Duunitorin ja Taloustutkimuksen huhtikuussa teettämän kyselyn perusteella 36 prosenttia suurista organisaatioista odottaa henkilöstömäärän kasvavan tänä vuonna.
Ensi vuodelle kasvua ennakoi 38 prosenttia.
Yksityisen ja julkisen sektorin vastaukset poikkeavat toisistaan. Yksityisellä puolella työntekijöiden lukumäärän lisääntymiseen tänä vuonna uskoo 40 prosenttia suurista työnantajista, kun taas ensi vuodelle kasvua ennustaa 52 prosenttia.
Julkisella sektorilla ei olla yhtä optimistisia: kasvua kuluvalle vuodelle odottaa 31 prosenttia ja ensi vuodelle 22 prosenttia vastaajista.
– Reaalitalouden kehitys vaikuttaa suoremmin yrityksiin kuin julkisiin työnantajiin. Euroalueen inflaation hidastuminen, korkotason lasku ja esimerkiksi Saksan viestimät investointiaikeet valaisevat kasvunäkymiä, Duunitorin johtava työnantajakuvakonsultti Lauri Vaisto sanoo.
– Suomessa julkinen sektori seurannee kehitystä pienellä viiveellä. Lisäksi julkisen talouden säästöohjelma jarruttaa rekrytointiaikeita ainakin vaalikauden loppuun asti, Vaisto jatkaa.
Kasvuaikeet eivät vielä näy avoimien työpaikkojen määrässä. Työnhakupalvelu Duunitorilla julkaistiin tammi–huhtikuussa noin 128 000 työpaikkailmoitusta, mikä oli noin 20 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna ja noin 45 prosenttia vähemmän kuin kaksi vuotta sitten.
– Talouden epävarmuus painaa työmarkkinoita, ja monessa työpaikassa rekrytoinnit ovat jäissä. Tilanne on ollut hankala jo pitkään, mutta toivottavasti näemme käänteen parempaan vielä tämän vuoden aikana, Vaisto sanoo.
Duunitorin tutkimuksen mukaan 24 prosenttia suurista organisaatioista kokee osaajien löytämisen olevan tällä hetkellä melko vaikeaa tai vaikeaa. Ensi vuodelle vaikeita rekrytointiaikoja ennustaa jo 39 prosenttia.
Rekrytointeja hankaloittavat eniten tiettyjen alojen ja roolien osaajapula sekä hakijoiden määrän ja laadun epäsuhta. Myös esimerkiksi työpaikan sijainti voi vaikeuttaa osaajien saamista.
– Juuri nyt elämme työnantajien markkinoita, mutta suunta on jo kääntymässä. Kilpailu osaajista kiristyy, ja osaajapula kolkuttelee taas oven takana, Lauri Vaisto toteaa.





