Yhdysvaltalainen, Venäjällä yhdeksän vuoden vankeustuomion saanut koripalloilija Brittney Griner pääsi palaamaan kotimaahansa torstaina, kun Yhdysvallat vaihtoi hänet asekauppias Viktor Butiin Abu Dhabissa suoritetussa vankienvaihdossa. Griner pidätettiin Venäjällä helmikuussa, kun hänen matkatavaroistaan löydettiin kannabisöljyä.
Koripalloilijan saamaa tuomiota on kansainvälisesti arvosteltu kohtuuttomaksi, ja esimerkiksi tunnettu Venäjä-asiantuntija Mark Galeotti on luonnehtinut Grineria Kremlin panttivangiksi.
Nyt yhdysvaltalainen Puck-uutissivusto paljastaa vankienvaihtoon johtaneiden neuvottelujen olleen Valkoiselle talolle vaikeat. Venäjää ja turvallisuuspolitiikkaa pitkään seurannut toimittaja Julia Ioffe kertoo virkamieslähteiden olleen pessimistisiä Grinerin vapauttamisen suhteen, sillä Ukrainassa suuriin vaikeuksiin ajautunut Venäjä ei osoittanut suurta halukkuutta neuvotteluihin.
Venäjä toivoi alusta alkaen vankienvaihdossa pahamaineisen, ”kuoleman kauppiaana” tunnetun Butin vapauttamista. Sen lisäksi, että Vladimir Putinin hallinto halusi näin osoittaa uskollisuutta neuvostotiedustelun leivissä olleelle ja vankila-aikanaan hiljaa pysyneelle Butille, piti Venäjä yhdysvaltalaislähteiden mukaan myös asekauppiaan pidätystä maalle nöyryyttävänä. But pidätettiin Thaimaassa vuonna 2008.
Neuvottelujen aikana Yhdysvallat ehdotti myös Venäjällä vuonna 2018 pidätetyn merijalkaväen sotilas Paul Whelanin vapauttamista vankienvaihdossa. Whelan on tuomittu 16 vuodeksi vankeuteen vakoilusta. Vastineeksi venäläiset ehdottivat kuitenkin murhasta tuomitun FSB-agentti Vadim Krasikovin vapauttamista. Yhdysvaltalaiset tyrmäsivät ehdotuksen, sillä Krasikov istuu tuomiotaan Saksassa, ei Yhdysvalloissa. Lisäksi tuomitun murhaajan osallistuminen vankienvaihtoon, jossa Yhdysvallat tavoitteli kahden syyttömiksi luonnehtimansa kansalaisensa vapauttamista, olisi ollut maalle vaikea pala nieltäväksi.
Venäjälle vankienvaihto ja neuvottelut ovat nollasummapeliä, Ioffe kirjoittaa. Molemmat osapuolet eivät voi voittaa, vaan Venäjän on saatava yhdysvaltalaiset taipumaan tahtoonsa niin pitkälle kuin mahdollista, toimittaja luonnehtii Putinin ajattelua. Valkoinen talo myös vahvisti tämän toimittajien kanssa käydyssä taustakeskustelussa. Loppupelissä vaihtoehdot olivat Grinerin vaihtaminen Butiin tai vankienvaihdon kariutuminen, Valkoisen talon vanhempi neuvonantaja kertoi.
Yhdysvallat on vakuuttanut jatkavansa yrityksiään saada Paul Whelan takaisin kotimaahansa.





