
Volodymyr Zelenskyi sodan vuosipäivänä: Tulemme voittamaan
Ukrainan presidentin mukaan rauha tullaan saavuttamaan Ukrainan ehdoin.

Ukrainan presidentin mukaan rauha tullaan saavuttamaan Ukrainan ehdoin.

Säpon mukaan sulkuperuste liittyy koulujen henkilökuntaan ja omistajiin.

Kuvernööri kertoo iskun kohdistuneen yhteen maan suurimmista terästehtaista.

Israelin asevoimien mukaan useat Hamasin taistelijat ovat saaneet surmansa.

Ranskan puolustusministerin mukaan Kreml pelaa merialueella vaarallista peliä.

Ammuspula tekee kaikesta ”sata kertaa vaikeampaa”.

Kokoomuksen kansanedustaja peräänkuuluttaa voimakkaampaa tukea Ukrainalle.

Venäjän historiaa yhdistää piittaamattomuus omasta kansasta ja pyrkimys jatkuvaan laajenemiseen.

Europarlamentaarikko arvioi vuotavien sanktioiden heikentävän EU:n sisämarkkinoita.

Nasan mukaan Odysseus toimii kaatumisesta huolimatta.

Israelin suunnitelmat ovat ristiriidassa sen liittolaisten toiveiden kanssa.

Neuvostoaikojen ilmiantokulttuuri on tehnyt paluun, maanpetostuomioiden määrä kolminkertaistunut.

Kyseessä on toinen tutkakone, jonka Venäjä on menettänyt kuukauden sisällä.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön parlamentaarinen yleiskokous kokoontui Itävallassa.

Presidentti Alar Kariksen mukaan diktaattorit tunnustavat vain voimaa.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)