On menty paniikki edellä, arvioi ex-kokoomusministeri Kimmo Sasi hallituksen koronatoimia Verkkouutisille huhtikuun alussa. Sasi ei ole epidemiologi, mutta hänen näkemyksiinsä ”paniikista” on silti kiintoisa palata nykytilanteen valossa.
Hallitus korosti maaliskuussa, että keskeistä on hillitä koronaviruksen etenemistä niin, ettei terveydenhuollon kapasiteetti kuormitu liikaa ja tehohoitopaikat riittävät. Kriisin edetessä on myös painotettu, että parempi reagoida liikaa kuin liian vähän.
Viime viikkoina on ollut nähtävissä, että tehohoitopaikat eivät ole olleet missään vaiheessa vaarassa kuormittua. Koronaviruksen eteneminen on ollut meillä odotettuakin maltillisempaa. Samalla on koko ajan varoitettu, että epidemian huippu on vasta edessä. Tällä viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta arvioitiin kuitenkin, että epidemian huippu on jo saavutettu – mikäli nykyisillä rajoitustoimilla jatketaan.
Rajoitukset koronaviruksen hillitsemiseksi näyttäisivätkin meillä toimineen paremmin kuin viranomaiset osasivat odottaa. Suomalaiset ovat noudattaneet varsin hyvin turvavälejä, välttäneet lähikontakteja ja toimineet vastuullisesti ulkona liikkuessaan. Tällaista viestiä on rivien välistä kuultu myös terveydenhuollon asiantuntijoilta, vaikka jostain syystä meidän itsemme on ollut sitä vaikea uskoa. Helsingin Sanomien mukaan isojen ruokakauppojen työntekijöilläkin on havaittu toistaiseksi vain vähän koronavirustartuntoja.
Sosiaalisen median keskusteluissa on sen sijaan jatkuvasti korostunut negatiivisuus, lynkkausmieliala ja erilaiset havainnot ihmisten vastuuttomuudesta.
Kaikki siis hyvin? Ei suinkaan. Rajoitustoimista on jo tähän saakka maksettu erittäin kova hinta, katsotaan asiaa sitten Suomen talouden, yksittäisen ravintolayrittäjän näkökulmasta tai lasten, jotka on eristetty sosiaalisista kontakteista koulujen ollessa suljettuina ja harrastustoimintojen jäissä.
Puhumattakaan ikäihmisten kasvavasta yksinäisyydestä kotona, mikä onkin sitten jo vaikeammin ratkaistava kysymys, kun kyse on nimen omaan riskiryhmästä.
Yhtäkään turhaa rajoitusta meillä ei ole varaa ylläpitää. Eikä sellaisissa ole järkeä.
Rajatarkastuksia jäätiin kaipaamaan
Itseäni on hämmästyttänyt ehkä eniten kuitenkin se, miten monet tuntuvat takertuvan rajoituksiin siinäkin vaiheessa, kun niiden ylläpitämiseen ei nähdä enää välttämättömiä perusteita. Ilmiöstä varoiteltiin jo siinä vaiheessa, kun julkisuudessa vaadittiin kovaan ääneen tiukkoja rajoituksia.
Hyvä esimerkki edellä mainitusta ”takertumisesta” on Uudenmaan eristäminen, joka oli jo lähtökohdiltaan ja perusoikeuksien näkökulmasta erittäin järeä toimi. Kun hallitus sitten katsoi, ettei sen jatkaminen ollut enää epidemian kannalta välttämätöntä, moni yllättäen protestoi. Asiasta päättäneet poliitikot joutuivat puolustusasemiin.
Siis haluammeko me jatkossa elää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa sisärajojamme vartioivat poliisit?
Uudenmaan eristämisen hyödyt on myöhemmin syytä analysoida – kokonaisuus huomioiden – tarkkaan, vaikka sairaanhoitopiirien arvioiden mukaan toimenpiteellä kyettiin hidastamaan epidemian etenemistä.
