Ammattiliitot ovat ilmoittaneet lukuisista ensi viikolla järjestettävistä poliittisista lakoista, kertoo Kauppalehti. Lakot ovat osa SAK:n ja ammattiliittojen hallituksen työmarkkinauudistuksia vastustavaa #PainavaSyy-kampanjaa.
Lakkosuma alkaa jo sunnuntai-iltana, kun Suomen elintarviketyöläisten liitto SEL ja Sähköliitto sulkevat Fazerin makeistehtaat Vantaalla ja Lappeenrannassa. Lakko laajenee muualle elintarviketeollisuuteen maanantain ja torstain välillä. Alalla on luvassa lukuisia kahden päivän pituisia lakkoja.
Seisauksen kohteeksi joutuvat erityisesti suuret leipomot.
Maanantaina pysähtyy junaliikenne Rautatiealan unionin mennessä lakkoon. Tämä veturienkuljettajien lakko pysäyttää kaiken kauko-, yö- ja lähijunaliikenteen. Junaliikenteessä ongelmia esiintyy myös tiistaina, sillä maanantai-iltana kello 18 lakon aloittavat liikenteenohjaajat. Tämä lakko jatkuu tiistai-iltaan saakka.
Tiistaina lakkoon menee Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Super ja Tehy, jotka sulkevat tiistaina ja keskiviikkona julkiset ja yksityiset päiväkodit sekä muut varhaiskasvatuksen kohteet. Lakossa ovat mukana myös perhepäivähoitajat.
Lakko koskee Helsinkiä, Espoota, Vantaata, Kauniaisia, Vaasaa, Mustasaarta, Rovaniemeä, Tamperetta, Jyväskylää, Kuopiota, Joensuuta, Oulua, Turkua ja Poria. Lisäksi lakkoon menee näiden kaupunkien ruoka- ja tilapalveluista vastaavia yrityksiä.
JHL:n lakko seisauttaa keskiviikkona ja torstaina myös Helsingin, Turun ja Tampereen paikallisliikenteen. Metro- ja raitiovaunuliikenne katkaistaan kokonaan, ja bussiliikenteeseen on odotettavissa merkittäviä häiriöitä.
Keskiviikkona ja torstaina lakkoon liityvät myös Rakennusteollisuus, Sähköliitto, Teollisuusliitto, Ammattiliitto Pro ja Paperiliitto. Nämä lakot seisauttavat lukuisia rakennusalan ja teollisuuden kohteita. Myös Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalat, viisi vesivoimalaa ja kaksi sähkövoimalaa sulkeutuvat.
Teollisuusalalla sammuvat lukuisat kaivokset ja tehtaat, jonka lisäksi metsäteollisuuden kohteissa järjestetään työnseisauksia.
Sähköntuotanto ei lakon seurauksena keskeydy, mutta sähkön tarjonnassa voi ilmetä ongelmia. Tämä johtuu siitä, että vikatilanteita ei aiota selvittää. Kaukolämmön toimitus ei vaarannu.
Torstaina ja perjantaina lakko jatkuu, kun Palvelualojen ammattiliitto Pam ja Tehy pysäyttävät lukuisia logistiikkakeskuksia. Lakkoon menevät myös Pron alaiset ahtaajat.





