Kertshinsalmen silta. / LEHTIKUVA

Ex-komentajan mukaan Krimin sillan tuho on vain ajan kysymys

Miehitetyn niemimaan hallussapito on käymässä yhä vaikeammaksi Venäjälle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain Euroopan joukkojen entinen komentaja, kenraali evp. Ben Hodges arvioi Krimin niemimaan hallinnan ratkaisevan Venäjän ja Ukrainan välisen sodan lopputuloksen.

Hän uskoo, että miehitetyn niemimaan haltuunotto tulee vaatimaan pitkäaikaisen operaation Ukrainalta.

– Tällä välin Ukraina pystyy tekemään kaksi asiaa, joita he itse asiassa jo tekevätkin: Krimin voi eristää ja Kertshinsalmen siltaa voi uhata. Se silta tulee lopulta romahtamaan, en epäile tätä yhtään. Tarkka ajoitus ja tekotapa ovat kiinni Ukrainan sotilasjohdosta, Ben Hodges sanoo Kyiv Post -lehden haastattelussa.

Krimistä on lisäksi pyritty tekemään mahdollisimman vaikea toimintaympäristö venäläisille. Sevastopolin satamaa, Sakin lentotukikohtaa ja useita muita kohteita on moukaroitu muun muassa Storm Shadow -risteilyohjuksilla ja meridrooneilla.

– Venäjän on ollut pakko vetää pois kalustoaan. Laivasto, ilmavoimat ja logistiikka eivät enää pysty toimimaan sieltä käsin, Ben Hodges toteaa.

Evp-kenraali uskoo, että Krimin tilanne on käymässä vähitellen kestämättömäksi Kremlin kannalta. Länsimaat ovat toimittaneet asejärjestelmiä, joilla pystyy tekemään täsmäiskuja 300 kilometrin päähän.

– Krimillä ei pysty piiloutumaan minnekään. Ukrainalaiset tietävät tismalleen, mitä Venäjä on sijoittanut ja minne, Hodges sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)