Helsingin Hämeentie aiotaan muuttaa osittain vain joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen väyläksi. LEHTIKUVA / ONNI OJALA

Vihreä päättäjä perustelee: Autoille jää paremmin tilaa

Otso Kivekkään mukaan Helsingin keskustan elinvoima paranee, kun yhä useampi pääsee keskustaan joukkoliikenteellä tai pyörällä.

Helsingin vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajan Otso Kivekkään mukaan Hämeentien muutos joukkoliikennekaduksi parantaa keskustan saavutettavuutta ja elinvoimaisuutta. Lisäksi se on välttämätöntä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Helsinki on sitoutunut hiilineutraaliuteen vuonna 2035.

– Jotta tämä onnistuisi, liikenteen kasvu pitää ohjata vähäpäästöiseen joukkoliikenteeseen, pyöräilyyn ja kävelyyn ­tekemällä niistä sujuvampia ja houkuttelevampia. Tämä jättää kaduille myös paremmin tilaa niille, joiden täytyy ajaa autolla, Helsingin kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana toimiva Otso Kivekäs kirjoittaa Helsingin Sanomissa.

Kivekkään mukaan Hämeentien remontti nopeuttaa huomattavasti bussi- ja ratikkamatkoja koko koillisesta ja pohjoisesta Helsingistä sekä muun muassa Jakomäestä, Puistolasta, Suutarilasta, Pakilasta, Maunulasta, Käpylästä, Arabiasta ja Kalliosta. Hänen mukaansa joukkoliikenteestä tulee paremmin toimiva noin 200 000 ihmiselle, ja kadusta tulee turvallinen kävelijöille ja pyöräilijöille sekä parempi asukkaille. Myös kadunvarren liikkeet hyötyvät.

– Neljä viidestä tulee Helsingin keskustaan muutoin kuin autolla. Kun yhä useampi pääsee keskustaan helposti bussilla, ratikalla tai pyörällä, myös keskustan työpaikkojen ja liikkeiden houkuttelevuus lisääntyy. Kaivattu elinvoima paranee.

Helsingin apulaispormestari Pia Pakarinen (kok.) ja kaupunkiympäristölautakunnan varapuheenjohtaja Risto Rautava (kok.) vaativat, että Hämeentien muuttaminen joukkoliikenne- ja kevyen liikenteen kaduksi tulisi aloittaa vasta Hakaniemensillan ja Hakaniemenrannan muiden hankkeiden valmistuttua. Heidän mukaansa Helsingin keskusta ”on vaarassa joutua mottiin”.

Kivekkään mukaan Hämeentien remontin aikataulu on sovitettu hyvin alueen muihin työmaihin.

– Muutos on syytä tehdä ennen Hakaniemen sillan purkua, jotta reitti Sörnäisten rantatieltä Pitkällesillalle on sujuvasti käytettävissä ja häiritsevien katutöiden aikana voidaan tarjota mahdollisimman sujuvaa joukkoliikennettä. Myös Hämeentien kiskot ja Sörnäisten metroasema vaativat remonttia lähivuosina joka tapauksessa, Kivekäs kirjoittaa.

Kivekäs muistuttaa, että valtuusto päätti vuonna 2016, että remonttia ei ole syytä lykätä. Kokoomuksen Risto Rautavan esitys ­hävisi äänin 51–31.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt