Pohjoismaiden investointipankki (NIB) saattaa jatkossa tukea puolustukseen ja turvallisuuteen liittyviä hankkeita, Uutissuomalainen kertoo.
Suunnanmuutos olisi merkittävä, sillä aiemmin NIB on tukenut paljolti tuottavuutta ja ympäristöä tukevia projekteja.
NIBin hallitus käsittelee asian mahdollistavaa sääntömuutosta tiistaina 4. kesäkuuta. Suomen jäsen hallituksessa on finanssineuvos Pekka Morén valtiovarainministeriöstä.
– Muutos on merkittävä, mutta pankki rahoittaa nykyisinkin infrahankkeita, joilla on merkitystä myös turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta. Vihreään siirtymään ja kilpailukykyyn on panostettu paljon. Nyt on selvitys käynnissä, mitä muutos voisi tarkoittaa, Morén kertoo USU:lle.
Sääntömuutoksesta päättää Pohjoismaiden investointipankin hallitus, mutta NIBin ylin päättävä elin on neuvosto. Se koostuu lähinnä Pohjoismaiden ja Baltian valtiovarainministereistä.
Ministerit näyttivät selvitykselle yksimielisesti vihreää valoa kokouksessaan maaliskuussa Tallinnassa. Suomea edusti valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.).
NIB tutkii paraikaa, kuinka sen säännöstöä voisi muuttaa niin, että turvallisuuteen ja puolustukseen tehtäviä investointeja olisi mahdollista tehdä. Edellisen kerran NIB poikkesi normaalista mandaatistaan koronapandemian aikana. Silloin Baltiaan kohdistettiin esimerkiksi terveydenhuoltoon liittyvää rahoitusta.
Pohjoismaiden investointipankki on kahdeksan jäsenmaan omistama rahoituslaitos. Kyseiset jäsenmaat ovat Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Viro.
Pankki rahoittaa yksityisiä ja julkisia investointihankkeita sekä jäsenmaissa että niiden ulkopuolella. Hankkeisiin ohjataan vuosittain 3,5–4,5 miljardia euroa.





