Hakaristillä on monituhatvuotinen historia, mutta kukaan ei tiedä, milloin ja missä kuviota käytettiin ensimmäisen kerran. Joka tapauksessa hakaristin on väitetty olevan maailman vanhin tai ainakin vanhimpia symboleja. Sen varhaisiksi merkityksiksi on arveltu onnen tai hedelmällisyyden kaltaisia piirteitä.
Modernin hakaristin merkityksen synnylle tärkeä hetki oli vuonna 1871. Tuolloin saksalainen liikemies Heinrich Schliemann ilmoitti löytäneensä muinaisen Troijan rauniot nykyisen Turkin länsirannikolta. Kaivausten yhteydessä löytyi noin 1 800 hakaristikuvioista esinettä.
Saksassa, kuten muuallakin Euroopassa, oli tuolloin erilaisia pyrkimyksiä kytkeä oman maan historiaa muinaiskreikkalaiseen menneisyyteen. Joidenkin tutkijoiden mielestä hakaristiä tuli pitää arjalaisen rodun merkkinä.
Nykyisin hakaristi liitetään yleisimmin kansallissosialistiseen Saksaan. Populaarihistoriassa esiintyy usein oletus, että natsien käyttämä Hakenkreuz, sai alkunsa Adolf Hitlerin aloitteesta vuonna 1920. Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen tuo kuitenkin esiin, että hakaristi oli saksalaisten kansallismielisten ja juutalaisvastaisten poliittisten liikkeiden käytössä vuosikymmeniä ennen kansallissosialistisen puolueen syntyä.
Muualla länsimaailmassa hakaristin käyttö väheni selvästi Hitlerin aseman vakiintuessa Saksassa. Aiemmin monet kansainväliset yhtiöt, kuten Coca-Cola ja Carlsberg olivat käyttäneet hakaristiä tuotemarkkinoinnissaan.
Hakaristi Suomessa
Hyvin tunnettu tosiasia on, että ruotsalainen kreivi Eric von Rosen lahjoitti maaliskuussa 1918 Suomen hallituksen joukkojen käyttöön sen ensimmäisen lentokoneen. Kreivi oli maalauttanut koneeseen sinisen hakaristin, jota hän piti onnenmerkkinään.
Vajaata kahta viikkoa myöhemmin silloin kenraali C.G.E. Mannerheim määräsi ylipäällikön päiväkäskyllä, että jatkossa kaikkiin koneisiin tuli maalata tunnukseksi sininen hakaristi sijoitettuna valkoiseen ympyrään. Ilmavoimat korostivat pitkään, että von Rosenin hakaristi saapui Suomeen jo 1918, kun taas Hitler alkoi käyttää symboliaan vasta kahta vuotta myöhemmin.
Ilmavoimien hakaristi joutui vaikeuksiin jatkosodan jälkeen. Valvontakomission korkea-arvoiset neuvostoedustajat hämmästelivät hakaristitunnuksen käytön jatkamista. Vakuuttelut eroihin natsisymbolin kanssa eivät tehonneet, joten hakaristit poistuivat ilmavoimien koneista huhtikuussa 1945.
Korvaava tunnus oli sotilaskokardin mukainen sininen ja valkoinen ympyrä. Myös ilmatorjuntajoukot sekä panssarijoukot luopuivat hakarististä.
Eräänlaisen paluun hakaristit tekivät ilmavoimiin 1950-luvun lopulla. Tuolloin ilmavoimien joukko-osastoille haluttiin omat liput ja niissä täytyi olla jossakin muodossa joukko-osaston tunnus sekä vanha lentomerkki hakaristeineen. Lipuissa hakaristi ei ollut enää sininen, vaan musta. Presidentti Urho Kekkonen hyväksyi piirustukset ja liput luovutettiin ilmavoimien joukko-osastoille vuonna 1958.
Kunniamerkkejä jaetaan
Saksan johtaja Adolf Hitler ei ottanut vastaan ulkomaalaisia kunniamerkkejä, joten kesällä 1941 Suomen arvokkaimpana pidetty kunniamerkki Valkoisen Ruusun suurristi luovutettiin kesällä 1941 valtakunnanmarsalkka Hermann Göringille hänen palatsissaan Carinhallissa. Akseli Gallen-Kallelan suunnitteleman kunniamerkin ketju muodostui yhdeksästä heraldisesta ruususta, joita yhdistivät hakaristit.
Kiitoskirjeessään Göring oli mielissään erityisesti ketjun hakaristeistä. Göring oli tunnetusti perso erilaisille kunniamerkeille ja mitaleille, joten syksyllä 1941 Suomen valtio lähetti hänelle vielä toisenkin hakaristiansiomerkin. Nyt kyseessä oli briljantein koristeltu Suomen lentomerkki. Se oli tehty ainoastaan valtakunnanmarsalkkaa varten.
Valtiollisten kunniamerkkien hakaristeihin ei sodan jälkeen puututtu. Sodanjälkeisessä Suomessa hakaristi sai eräänlaisen ulkopoliittisen kunnianpalautuksen vuonna 1956. Tuolloin Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puheenjohtaja Kliment Vorošilov kantoi Helsingin-vierailullaan Valkoisen Ruusun suurristiä kaulassaan. Puheenjohtajalle sen oli myöntänyt tasavallan presidentti J.K. Paasikivi edellisenä vuonna Porkkalan palauttamisen neuvottelujen yhteydessä. Vastaavasti Paasikivi oli saanut Vladimir Leninin kunniamerkin.
Lokakuussa 1962 Kekkonen teki virallisen vierailun Ranskaan ja presidentti Charles de Gaulle sai Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin hakaristiketjuineen. Kunniamerkin luovuttamisen jälkeisellä vastaanotolla paikallaolijoiden keskuudessa herätti huomiota, että de Gaulle vaikutti piilotelleen suurristin ketjua protokollan vastaisesti frakkinsa takin alla.
Palattuaan Suomeen Kekkonen ritarikuntien suurmestarina määräsi, että suurristin ketju oli uusittava. Uudistuksen myötä hakaristi korvattiin kuusenhavuristillä. Sitä ennen Kekkonen ehti vielä luovuttaa alkuperäisen suurristin Jugoslavian, Tunisian ja Tanganjikan presidenteille.
Teuvo Teivainen: Hakaristin historia. 256 sivua. Kustannusosakeyhtiö SKS kirjat.
