Energia-alalla toimivat ammattiliitot Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Konepäällystöliitto, Sähköliitto ja Insinööriliitto vetoavat hallitukseen työelämäheikennysten perumiseksi ja muistuttavat, että liittojen työtaistelutoimilla on suomalaisten vankka tuki.
Liitot ovat rajanneet tähänastiset poliittiset työtaistelut esimerkiksi sähkön- ja lämmöntuotannossa niin, että ne eivät aiheuta suomalaisille kohtuutonta haittaa.
Ammattiliittojen jäsenet työskentelevät laajasti energiantuotannossa, energiaverkkojen rakentamisessa, verkoston yllä- ja kunnossapidossa sekä asennuksiin liittyvissä tehtävissä.
Suomen energiajärjestelmä on riippuvainen erityisesti suursäätilasta, ja yksittäisten voimalaitosten tuotantokatkokset voivat heiluttaa energiamarkkinoita voimakkaasti. Talvikuukausina tärkeät ydinvoimalaitokset on pidetty toiminnassa työmarkkinakriisin ajan.
Ammattiliittojen mukaan hallituksen kaavailemat toimet ovat historiallisia, ja työtaisteluita käydään nyt ennennäkemättömiä määriä tammi-helmikuun vaihteessa.
– Energia-alalla toimivat liitot näkevät nyt ensi kertaa väistämättömänä, että mikäli hallitus ei herää asian vakavuuteen, energia-alan liittojen on mahdollisesti toimittava, ne sanovat tiedotteessaan.
– Lakoilla on kansalaisten laaja hyväksyntä: yli 60 prosenttia suomalaisista vastustaa hallituksen suunnitelmia esimerkiksi heikentää irtisanomissuojaa, ja 55 prosenttia hyväksyy työtaistelut.
Amaattiliitto Pron välittämän tiedotteen mukaan energia-alan ammattiliitot eivät halua viedä työmarkkinakriisiä aivan uudelle tasolle, jossa toimet energia-alalla laajenevat merkittävästi ja ovat yritysten ja kansalaisten haitaksi.
Liittojen mukaan vastuullinen toimiminen työmarkkinoilla edellyttää maan hallituksen heräämistä.
– Liitot ovat tosissaan – kyse ei ole ohimenevästä protestista, jos yhteistä näkemystä lopputuloksesta kriisin päättämiseksi ei saavuteta, liittojohtajat toteavat.





