Pian on humanistisen juhlan aika. Ihmislaji kukisti pandemian lääketieteen avulla nopeammin ja vähäisemmin menetyksin kuin koskaan. Kun kohta pääsemme liikkeelle, maailman kauneus, kulttuurien rikkaus ja elämä itse tuntuvat entistäkin arvokkaammilta. Ihminen on valtias.
Älyllisesti ylivertaisen lajimme erityisasema tällä planeetalla on niin horjumaton, että muodikkaat syväekologiset kehitelmät lajien tasa-arvosta herättävät huvitusta.
Tasa-arvo-käsitteen absurdit laajennukset on silti syytä ottaa vakavasti, sillä ne kasvavat esiin lännen sisäisestä aateperinnöstä, joka vääristää liberaalia demokratiaa, pahimmillaan pehmeän totalitarismin asteelle.
Kaunan ja katkeruuden uudet säädyt
Joe Bidenin ja Kamala Harrisin suosikki Amanda Gorman on musta nuori naisoletettu puhetaiteilija, jonka mielestä hänen tekstejään voivat kääntää vain mustat nuoret naisoletetut. Jos tästä kannasta johdetaan yleinen sääntö, päädytään rasistiseen kieleen ja kirjallisuuteen. Tämä tuskin on Gormanin tavoite, joten päättelemme hänen vaativan, että ihonvärinsä, sukupuolensa ja ikänsä vuoksi hänelle suodaan etuoikeus, joka ei koske esimerkiksi valkoisia keski-ikäisiä mieskirjailijoita.
Kanta on täsmälleen päinvastainen kuin oli Martin Luther Kingillä, joka kuuluisassa puheessaan I Have a Dream (1963) pyysi, että häntä ja muita mustia ei kohdeltaisi mustina, vaan tasa-arvoisina ihmisinä.
Onko kehitys kuudessakymmenessä vuodessa mennyt taaksepäin?
Yhdysvalloissa virinnyt ja muihin länsimaihin levinnyt rotuun ja identiteettiin nojaava vasemmistolainen kansalaisaktivismi (intersektionaalinen feminismi, Black Lives Matters, woke ja niin edelleen) on kuitenkin vain uusi vaihe siinä totaalidemokraattisessa ajattelussa, joka saa alkunsa jo Ranskan suuren vallankumouksen jakobiineista. Ympyrä sulkeutuu satiirimaisesti, kun sorrettujen ryhmien puolesta esiintyvät vaativat itselleen ylenpalttista hyvitystä, positiivista diskriminaatiota ja ylimyksellisiä erioikeuksia. Suomessahan tällä aallolla ratsasti taannoin Veijo Baltzar.
Mustien, naisten, seksuaalivähemmistöjen ja luonnon puolesta puhujat hyökkäävät länsimaista ”sortojärjestelmää” vastaan aivan kuten marxilaiset muinoin proletariaatin puolesta. Työväestön vaurastuttua sen kauna ja katkeruus laantuivat, joten vasemmistolaisen etujoukon oli etsittävä uusia ”sortavien rakenteiden” uhreja edustettavaksi.
1990-luku on jäämässä poikkeukselliseksi suvantokaudeksi tämän liikkeen historiassa. Kylmän sodan päätyttyä Neuvostoliiton lakkauttamiseen juhlittiin liberaalin demokratian ja markkinatalouden kiistatonta voittoa. Vapaiden ja vastuullisten yksilöiden tasa-arvoliike oli voittanut ja arvoeroja tasaava sosialismi kuollut ja kuopattu.
Ilo oli ennenaikainen. Tällä vuosituhannella totaalidemokraattiset liikkeet ja liberaalisosialistinen ajattelu ovat louhineet rotua, sukupuolta, seksuaalisia suuntauksia, luontoa, ekosysteemejä ja eläinkuntaa tuloksekkaasti. Vasemmistoaktivismi on löytänyt valtaisia uhripääomia poliittisen mellastuksen perusteiksi.
Valistusfilosofian ja tieteen kasvatille tämän liikkeen uusimmat dokumentit vaikuttavat julmalta pilalta. Epäuskoisena hieroin silmiäni lukiessani Bill ja Melinda Gatesin säätiön rahoittaman hankkeen tuotosta A Pathway to Equitable Math Instruction: Dismantling Racism in Mathematics Instruction. Tässä opettajille suunnatussa antirasistisen matematiikan ohjekirjassa eksakti tiede on eri asia valkoisille ja mustille. On tiedostettava valkoisen ylivallan toksinen kulttuuri. Matematiikan pitäminen puhtaasti objektiivisena on yksiselitteisesti väärin. Oikean vastauksen korostaminen on toksista. Oppimista ei pidä arvostella koetulosten perusteella ja laskutehtävien näyttämisen vaatimus toistaa sortomekanismeja.
