Verkkouutiset

Putin julisti rauhan ajan erikoistehtävien miestappiot valtionsalaisuudeksi

Rauhan aikana erityistehtäviin lähetettyjen sotilaiden kohtalo on nyt valtionsalaisuus Venäjällä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän presidentti Vladimir Putin on muuttanut Venäjän laissa esitettyä valtionsalaisuuden määritelmää.

Alkuperäinen valtionsalaisuuksia koskeva laki on vuodelta 1995. Laissa todetaan jo ennestään, että ”tiedot sodan aikana kärsityistä miestappioista” kuuluvat salaisuuksien piiriin.

Putinin hyväksymässä muutoksessa kyseiseen kohtaan on lisätty lause, jonka mukaan sama salaus pätee myös ”rauhan aikana erikoisoperaatioissa” tapahtuneisiin miestappioihin.

Uusi säädös on julkaistu Venäjän valtion oikeusportaalissa.

Venäjän uskotaan tukevan ja aseistavan Itä-Ukrainan separatistitaistelijoita. Ukrainan mukaan Itä-Ukrainan konfliktialueella taistelee myös runsaasti Venäjän vakituisen armeijan sotilaita. Venäjän virallisen kannan mukaan kaikki Ukrainassa tavatut venäläistaistelijat ovat vapaaehtoisia, eivätkä enää kuulu Venäjän asevoimiin.

Itä-Ukrainassa jäi hiljattain vangiksi kaksi venäläistä sotilasta, jotka ovat kertoneet kuuluvansa Venäjän sotilastiedustelun GRU:n erikoisjoukkoihin. Venäjä kiisti ensin sotilaiden kertomukset ja väitti heidän kuuluvan separatisteihin. Myöhemmin Venäjän puolustusministeriö kuitenkin myönsi sotilaiden olevan venäläisiä, mutta kiisti heidän olevan aktiivipalveluksessa.

Useiden medialähteiden mukaan Ukrainassa on menehtynyt jopa satoja Venäjän sotilaita. Sotilaskuolemia tutkineita ja tuoreilla haudoilla täyttyvistä sotilashautausmaista uutisoineita toimittajia on häiritty.

Verkkouutiset on kertonut näistä tapauksista muun muassa alla mainituissa jutuissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)