Myrskyn tuomia aaltoja Uunisaaressa Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Vaara voi yllättää myös kokeneen vesillä liikkujan

Rajavartiolaitos muistuttaa, että veneily ja päihteet eivät kuulu yhteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rajavartiolaitos muistuttaa kaikkia vesillä liikkujia valppaudesta.

– Tuulet muistuttavat, että jokaisen tulee vesillä toimia vastuullisesti. Vaara voi yllättää kenet tahansa, myös kokeneen, Rajavartiolaitos kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

– Turvallinen veneily vaatii osaamista, oikeat varusteet ja vastuullista asennetta.

Erilaisia toimintamalleja tulee Rajavartiolaitoksen mukaan harjoitella onnettomuustilanteiden varalta etukäteen. On myös tärkeää varmistaa etukäteen, että veneestä pystytään hälyttämään apua tarvittaessa.

Rajavartiolaitos painottaa myös, että veneily ja päihteet eivät kuulu yhteen.

– Suurin osa vesiliikenneonnettomuuksista sattuu alkoholin vaikutuksen alaisena. Lähde siis vesille vain selvin päin.

Voimakkaat tuulet ovat Länsi-Suomen merivartioston mukaan aiheuttaneet useita tehtäviä.

– Viime yönä Turun meripelastuskeskus johti useamman meripelastustehtävän. Tehtäviin kuului ajelehtivia veneitä, karilleajo ja pohjakosketuksen saanut vene. Myrsky tuotti vain materiallisia vahinkoja, eikä ihmisiä loukkaantunut, merivartiosto kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Länsirannikolle on ennustettu sateita ja voimakkaita tuulia. Myös vedenkorkeiden ennustetaan merivartioston mukaan nousevan viikonlopun aikana.

– Veneilijöitä kehotetaan huolehtimaan meriturvallisuudesta sekä varmistamaan, että veneet on kunnolla kiinnitetty ja irtotavarat pysyvät maissa, merivartiosto ohjeistaa.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)