Tasan 80 vuotta sitten eli 21. kesäkuuta 1940 Neuvostoliitto järjesti Virossa vallankaappauksen, joka viroksi tunnetaan nimellä juunipööre eli kesäkuun kaappaus. Masinoidun ”kansannousun” myötä Viroon nimitettiin Johannes Vareksen (kirjailijanimeltään Barbarus) johtama ”kansanhallitus”, jonka tehtävänä oli johtaa maan liittäminen Neuvostoliittoon.
Neuvostoliitto oli asettanut 14. kesäkuuta koko Baltian ilma- ja merisaartoon. Kolme päivää myöhemmin noin 100 000 venäläissotilasta miehitti Viron ja 19. kesäkuuta saapui Tallinnaan neuvostodiktaattori Josif Stalinin erikoislähettiläs Andrei Zdanov, jonka tehtävänä oli ohjata Viro osaksi neuvostokansojen suurta veljellistä perhettä. Zhdanov toimi sittemmin myös vuonna 1944 Suomeen lähetetyn valvontakomission johdossa.
Kesäkuun 21. päivän aamuna neuvosto- ja kommunistiagitaattorit kiersivät Tallinnan tehtaita uhkaillen ja pakottaen työläisiä keskeyttämään työnsä ja lähtemään kaduille. Kello 10 aamulla Tallinnan Vapaudenaukiolle kokoontui noin 2000 mielenosoittajaa, joista osa oli työläisiksi pukeutuneita venäläissotilaita. Enemmistö paikallaolijoista oli vain uteliaita ihmettelijöitä.
Mielenosoituksen ”turvana” oli aukion ympäröineet puna-armeijan panssariautot, jotka myös tukkivat yhdessä panssarivaunujen kanssa kaikki aukiolle vievät tiet. Kiihotuspuheita pitävän agitaattorin auton ympärillä oli aseistetut puna-armeijalaiset. Puheissa ylistettiin Neuvostoliittoa, Stalinia, Vjatšeslav Molotovia ja muita neuvostojohtajia sekä vaadittiin ”kansanvastaisen” hallituksen vaihtamista.
Tämän jälkeen mielenosoittajat lähtivät panssariautojen saattamana marssikulkueena kohti Kadriorgin presidentinpalatsia, jonka luona huudettiin ylistyshuutoja Stalinille. Sen jälkeen vapautettiin ”poliittiset vangit” Patareilla sijaitsevasta keskusvankilasta, vaikka poliittiset vangit oli vapautettu jo pari vuotta aiemmin.
Neuvostosotilaiden aseistamat ”työläisjoukot”, jotka alkoivat kutsua itseään nimellä Rahva Omakaitse (”Kansan itsepuolustusjoukot”), ottivat haltuunsa poliisi- ja sotilaskohteita sekä aloittivat omavaltaiset pidätykset. Ainoastaan Raua-kadulla Viron armeijan Viestipataljoona ei alistunut puna-armeijan tukemille joukkioille ja aloitti tulitaistelun.
Päivän lopuksi ilmoitettiin klo 22.15, että presidentti Konstantin Päts on erottanut Jüri Uluotsin hallituksen ja nimittänyt uuden Johannes Vares-Barbaruksen johtaman kansanhallituksen, jonka pääasiassa vasemmistointellektuelleista muodostuva kokoonpano oli laadittu aiemmin Neuvostoliiton Tallinnan-lähetystössä. Itse hallituksenvaihto tehtiin yksinkertaisesti Zhdanovin vaatimuksesta ja miehitysarmeijan tuella.
Oikeushistoriallisesti Uluotsin hallitus lasketaan viimeiseksi lailliseksi Viron tasavallan hallitukseksi ja 21. kesäkuuta jälkeen tehdyt päätökset laittomiksi. Vareksen hallituksen päätökset saneli Zhdanov ja neuvostojohto.
Hallitus ensi töikseen esti maastapoistumisen, vei suojeluskuntajärjestö Kaitseliitolta aseet ja lopulta lakkautti koko järjestön. Neuvostoliiton NKVD:n tekemät pidätykset ja repressiot alkoivat. Vareksen hallituksen tärkein aikaansaannos oli perustuslainvastaisesti tehty päätös järjestää 14.-15. heinäkuuta vaalit, joissa valittiin ainoastaan kommunisteista ja heidän liittolaisistaan koostuva alahuone.
Tämä pseudoparlamentti julisti ensikokoontumisessaan 21. heinäkuuta 1940 Viron tasavallan Eestin sosialistiseksi neuvostotavasallaksi ja pyysi maan liittämistä Neuvostoliittoon, joka armollisesti suostui pyyntöön 6. elokuuta 1940.
Nukkehallitukseen lähteneiden myötäjuoksijoiden eli ns. kesäkuun kommunistien (juunikommunistid) kohtalot kertovat, että edes Neuvostoliitto ei juuri heitä arvostanut. Jollei NKVD ampunut heti vuoden päästä, kuten NKVD:n toiminnasta vastanneelle sisäministeri Maksim Untille kävi, tai kidutettu hengiltä, kuten talousministeri Juhan Narma, oli edessä Siperian vankileirit. Viroon jääneille kävi huonosti saksalaismiehittäjien käsissä. Itse pääministeri Johannes Vares kuoli väitetysti itsemurhaan. Viimeistään vuoden 1950 puhdistuksissa ”kansanhallituksen” hengissä olevat jäsenet tuomittiin ”porvarillisina nationalisteina”.
Tämä ei kuitenkaan estänyt neuvostomiehittäjää mytologisoimasta kesäkuun kaappausta kansan suurena vallankumouksena. Samaten neuvostovalta arvosti nukkehallituksen jäseniä enemmän vasta sen jälkeen, kun heistä oli päästy eroon.
