Venäjän presidentti tapasi maan sotilasjohtoa Moskovassa helmikuun lopulla. / LEHTIKUVA / AFP Alexey Nikolsky

”Maa alkaa muistuttaa yhä enemmän eristynyttä presidenttiään”

Tilanne on Kreml-kirjailijan mukaan vaarallisempi kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Käynnistämällä hyökkäyksen Ukrainaan presidentti Vladimir Putin on ajanut tunnetun venäläisen toimittajan ja tietokirjailijan Mihail Zygarin mukaan maansa totaalisempaan kansainväliseen eristykseen kuin koskaan ennen.

– Talous on pakotteiden puristuksessa ja kansainväliset yritykset vetäytyvät maasta. Uutismediaa on rajoitettu entisestään, ja se, mitä on jäljellä, levittää vainoharhaa, nationalismia ja valheita. Ihmisillä on yhä vähemmän kontakteja maan rajojen ulkopuolelle. Pelkään, että Venäjä alkaa muistuttaa yhä enemmän presidenttiään, Putinin sisäpiiri -kirjastaan Suomessakin tunnettu Zygar sanoo The New York Timesissa.

Zygar on seurannut Putinin toimintaa pitkään ja luonnehtii tämän käyttäytymisessä parin viime vuoden aikana tapahtuneita muutoksia hälyttäviksi.

– Hänen eristäytymisensä ja saavuttamattomuutensa, syvä uskonsa Venäjän ylivalta-aseman palauttamiseen Ukrainassa sekä päätöksensä ympäröidä itsensä ideologeilla ja mielistelijöillä ovat ajaneet Euroopan vaarallisimpaan tilanteeseen sitten toisen maailmansodan, Zygar toteaa.

Pakkomielle historiasta

Zygarin eri lähteistä kokoamat tiedot viittaavat hänen mukaansa vahvasti siihen, että Putin on menettänyt kaiken kiinnostuksensa nykyhetkeen.

– Talous, sosiaaliset kysymykset, koronaviruspandemia – nämä kaikki ärsyttävät häntä, Zygar sanoo.

Sen sijaan menneisyyteen Putin ja hänen läheinen ystävänsä, Rossija-pankin pääomistaja Juri Kovaltšuk näyttävät suhtautuvan suorastaan pakkomielteisesti.

Putinin lähipiiri on pyrkinyt Zygarin mukaan jo pitkään vakuuttamaan itsevaltaisen presidentin olevan ainoa henkilö, joka voi pelastaa Venäjän. Nyt Putin uskoo asian todella olevan juuri niin.

– Hän itse asiassa uskoo tähän niin paljon, että hän ajattelee ympärillään olevien ihmisten todennäköisesti vain pilaavan hänen suunnitelmansa, eikä heihin voi siis luottaa, Zygar toteaa.

Venäjän täydellinen eristäminen saattaa nyt näyttäytyä Putinin silmissä tervetulleena asiana, koska hän ajattelee suuren osan epäluotettavimmasta aineksesta muuttavan sen myötä ulkomaille.

– Protestoivaa älymystöä – yritysjohtajia, näyttelijöitä, taiteilijoita, toimittajia – on kahden viime viikon aikana paennut kiireesti maasta. Jotkut heistä ovat hylänneet omaisuutensa vain päästäkseen pois. Pelkään, että Putin ja Kovaltšuk ajattelevat tämänkin vain vahvistavan Venäjää.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)