Välillä isällisen leppoisa, välillä kuin takalistoon ammuttu, talviuniltaan herätetty karhu. Vuoden 1995 jälkeisiin vuosiin keskittyvä Paavo Lipposen omaelämäkerta käsittää kaksi hallitus- sekä eduskunnan puhemieskaudet.
Yli 600 sivuun mahtuu niin perhe- ja ystäväonnea kuin pikkusieluista poliittista tönimistä. Lipponen ei säästele sanojaan, kun hän kuvaa kahnauksiaan aateveljiensä ja -sisartensa kanssa.
Pohjoismainen yhteistyö ei sujunut kuin ruotsinkielisessä herttaisessa pehmo-Strömsössämme. Linjaerimielisyydet tuntuivat kytevän erityisesti sosialidemokratian omassa aatevalvomossa. Lipponen antaa tulla kovaa, kun toverit Erkki Tuomioja ja Tarja Halonen heittivät hiekkaa rattaisiin:
”Tuomiojan ja Tarja Halosen kitinästä aiheutui pikkuinen riesa. Heillä kun oli tapana Tukholmassa käydessään puhua (Göran) Perssonin ja kumppaneiden kanssa Paavosta, puuhastella selkäni takana ja esiintyä maittemme välisten suhteiden takuuhenkilöinä ikään kuin heidät olisi siihen erityisesti kutsuttu. He harjoittivat katalaa vihjailua Paavon aikeista saada Suomi hakemaan Naton jäsenyyttä, mikä sai ruotsalaiset epäilemään, että Suomi suunnitteli revanssia vuodesta 1990, jolloin Ruotsi päätti hakea EY:n jäsenyyttä Suomelta kysymättä.”
”Tulee väistämättä mieleen niin sanottujen kuutosten Tukholmassa sodan aikana harjoittama Väinö Tannerin mustamaalaus samaan aikaan kun Saksan sotakone kävi Ruotsista tuodulla raudalla.”
Naisten mairittelija osaa myös itkettää
Ministeritoveri Arja Alhon kohtalo painaa mieltä. Suurelle yleisölle pääministerimme antoi Alhon eroon ja vetäytymiseen politiikasta isällisen kylmän kuvan. Alhon itsensä käsitys kohtalostaan ei ole yhteneväinen Lipposen jälkimuistelun kanssa. Poliitikot ja tiedotusvälineet jättivät Alhon yksin.
Helsingin Juhlaviikkojen taloussotkut ja Ulf Sundqvistin mätkyarmahdus saivat muut kääntämään selkänsä. Nyt Lipponen harmittelee ja ylistää Alhoa: ”Hänen eronsa oli pääministerikauteni katkerin kokemukseni… Alho oli viimeinen oikea johtaja Helsingin piirissä.” Krokotiilin kyyneleitä?
Anneli Jäätteenmäen (kesk.) Lipponen litistää maan rakoon. Keskusta voitti vaalit ja pääministerin paikan, mutta Jääteenmäki käytti hyväkseen tasavallan presidentin kansliasta vuodettua Lipposen USA-vierailun luottamuksellista raporttia.
Tuossa yhteydessä Lipponen selostaa juurta jaksain Valkoisen talon ja Pentagonin kanssa käymiään neuvotteluja. Tarja Halonen antoi kenkää kansliansa vuotajalle. Jäätteenmäen lyhyt pääministeriys loi uuden tilanteen ja keskustalle uuden mahtipoliitikon, Matti Vanhasen.
Se, mitä Jäätteenmäki suhmuroinnillaan tuli paljastaneeksi ei sivullisen mielessä vaikuta kummoiselta. Sarkastinen toteaisi pikemminkin, että vuoto olisi voinut olla jopa tiedonjulkistamispalkinnon veroinen, mutta Lipponen ei anna armoa.
Yksi itkijöistä oli myös Tarja Halonen ulkoministerinä ollessaan, kun kuuluisat EU:n lautaskiistat estivät häneltä pääsyn herraskaisten tiukasti vartioituihin illallispöytiin. Lipponen kokee, että toimittajakunta suhtautui säälimättömämmin naisministereihin kuin miessellaisiin.
Media saa kyytiä – syystä kyllä
Tiedotusvälineet ja niissä työskentelevät ovat ajoittain saaneet Lipposelta palautetta, jota herkkähipiäiset toimittajat eivät ole suvainneet. Sen sijaan, että tiedotusvälineiden edustajat olisivat kunnioittaneet pääministerin yksityiselämää, Lipposen perhettä on seurattu koti- ja ulkomailla liiallisuuksiin saakka. Ovelia harhautuksiakin Lipposet onnistuivat suorittamaan.
Median innostus loi vuosien mittaan merkillisiä ilmiöitä. Eduskunnassa toimittajien kohellus ulottui normaalin kahvilakanssakäymisen lisäksi käytäville kyttäilyksi. Lipponen pani voimaan eräänlaisen häirintälähestymiskiellon, mikä harmitti tavattomasti uutisia etsiviä.
Kerran Lipponenkin ärähti, kun häntä häirittiin kesken rauhallisen kahvinjuonnin. Siitä ei Yle tehnyt hokemanauhaa samalla tavoin kuin Harri Holkerista (kok.) tämän kerran murahdettua: ”Minä juon nyt kahvia”.
Journalistien ja varsinkin ”humoristien” loukkaavat sketsit suututtavat muistelijaa. Martti Ahtisaari sai osakseen kohtuuttomasti pilkkaa, taustalla kukki ammattikunnan demareista kumpuava kauna, jota Kalevi Sorsan kokema vaalinöyryytys oli traumatisoinut.
Suhtautuminen Natoon heijastui valtakunnan politiikkaan ja erityisesti demareiden keskinäisiin suhteisiin. Tuomioja-Halonen ja keskusta näykkivät Lipposta pitkälti jo 1990-luvulta lähtien Nato-henkiseksi, vaikka varsinainen jäsenyys ei ollutkaan tähtäimessä. Suomi toki ilmaisi linjansa Hornet-ostoksella ja lähentymällä läntistä puolustusyhteisöä. Ratkaisun saneli vasta 2022 Vladimir Putin Ukrainan valloitusyrityksellään. Näin tämä tulikin ajaneeksi meidät Natoon.
Osattiin sitä ennenkin leikata
Tämän päivän opposition kauhunkiljahdukset valtion leikkaustoimia kohtaan saavat uusia sävyjä, kun Lipponen kertailee valtion varsin kovia säästötoimia hänen hallituskaudellaan.
Mitä säästöjä vastustavat tuumaisivat Lipposta lukiessaan: jo heti 1996 menojen massiivisia leikkauksia, valtion kuntien tukien supistaminen 3,8 miljardilla herätti opposition varmasi samanlaiseen kiljuntaan kuin tänään. Omiaan kohtaan Lipponen osaa olla liki julma samalla, kun jakaa kiitoksiakin.
”Eduskuntaryhmässämme arvostin pitkän linjan kansanedustajia, kuten Kerttu Törnqvistiä. Hän oli ryhdikkyydessään ja arvostelukyvyssään vaikuttava toveri, joka ei epäröinyt sanoa asioita suoraan puolueen puheenjohtajalle. Pidin ryhmätovereistani, jopa joistakin kovimmista kriitikoistani, kuten Virpa Puistosta. Antakaa heille anteeksi, he eivät tienneet mitä he tekivät.”
Paavo Lipponen: Valtionhoitaja. Muistelmat, kolmas osa. 1995-2024. WSOY 2025.
