Afganistanin armeijan sotilaita on liittynyt Panjshirin laakson vastarintajoukkoihin jatkaakseen Talibanin-vastaista taistelua 19. elokuuta 2021. LEHTIKUVA / AFP Ahmad Sahel Arman

Vastarintajoukot valtasivat alueita Talibanilta

Entiset Pohjoisen liiton taistelijat panevat Talibanille kampoihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Afganistanin puolustusministeri, kenraali Bismillah Muhammadi kertoo, että entiset Pohjoisen liiton taistelijat ovat vallanneet Baghlanin maakunnassa kolme piirikuntaa (Puli Hisar, Dih Salah ja Banu). Noin 300 miehen joukko surmasi 36 talibania ja haavoitti kymmeniä.  Ryhmittymän nimi on ”Yleiset vastarintajoukot” ja johtajanaan Khair Muhammad Andarabi.

Panjshirin laakso ja sitä ympäröivät maakunnat Baghlan, Panjshir ja Parwan ovat vanhaa Talibania vastaan vuoteen 2001 asti taistelleen Pohjoisen liiton tukialuetta. Alue sijaitsee 150 kilometriä koilliseen pääkaupunki Kabulista. Panjshirin laaksoa asuttavat pääasiassa tadžikit, eikä se antautunut 1980-luvulla neuvostojoukoille eikä 1990-luvulla pataanijohtoiselle Talibanille.

Alue oli aikanaan Panjshirin leijonana tunnetun, al-Qaedan vuonna 2001 murhaaman, sotaherran Ahmad Shah Masudin tukialuetta. Nyt Talibanin-vastaista taistelua jatkaa hänen poikansa Ahmad Masud, joka on saanut sotatieteellisen koulutuksensa Britanniassa. Vastarinta-alueelle on paennut puolustusministeri Muhammadin lisäksi varapresidentti, edelleen voimassa olevan Afganistanin perustuslain mukaisesti, vs. presidentti Amrullah Saleh.

– En koskaan, en milloinkaan, en missään olosuhteissa kumarra Taliban-terroristeja. En koskaan petä sankarini Ahmad Shah Massoudin, tuon komentajan, legendan ja opastajan, henkeä ja perintöä, vannoi Saleh tviitissään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)