Verkkouutiset

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo on kiinnittänyt huomiota kahteen henkilökunnan jäseneen, joista toisen on todettu pitävän yhteyttä terrorijärjestöihin. Säkerhetspolisen, LEHTIKUVA /

Kolme koulua suljetaan Ruotsissa radikalisoitumisuhan vuoksi

Säpon mukaan sulkuperuste liittyy koulujen henkilökuntaan ja omistajiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kolme koulua suljetaan Ruotsissa oppilaiden radikalisoitumisriskin vuoksi, kertoo Dagens Nyheter. Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo on kiinnittänyt huomiota kahteen kouluissa työskennelleeseen henkilöön, joiden on katsottu levittävän oppilaille radikaalia islamismia. 

Suljettavat koulut ovat Tukholman ja Göteborgin Arena Academy-lukiot, sekä Örebron Arenaskolan-peruskoulu. Säpon epäilemät henkilöt ovat työskennelleet Tukholmassa ja Örebrossa.

Säpo kertoo, että islamismia on levitetty epäiltyjen ja eräiden koulun oppilaiden välisissä keskusteluissa. Oppilaat itse ovat kuvailleet keskustelujen muistuttaneen “kuulusteluja”. 

Epäillyistä ensimmäinen on kutsunut opiskelijoita “huonoiksi muslimeiksi” ja toinen matkustanut ennen palkkaamistaan Syyriaan tarkoituksenaan liittyä terroristijärjestöön. Jälkimmäisellä kerrotaan olleen laajat kontaktiverkostot terroristipiireihin.

Molemmat tapaukset ovat olleet nyt suljettavien koulujen johtokunnan tiedossa, Säpo ja koulutarkastusvirasto arvioivat.

– Taustat on tunnettu, mutta siitä huolimatta (kyseiset henkilöt) on pidetty alalla, viraston yksikköpäällikkö Anna Bergqvist toteaa.

Bergqvistin mukaan henkilöiden toiminta kouluissa on nostanut islamismin ja radikalisoitumisen riskiä. Kouluihin suoritettiin ennen sulkemista tarkastuskäynnit. 

Kumpikaan epäillyistä ei ole työskennellyt Göteborgissa, jonka koulutarkastusvirasto on myös määrännyt suljettavaksi. Koulun rehtori Carla Rivera pitää päätöstä rasistisena, eikä näe sulkemiselle perusteluja. Bergqvistin antamassa lausunnossa sulkupäätös perustuu siihen, että koulujen omistajat Tukholmassa ja Göteborgissa ovat samat.

– Syy ei ole yksilöiden, vaan omistajien, Bergqvist kertoo lehdelle.

Tukholmassa ja Göteborgissa suljettavat koulut omistava Edinit AB aikoo valittaa päätöksestä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)