Vastaavanlaista, uskomattoman takapajuista ja rasistista ajattelua edustaa Minna Salami, joka haluaa haastaa europatriarkaalisen lineaarisen ja mitattavan tiedon mustan afrikkalaisnaisen syklisellä ja tunnepitoisella aistitiedolla. Hurjaa. Jäämme odottamaan maailmaa mullistavia tuloksia. Oletettavasti mustan naistiedon lähettiläällä on rankkaa, jos tiedostaa (woke!) käyttävänsä lineaarisesti ajattelevan valkoisen miehen kehittämää tietokonetta ja kännykkää. Toivottavasti hänen musta aistitietonsa kuitenkin hyväksyy valkoisen europatriarkaalisen tieteen kehittämän koronarokotteen.
Tasa-arvo tarkoittaa vain yksilöitä
Haluaisin vain nauraa näille uusvasemmistolaisen liikehdinnän yhä hupsummille ilmiöille, mutta historioitsijan vaistoni sanoo, että joudumme ottamaan ne vakavasti. Sosiaalisen median avulla tämä arvoyhtenäisyyttä vaativa pehmeä woke-totalitarismi voi saavuttaa samanlaisen kulttuurisen hegemonian kuin uusvasemmistolainen marxismi 1960-70 -luvuilla.
Pelkästään tämän uhkan vuoksi haluan varoittaa liberaalin demokratian ystäviä älyllisestä ja loogisesta ansasta, jonka uusvasemmistolainen marxismi, antirasismi, feminismi ja syväekologinen liike ovat nimenomaan tasa-arvokäsitteen avulla meille virittäneet.
Välttääksemme ansan meidän on muistettava kaksi käsitteen rajausta.
Ensinnäkin tasa-arvo voi koskea vain yksilöitä. Edellytetään siis toisen asteen kognitiivisella funktiolla (kyky tietoisesti eritellä ja harkita omia ajatuksia ja tunteita) varustettu moraalisesti vastuullinen subjekti. Vasta sitten voidaan yksilön vapautta turvaavan liberaalin perustuslain hengessä puhua hänen tasa-arvostaan muiden kaltaistensa kanssa. Ei ole muita tällaisia subjekteja kuin ihmisyksilöt. Ryhmät ja ominaisuudet eivät ole subjekteja. Niiden tasa-arvosta puhuminen on harhauttavaa ideologista julistusta.
Toiseksi yhtä tärkeä on rajaus, että vapaiden ja vastuullisten ihmisyksilöiden perustuslaillinen tasa-arvoisuus nojaa abstrahoituun ihmisyyteen eli pienimpään yhteiseen nimittäjäämme. Sukupuolella, iällä, rodulla, siviilisäädyllä, uskonnolla, seksuaalisella suuntauksella, etnisellä taustalla tai sillä, voidaanko mitään näitä tai muita vastaavia ominaisuuksia edes määrittää, ei ole mitään merkitystä yksilön tasa-arvoisuuden kannalta.
Liberaalissa demokraattisessa tasavallassa me vain määräämme, että kaikki ihmiset ovat heitä yhdistävän ihmisyytensä (ihmislajiin kuulumisensa) nojalla tasa-arvoiset. Tämä määräys ei edellytä muiden ominaisuuksien arvovertailua tai arvotasausta. Liberaalidemokratian tasa-arvo on siis individualistinen käsite tarkoittaessaan vapaiden ihmisyksilöiden samanarvoisuutta perustuslain määräämien vapauksien ja vastuiden, oikeuksien ja velvollisuuksien edessä.
Tasa-arvokäsitteen vääristyminen alkaa heti, kun sitä aletaan nurinkurisesti soveltaa juuri niihin ominaisuuksiin, joka erottavat ihmisiä. Silloin siirrytään luonnollisten, sosiaalisten ja kulttuuristen arvoerojen tasaukseen, joka on liberaalidemokratian vastainen, yleensä joko sosiaalidemokraattinen tai liberaalisosialistinen hanke. Juuri tämän liikkeen aallot nyt lyövät taas korkeina.
