Mika Salminen IL:lle: Tartuntoja ja kuolemia voi nyt tulla enemmän

THL:n terveysturvallisuusjohtajan mukaan epidemiaa ei kiihdytetä tarkoituksella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusjohtaja Mika Salmisen mukaan ei ole mielekästä arvioida, kuinka moni suomalainen saa koronatartunnan tai millaisista kuolleisuusluvuista puhutaan hallituksen nyt valitsemalla koronastrategialla.

Suomen koronatoimien kasvoiksi noussut Salminen arvioi kuitenkin Iltalehden haastattelussa, että tartunnan saaneiden ja tautiin kuolevien määrä tuskin pysyy yhtä matalalla tasolla nyt, kun rajoituksia aletaan purkaa. Tämä on hänen mukaansa hyväksyttävä.

– Idea ei ole kiihdyttää epidemiaa, mutta on tietysti hyväksyttävä sekin, että ihan samalla tasolla ei ehkä mennä. Isoja kysymysmerkkejä on, miten kesä vaikuttaa. Sen takia vaikutuksia seurataan tiukkaan, Salminen sanoo.

Hallitus on päättänyt koronarajoitusten asteittaisesta purkamisesta. Samalla on tarkoitus siirtyä strategiaan, joka perustuu ”testaamiseen, jäljittämiseen, eristämiseen ja hoitamiseen”.

Rajoituksia lähdetään purkamaan alivaltiosihteeri Martti Hetemäen exit- ja jälleenrakennustyöryhmän 1. vaiheen raportin pohjalta. Se on kerännyt kritiikkiä ja herättänyt kysymyksiä niin kansalaisissa kuin asiantuntijoissakin. Raportissa suositellaan, että epidemian hidastaminen on hallittua, mutta ei liian voimakasta. Tukahduttaminen ei raportin mukaan ole vaihtoehto.

Mika Salminen totesi samaa huhtikuun lopussa Helsingin Sanomille. Hänen mukaansa nykyisillä rajoituksilla ei voida jatkaa.

– Pulma on se, että jos jatketaan näin, epidemia ei käytännössä etene. Kun sitten jossain vaiheessa rajoituksista on pakko luopua, edessä on jyrkkä tartuntahuippu. Jos esimerkiksi kesän pidämme kiinni kaikista rajoituksista, syksyllä tulee ennusteiden mukaan vaikea paikka, Salminen totesi.

Sosiaali- ja terveysministeriön hiljattain julkaisemassa koronatilannekatsauksessa varoitettiin, että epidemian voimakas hidastaminen pidentää sen kestoa ”erittäin merkittävästi” ja sisältää pitkään jatkuessaan suuren riskin myöhemmästä isosta epidemiasta.

Hallitukselta ja THL:ltä on tivattu muun muassa mittareita epidemiatilanteen seuraamiseen. Myös epidemiologista tilannekuvaa on arvosteltu. Epäselvyyttä on näyttänyt lisäksi olevan siitä, onko tartuntoja lopulta tarkoitus lisätä vai vähentää. Tukahduttamisen osalta on kiinnitetty huomiota siihen, ettei mitään vertailua ulkomaisiin onnistumisiin tehty.

Jotkut asiantuntijat ovatkin arvioineet Suomen strategian muuttuneen Ruotsin linjan mukaiseksi laumasuojastrategiaksi.

Mika Salminen kiistää IL:lle laumasuojan tavoittelun.

– Kukaan ei sinänsä tavoittele väestöimmuniteettia. Se on vain luonnollinen ilmiö, joka syntyy, jos on syntyäkseen. Tällä vauhdilla se ei nyt synny edes. Arvio on se, että tämän epidemian kanssa joudutaan aika monta vuotta tavalla tai toisella elämään. Jos siinä matkalla syntyy osalle väestöä immuniteetti, ei se haittaa sinänsä.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)