Hallitus pohtinee jo tänään myös mahdollisuutta avata kouluja asteittain. Tähänkin moni tuntuu suhtautuvan yllättävän vastentahtoisesti. Huolimatta siitä, että esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen arvioi Ylen Ykkösaamussa (18.4) koulujen sulkemisen olleen tähänastisista rajoitustoimista vähiten tehokkain. Tutkimusten mukaan lapset sairastavat koronaviruksen lievänä eivätkä he tartutakaan sitä niin helposti kuin monia muita tauteja.
Itse en epäröi päästää lapsiani kouluun heti kun ne avataan. Etäkoulu on meillä sujunut olosuhteisiin nähden hyvin, mutta sen suurin ansio on ollut kenties se, miten paljon lapseni ovat oppineet arvostamaan normaalia koulunkäyntiä.
Rajoituksiin takertumisten lisäksi olen hämmästellyt myös suomalaisten ”sääntövaatimuksia” ja kansalaiskeskustelua liittyen kankaisten kasvomaskien käyttöön. On totta, että viranomaisten viestintä on ollut osin ristiriitaista ja epäselvää, mutta entä jos tiukkaa ja yksiselitteistä vastausta maskien käyttöön ei ole oikeasti olemassa?
Ylilääkäri Asko Järvinen analysoi tätäkin rakentavassa hengessä samassa viime lauantain Ykkösaamussa. Toisaalta kasvomaskin käyttö voi olla perusteltua ruuhkabussissa, toisaalta se voi tuudittaa käyttäjänsä myös vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen. Joillekin se sopii, toisille ei.
Kesämökkiläiset tikunnokassa
Rajoitusten ja sääntöjen hengessä koronakriisissä mielenkiintoista on ollut havaita myös erilaisten ryhmien lokerointi. Julkisuudessa on kehotettu välttämään myös esimerkiksi veneilyä vastoin järkeviä perusteita. Myös ne, joiden kesämökki sijaitsee Uudenmaan rajan tuolla puolen, ovat joutuneet tikunnokkaan.
Kesämökkeilyyn liittyvää vastakkainasettelua on lietsottu myös mediassa varsin tarkoitushakuisesti.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi myös varsin suorasukaisesti Uudenmaan sulun purkamisen yhteydessä, että ”nyt ei ole aika lähteä mökeille”.
Miksi juuri mökkeilystä on kategorisesti tehty ongelma – tätä olen ihmetetellyt. Olennaisempaa lienee se, liittyykö mökkeilyyn sosiaalisia kontakteja. Tanskassa on tiettävästi ollut käytössä ohjeistus, jonka mukaan mökille saa mennä, mutta ostokset tulisi tehdä omassa kotikunnassa.
”Jos Uudenmaan matkustusrajoitusta ei jatketa, tulee väestölle tiedottaa, että sukuloimaan tai mökeille matkustavien tulee edelleen huolehtia fyysisen etäisyyden säännöistä ja käsihygieniasta”, painotti myös HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen tiedotteessa 9.4.
Suomen koronastrategiaa odotellessa
Kun hallitus tänään tiedottaa rajoitustoimien jatkosta, toivottavasti se kertoo myös samalla selkeästi, mikä on Suomen strategia jatkossa koronakriisissä. Aalto-yliopiston tilastotieteen apulaisprofessori Pauliina Ilmonen arvioi Ylelle tällä viikolla, että Suomella on tilanne hallinnassa ja kaikki vaihtoehdot vielä tämän suhteen avoinna.
Toivottavasti meillä kyetään keskustelemaan erilaisista vaihtoehtoista avoimesti, analyyttisesti ja rehellisesti.
Jos Suomi ottaa askeleita pois massarajoituksista kohti yksilöllisempiin ja selkeästi kohdennettuihin toimiin, toivottavaa olisi, ettemme ampuisi itse itseämme myöskään jalkaan takertumalla puolustamaan sellaisia rajoituksia, jotka eivät kokonaisuuden kannalta ole perusteltuja.