Vasemmisto tarvitsee ideologian
Mihin vasemmistolainen totaalidemokraattinen suuntaus tarvitsee tasa-arvokäsitteen vinon ja vääristävän tulkinnan?
Vastaus on ilmeinen ja toistuu poliittisissa uutisissa päivittäin: Koska muuten vasemmistolta puuttuisi ideologinen perusta, jonka avulla ihmisryhmien ja yksilöiden eroista juontuvaa kaunaa ja katkeruutta voidaan kanavoida poliittiseksi liikkeeksi. Siksi puhutaan sukupuolten tasa-arvosta, rotujen tasa-arvosta, mahdollisuuksien tasa-arvosta ynnä muusta sellaisesta, joka on täysin vailla mieltä, sillä ihmisyksilöthän ovat tasa-arvoisia pelkästään ihmislajiin kuulumisen nojalla, muihin ominaisuuksiin tai mahdollisuuksiin katsomatta.
Vasemmiston puheenparressa toistuu tiuhaan eriarvoisuus, jota kunnon totaalidemokraatti tietysti löytää aina ja kaikkialta (paitsi sieltä mistä liberaalidemokratia sen poistaa eli lainsäädännöstä ja oikeusvaltiosta). Älykkyyteen, kyvykkyyteen, menestykseen, vaurauteen ja terveyteen liittyvät erot ovat sosiaalidemokraateille ja liberaalisosialisteille loputon ”eriarvoisuuksien ja vääryyksien” työmaa ja propagandan lähde.
Filosofisesti katsoen tämä jakobiininen asenne on kuitenkin vailla loogista perustaa pyrkiessään poistamaan juuri ne erot, joista elinvoimainen luonto ja kulttuuri muodostuvat.
Esimerkiksi hyvesignaloinnin peruskauraksi muodostunut ”mahdollisuuksien tasa-arvo” kuulostaa monista varmasti hienolta idealta, mutta mitä se voisi käytännössä tarkoittaa? Halutaan siis taata kaikille samat mahdollisuudet erilaisista lähtökohdista ja taustoista huolimatta.
Minä kannatan hyvin pitkälle maksutonta koulutusta, joka laadukkaasti järjestettynä parantaa kansakunnan sivistystasoa ja vahvistaa demokratiaa. Mutta ei se mitenkään voi luoda ”mahdollisuuksien tasa-arvoa”, koska ei sitä voi olla olemassakaan, ellei poisteta perinnöllisiä ja kasvatuksellisia arvoeroja. Näiden arvoerojen poistaminen johtaisi kauhistuttaviin seurauksiin. Geneettisten älykkyys- ja lahjakkuuserojen tasaaminen lakkauttaisi lajin elinvoimaisuuden, ja tarkemmin ajatellen sama koskee kasvatuksellisia eroja, koska niiden tasaaminen lakkauttaisi kulttuurin elinvoimaisuuden. On hyvä, että on kasvatuksellisia eroja ja perheiden välistä kilpailua siitä, kuka antaa lapsilleen parhaat eväät. Se on vanhemmille oikein hyvä kannustin.
Ollaanpa tarkkoja
Oltakoon siis tarkkoina tämän tasa-arvokäsitteen kanssa. Se on loistava individualistinen idea niin kauan kuin sitä ei sotketa totaalidemokraattiseen arvotasaukseen, joka on liberaalia demokratiaa uhkaava kollektivistinen vitsaus.
Minusta sivistykseen ja tietoon nojaavan liberaalidemokraattisen oikeistopuolueen tehtävänä on puolustaa vapaiden ja vastuullisten yksilöiden tasa-arvoa samalla, kun torjutaan tämän kultaakin kalliimman käsitteen väärinkäyttö älyllisesti ja loogisesti kestämättömillä tavoilla.
Lopuksi vielä aito kysymys: Onko tasa-arvon perustana oleva pienin yhteinen nimittäjä – siis ihmisyys – (1) jotakin ihmisluonnossa annettua, (2) jotakin kulttuurissa jo saavutettua vai (3) jotakin jota kohti me ihmislajina yhdessä yhä pyrimme? Mielestäni kaikkia vaihtoehtoja voi hyvin perustella.
Itse kallistun kolmannelle kannalle: Emme vielä ole saavuttaneet sitä ihmisyyttä, jonka tavoittelu tekee meistä jo nyt tasa-arvoiset.
