Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on maksanut liian suurta palkkaa 57 hoitajalle. Ylisuuret palkat aiotaan nyt periä takaisin, Kaleva kertoo.
Väärin maksetut palkat johtuvat virheestä, joka on tapahtunut järjestelyerän kohdentamisessa. Kesäkuun alussa 38 hoitajan kohdalle on merkitty virheellinen hinnoittelutunnus.
Järjestelmävirheen vuosi yksittäiselle hoitajalle on maksettu 18–85 euroa kuukaudessa liikaa palkkaa.
Aiemmin Pohde maksoi liikaa palkkaa myös lääkäreille, mutta niitä ei päädytty perimään takaisin. Arvion mukaan kyse oli yhtä lääkäriä kohti tuhansista tai kymmenistä tuhansista euroista.
Hyvinvointialue perustelee perimättä jättämistä sillä, että liiallinen palkanmaksu lääkäreille perustui vanhan paikallisen sopimuksen tulkintaan, eikä yksiselitteisesti virheeseen.





