Venäjän presidentti Vladimir Putin uhosi maan laivaston saavan lähivuosina käyttöönsä uutta kalustoa ja uusia aseita.
Suuri laivastoparaati jouduttiin kuitenkin perumaan ”yleisen tilanteen” vuoksi. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskovin mukaan taustalla olivat arviot turvallisuustilanteesta.
Ukrainan pitkän kantaman droonit ovat moukaroineet viime aikoina kohteita myös Pietarin alueella. Venäjän puolustusministeriön mukaan sunnuntain aikana ammuttiin alas sata droonia, joista ainakin kymmenen lähellä Pietaria. Kaupungin lentoliikenne oli hetkellisesti poikki.
Moskovan kerrotaan kehittävän uudenlaisia meridrooneja, jotka ovat osoittautuneet erittäin tehokkaiksi Mustanmeren alueella. Ukraina on upottanut sodan aikana lähes 30 alusta ja pakottanut Venäjän laivaston siirtymään merialueen itäosiin.
Venäläisalukset eivät ole pitkään aikaan pystyneet toimimaan Mustanmeren länsiosissa ja ylläpitämään sodan alussa nähtyä merisaartoa.
Venäjän puolustusministeriön mukaan Itämeren laivasto kokeili meridrooneja Heinäkuun myrsky -sotaharjoituksessa. Laitteiden yksityiskohdista tai kyvykkyyksistä ei kerrottu julkisuuteen. Ministeriön julkaisemalla videolla näkyy, kuinka kauko-ohjattava alus iskeytyy harjoitusmaaliin ja aiheuttaa suuren räjähdyksen.
Toisin kuin Ukraina, ei Venäjä ole toistaiseksi saanut meridrooneja operatiiviseen käyttöön.
Russia’s Baltic Fleet showed off new naval drones at “July Storm” drills. No details on type or capabilities. Footage shows remote control and a big explosion. So far, there’s no sign these are in real combat use. pic.twitter.com/GXqcWgbudP
— WarTranslated (@wartranslated) July 26, 2025





