Ennennäkemätön video: Näin Ukraina vapautti Käärmesaaren

Venäjä onnistui miehittämään saarta joitakin kuukausia sodan alussa.
Räjähdyksiä Käärmesaarella. KUVA: SBU
Räjähdyksiä Käärmesaarella. KUVA: SBU

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU on julkaissut Telegram-kanavallaan ennennäkemättömän videon Käärmesaaren vapautuksesta vuodelta 2022.

Ukrainalle kuuluva Käärmesaari sijaitsee noin 45 kilometrin päässä mantereesta, lähellä Ukrainan ja Romanian välistä merirajaa. Saari tuli kuuluisaksi, kun sodan ensimmäisenä päivänä saarelle sijoitetut ukrainalaispuolustajat käskivät antautumista vaativaa venäläistä sotilaslaivaa ”painumaan h**vettiin”.

Venäläiset onnistuivat myöhemmin samana päivänä miehittämään saaren ja ottamaan ukrainalaiset sotavangeiksi. Ukraina kuitenkin pommitti saarta niin ankarasti, että venäläiset joutuivat lopulta vetäytymään saarelta kesäkuussa 2022.

Nyt julkaistulla videolla näkyy, kuinka Ukraina pommitti ankarasti saarta juuri ennen hyökkäystä. Räjähdyksiä näkyy eri puolilla saarta, ja ainakin majakkaa ympäröivät rakennukset vaikuttavat täysin tuhoutuneilta.

Pommituksen jälkeen video siirtyy ukrainalaissotilaan kuvaamaan videoon, joka alkaa Mi-8 -kuljetushelikopterista. Helikopterin laskeuduttua saarelle keltaisia hihamerkkejä kantavat ukrainalaissotilaat poistuvat helikopterista varmistamaan saarta.

Videolla näkyy myös lyhyt tulitaistelu, jossa yksi ukrainalaissotilas ampuu rynnäkkökiväärillä ja heittää kranaatin talon raunioihin.

Ukrainan tiedustelupalvelun mukaan saaren vapautukseen osallistui Ukrainan sotilastiedustelupalvelun sekä turvallisuuspalvelun Alfa-erikoisjoukkojen sotilaita. Ukrainalaissotilaita kuoli ukrainalaislähteiden mukaan saaren vapautuksessa kymmenen, venäläisiä taas ainakin 34.

– Erikoisoperaatio Käärmesaaren vapauttamiseksi oli esimerkki Ukrainan turvallisuuspalvelun ja puolustusvoimien sotilaiden rajattomasta urheudesta ja ammattitaitoisuudesta. Muistamme Ukrainan sankareita, jotka kaatuivat tässä taistelussa, SBU:n viestissä todetaan.

Kun venäläinen päätti antautua ukrainalaisille Pokrovskissa, yritti omat surmata hänet droonilla.
Puolustaja on nyt vahvempi kuin sodan alussa ja Venäjä saa tuntea aloittamansa sodan seuraukset, sanoo Oleksandr Syrskyi.
Miespulan vuoksi kymmeniä droonien lennättäjiä on siirretty taisteluyksiköihin.
Mainos