Kaksi palestiinalaista on kuollut palestiinalaisten ja Israelin puolustusvoimien, IDF:n yhteenotoissa Gazan palestiinalaisalueen ja Israelin rajalla perjantaina.
Palestiinalaiset ovat käynnistivät useissa paikoissa mielenosoituksia Yhdysvaltoja vastaan . Syynä protesteihin oli edelleen Yhdysvaltain päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi.
Kaksi mielenosoittajaa kuoli IDF:n ampumina ja 20 muuta haavoittui. Yksi ammutuista palestiinalaisista oli pukeutunut joulupukiksi, mutta hän selvisi hengissä.
Myös Länsirannalla tapahtui yhteenottoja IDF:n ja palestiinalaissiviilien välillä muun muassa Beetlehemissä ja Ramallahissa.
Palestiinalaiset heittelivät IDF:n sotilaita ja rajapoliiseja polttopulloilla ja kivillä.





