Finanssivalvonta on päättänyt pitää asuntolainakaton ennallaan. Lainakatto pysyy perustasollaan 95 prosentissa ensiasunnon hankintaan tarkoitetuissa lainoissa ja 90 prosentissa muissa uusissa asuntolainoissa.
Pankkialan edunvalvontajärjestö Finanssiala (FA) pitää päätöstä hyvänä. FA:n pääekonomistin, johtaja Veli-Matti Mattilan mukaan lainakaton ja pankkien muuttuvan lisäpääomavaatimuksen osalta päätökset ovat perusteltuja ja sopivat hyvin Suomen talouden ja asuntomarkkinoiden nykytilaan. Sen sijaan Finanssivalvonnan olisi Mattilan mielestä pitänyt alentaa pankkien muita lisäpääomavaatimuksia.
Pankeilta vaadittu prosenteissa ilmaistu lisäpääomavaatimus lasketaan niin sanotusta riskipainotetuista saamisista, jotka kuvaavat saamisiin sisältyvän kokonaisriskin määrää. Pankkivalvoja on viime aikoina tehnyt muun muassa pankkien sisäisiin riskimalleihin liittyviä päätöksiä, joiden myötä riskipainotettujen saamisten määrä on noussut. Näin ollen pankeilta vaaditaan enemmän varoja lisäpääomavaatimuksen kattamiseksi, vaikka prosenttiluvut pysyvät ennallaan.
– Finanssivalvonta toteaa itsekin, että Suomen luottolaitossektorin rakenteelliset haavoittuvuudet ovat säilyneet jokseenkin ennallaan. Järjestelmäriskipuskurivaateen perustana olevan riskin suuruuden ei siis pitäisi olla kasvanut. Silti pankeilta vaaditaan nyt enemmän varoja tämän riskin kattamiseen. Lisäpääomavaatimusta olisi siten pitänyt alentaa, Mattila toteaa tiedotteessa.
– Kauppasotien uhka varjostaa yhä Suomen talouden näkymiä samaan aikaan, kun julkisen talouden säästöjä jatketaan. Näissä oloissa makrovakauspolitiikalla ei pitäisi lisätä talouspolitiikan kireyttä. On syytä korostaa, että makrovakauspäätökset vaikuttavat muun muassa siihen, mitä kohteita ja missä määrin pankkien on kannattavaa rahoittaa, Mattila sanoo.





