Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF:n tuoreen kuukausiennusteen perusteella heinäkuun jälkimmäinen puolisko kuluu Suomessa paljolti kesäisen lämpimässä tai välillä jopa tukalan kuumassa säässä, kertoo Foreca.
Viikonloppuna helteinen sää leviää koko Suomen ylle Lappia myöten. Sunnuntaina lähes koko maassa on 23–28 astetta. Paikoin rannikolla ja sateessa on viileämpää.
Heinäkuun 14. päivänä alkavalla viikolla sää jatkuu epävakaisena ja lämpimänä. Myös ukkoskuurot ovat mahdollisia.
– Suuressa osassa maata on tästä huolimatta aurinkoista korkeapainesäätä. Lämpötila kohoaa laajalla alueella 23–28 asteeseen; paikoin on vähän tätä viileämpää ja paikoin puolestaan lämpimämpää. Hellettä on siis päivittäin ainakin osassa maata, ja ylimmillään jopa noin 30 asteen lämpötilat ovat mahdollisia, Forecan meteorologi Anna Latvala kirjoittaa.
Viikon keskilämpötila on kuukausiennusteen mukaan 2–6 astetta keskimääräistä korkeampi.
Sää jatkuu lämpimänä myös kuun 21. päivä alkavalla viikolla. Säätilanteen ennustettavuus alkaa kuitenkin heiketä.
– Sademäärä on ajankohtaan nähden tavanomainen tai paikoin sitä pienempi. Tämän perusteella viikko ei siis ole täysin poutainen, vaan ajoittain tulee sadekuuroja, Latvala kirjoittaa.
Heinä–elokuun vaihteen viikolla tapahtuu tämän kuukausiennusteen mukaan selvä muutos. Korkeapaine vaihtuu matalapainesäähän, ja sademäärä nousee tavanomaista suuremmaksi.
Pitkän ajan sääennusteet kertovat viikon tai kuukauden keskimääräisestä säästä, eivät yksittäisten päivien säästä. Päivien välinen vaihtelu voi olla suurta, ja viikkokeskiarvo voi toteutua monella eri tavalla.





