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä”.  Neuvoston mukaan ilmaisu ei sanomalehtimainosta nopeasti silmäilemällä vaikuttanut kirjallisen teoksen nimeltä, koska se oli väittämä eikä teoksen tekijöitä mainittu.

Mainoksen suurikokoinen ilmaisu kohdistui nuoriin, jotka ovat korostuneen kiinnostuneita omasta kehostaan ja ulkoisesta olemuksestaan. Neuvoston mukaan markkinoinnissa alaikäisten sosiaalisen epävarmuuden hyväksi käyttäminen on hyvän tavan vastaista.

– Mainoksen hämmentävä ilmaisu oli tulkittavissa laihaa kehonkuvaa ihannoivaksi, koska mainoksesta ei välittömästi ilmennyt, että kysymys oli teoksen nimestä. Mainos oli omiaan aiheuttamaan tarpeetonta huolta nuorten, erityisesti nuorten naisten ja tyttöjen, omaan kehonkuvaan liittyen. Mainos horjutti nuorten myönteistä asennetta, käyttäytymistä ja elämäntapaa, MEN ilmoittaa tiedotteessa.

– Isokokoisen mainoksen väittämämuotoista provokatiivista ilmaisua ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä” oli käytetty sanomalehtimainoksen etusivulla markkinoinnin tehokeinona hyvän tavan vastaisesti, neuvosto toteaa.

MEN on elinkeinoelämän itsesääntelytoimielin. Sen tehtävänä on antaa lausuntoja siitä, onko mainos tai muu menettely kaupallisessa markkinoinnissa hyvän tavan vastaista tai tunnistettavissa markkinoinniksi ottaen huomioon Kansainvälisen kauppakamarin markkinointisäännöt. Markkinointia suunnitteleva taho voi pyytää MENiltä ennakkolausuntoa halutessaan varmistaa menettelynsä asianmukaisuuden.

MENin toiminnasta vastaavat Mainonnan Neuvottelukunta ja Keskuskauppakamari.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Verkkouutisissa mainostamalla tavoitat

100 000 suomalaista päivässä

Meiltä on pyydetty tehokasta, pienille budjeteille sopivaa mainosratkaisua. Niinpä teimme sellaisen, katselet sitä parhaillaan. Tarvitset vain hyvän idean, kuvan, otsikon ja 280 euroa.

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)