
Valko-Venäjältä virtaa välineellistettyä maahanmuuttoa Saksaan: Tahti kiihtyy taas
Masinoidut siirtolaisvirrat läikkyvät Puolasta Saksaan. Huhtikuussa luvut jopa moninkertaistuivat talveen verrattuna.

Masinoidut siirtolaisvirrat läikkyvät Puolasta Saksaan. Huhtikuussa luvut jopa moninkertaistuivat talveen verrattuna.

Kiinasta tilatut tuotteet pilkotaan pienemmiksi lähetyksiksi, jolloin paketeista ei peritä tullimaksuja.

Lähes puolet rekisteröityneistä demokraattien äänestäjistä haluaa Joe Bidenin sivuun.

Surkeasti sujuneen vaaliväittelyn jälkeen syyllisiä etsitään nyt presidenttiä prepanneista avustajista.

Lentoyhtiöiden henkilökuntaa jäi kiinni Melbournessa.

Presidentti yrittää rakentaa vaalin toiselle kierrokselle ”demokratiaa ja tasavaltalaisia arvoja” puolustavaa koalitiota.

Mika Aaltola toteaa, että Kansallinen liittouma on pyrkinyt muokkaamaan julkisia kantojaan valtavirtaan sopivammiksi.

Jopa Ukrainan lipun väreillä värjätyt kynnet riittävät ilmiannon syyksi.

Venäjä onnistui miehittämään saarta joitakin kuukausia sodan alussa.

Rekrytointiyritykset kohdistuvat erityisesti Keski-Afrikan alueelle.

Asiantuntijan mukaan Iranin kansainvälinen asema on voimistunut sisäisen vakauden kustannuksella.

Anders Fogh Rasmussen ei ymmärrä Saksan liittokansleri Olaf Scholzin toimintaa.

Ryhmän virallistaminen edellyttää lisää jäseniä muista jäsenmaista.

Poliisin mukaan jengit käyttävät alaikäisiä erilaisissa tehtävissä.

Hyökkääjän miestappiot pysyvät korkealla tasolla.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)